Jumala on sanallaan luonut kaiken, näkyvän ja näkymättömän maailman. Sanallaan hän myös kerran päättää tämän maailmanajan.
Maailmaa kannattelee kaiken aikaa hänen sanansa. Siksi Jumalan sanaan voimme liittää määreen katoamaton. Tämän vahvisti myös Jeesus Kristus opetuksellaan: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa” (Matt. 24:35).
Apostoli Pietari kuvasi ihmisen haurautta ja katoavaisuutta ja todisti Jumalan sanan pysyvyydestä: ”Sillä ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta Herran sana pysyy iäti.” (1. Piet. 1:24–25)
Tällaisena Jumalan sana ylittää ymmärtämisemme rajat. Se merkitsee yksinkertaisesti sitä, että meidän ihmisten tahdosta tai toimistamme riippumatta Jumalan oma sana pysyy ajasta aikaan.
Jumala ilmoittaa itsensä erityisesti Pyhässä Raamatussa. Sen sanoma kertoo meille Jumalan pelastussuunnitelmasta meitä ihmisiä kohtaan, jonka hän on Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa valmistanut.
Vanhan testamentin kirjoitusten punaisena lankana on lupaus Messiaasta, Kristuksesta. Uusi testamentti kertoo Jumalan antamien lupausten täyttymisestä Jeesuksessa Kristuksessa.
Raamattu on tarkoitettu uskon ja elämän oppikirjaksi. Johannes kirjoittaa evankeliumissaan: ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden”. (Joh. 20:31)
Apostoli Pietari vertaa profeetallista sanaa pimeässä loistavaan lamppuun, joka valaisee tien ja näyttää suunnan: ”Sitä lujempi on meillä nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niin kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne” (2. Piet. 1:19).
Elämme tänä päivänä muutoksen aikaa. Monet perinteiset Raamattuun pohjautuvat arvot muuttuvat tämän maailman keskellä.
Muutoksen keskellä joudumme yhä useammin kertomaan uskomme perusteista. Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje ja perusta, jota Pyhä Henki avaa ja selittää Jumalan seurakunnassa. Sanan äärelle on hyvä pysähtyä. Siihen kehotti myös Paavali kolossalaiskirjeessa: ”Asukaan Jumalan sana runsaasti teissä, kaikella viisaudella. Opettakaat ja neuvokaat teitänne keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla.” (Kol. 3:16)
Kirjoitettu ja puhuttu Jumalan sana on kodissa paras elämänopas ja vankka tuki uskontiellä.
Uskon ja elämän ylin ohje
L.Ohi
7
65
Vastaukset 7
- veljellinen.neuvo
Älä viitsi olla noin vanhoillinen.
- Kappasvuan
Sanasta jumalaa, sarvesta härkää. Vai otetaanko jumalaakin sarvesta?
älymme maailmoista ,ajasta,ihmisestä,iänkaikkisuudesta on selvä..ei alkua ei loppua
kunnioituksemme luojaamme kohtaan on usko..okKerro kymmenen kohtaa, jossa olette 100% Raamatun takana?
- teuta011
"Kesitas"
-
kymmenen käskyä.
-
Usko mihin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591