Matti Nykäsen hautajaiset

Matin hautajaiaet pidetään pienessä perhepiirissä Jyväskylän vanhalla hautuumaalla. Ilman valtiolisia seremoneja. Rauhattomuuksia voi tulla jos se tulee suuren yleisön tietoon, siinä ei ole minkäänlaista rauhaa.. Kaippa joku lehti saa kuvauksen ja kirjoituksen aikaiseksi, josta saamme lukea. Mä oon kanssa sitä mieltä, että Matille hiljaisuus ja hautarauha sekä sureville omaisille. Sellaista isoa hautijaisruuhkaa en ole muistanut vanahalla hautausmaalla kuin v.1959, kun Jyväskyläläiset 2 tyttöä haudatiin sankarutautausmaan viereen. Heidät oli surmattu Tulilahden leirialueella. Murha ei ole vieläkään selvinnyt. Paljon oli kanssa ja katujen varsiin oli asetettu kovaääniset, jotta siunaustilaisuus kuului koko kaupungin kaduille. Ja voi sitä valtavaa kukkamerta mikä ulottui kiviaidan tasolle.
41358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ylilyönti Sampo Terholta. Todella typerä ajatus haudata Matti valtion varoista. Joku roti sentään. Ensin haukutaan ja kauhistellaan ja sitten kuoleman jälkeen nostetaan pyhimykseksi.

Äänestä

Suodaan omaisille sururauha ja Matille hautarauha, mutta epäilen, että ellei mitään suojaamistoimia tehdä hautajaisista voi tulla vaikka kaaos. Niin naiveja ei Jyväskylän viranomaisten pitäisi olla, etteivätkö miettisi tätä. Välttämättä omaiset eivät jaksa paneutua asiaan, toivottavasti joku miettii.
Matin huulenheittoa omista hautajaisistaan ei nyt noudateta, sehän on meidän kaikkien tiedossa mitä hän sanoi...mutta omaiset päättää. Kun kukaan muu ei asiaan tarttunut Pietarinkadun Oilers osoitti fiksuutensa. Minusta Suomen Olympiakomitea olisi voinut kustantaa Nykäsen hautajaiset. Meneekö niin, ettei edes yhtä tai kahta lippua nähdä hautajaisissa. Vaan jos ovat halunneet täysin yksityiset, tuntuu että missä se Matin arvo on näiden mitaleiden kanssa.

Äänestä
  • Valtio kuitenkin maksaa 20 000 euroa Matin hautajaisista. Ei tarvii Oilersien eikä muidenkaan osallistua. Tämä viimeisin tieto.

    Äänestä

  • Me kaikki jotka asumme Jyväskylän Pupuhuhdassa, olemme päättäneet osallistua kyseisiin hautajaisiin, MUTTA vain sillä ehdolla, että meille tarjotaan Makkaravoileipiä ja Konjakkia. Muuten emme tule.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhahautausmaa kirjoitti:

Matin hautajaiaet pidetään pienessä perhepiirissä Jyväskylän vanhalla hautuumaalla. Ilman valtiolisia seremoneja. Rauhattomuuksia voi tulla jos se tulee suuren yleisön tietoon, siinä ei ole minkäänlaista rauhaa.. Kaippa joku lehti saa kuvauksen ja kirjoituksen aikaiseksi, josta saamme lukea. Mä oon kanssa sitä mieltä, että Matille hiljaisuus ja hautarauha sekä sureville omaisille. Sellaista isoa hautijaisruuhkaa en ole muistanut vanahalla hautausmaalla kuin v.1959, kun Jyväskyläläiset 2 tyttöä haudatiin sankarutautausmaan viereen. Heidät oli surmattu Tulilahden leirialueella. Murha ei ole vieläkään selvinnyt. Paljon oli kanssa ja katujen varsiin oli asetettu kovaääniset, jotta siunaustilaisuus kuului koko kaupungin kaduille. Ja voi sitä valtavaa kukkamerta mikä ulottui kiviaidan tasolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu