Eivät mitenkään esimerkillisiä.
Nykäsen elintavat
17
57
Vastaukset
No eihän ne olleet, mutta alkoholisti sairaus ja annetaan jo Matin levätä rauhassa. Urheilussa kuitenkin saavutti paljon!
- vertailua-vain
eivät ole monen kokoomuslaisenkaan, iso osa juoppoja tai salajuoppoja ja osa talous-tai jopa väkivaltarikollisiakin
- pirkkopisteinen
Totta turiset.
- KansanmiesMatti
Matti olikin Perussuomalaiset- puolueen miehiä. Jämpti mies joka ei olisi ikäpäivänä pettänyt kannattajiaan loikkaamalla Sinisiin pettureihin.
- vanhatäti
Matti kovalla työllä ja harjoittelulla saavutti Suomeen mainetta ja kunniaa. Iso kiitos ja halaus.
Toista on maamme päättäjät loikkaavat, suhmuroivat ja pelaavat vilunkkipeliä , palkkaakin nostivat tosta noin vaan satanen kuussa itselleen. En yhtään ihmettele että kansa ei enää tiedä ketä äänestää vaaleissa kun kehenkään ei voi luottaa. - vanhagubbe
Mulla on esimerkilliset elämän tavat, en käy töissä, viinaa kyllä otan mutta kuukaudessa väkisin tulee muutama päivä että olen juomatta, silloin kun rahat loppuu eikä kavereillakaan ole juotavaa, silloin napataan pillereitä tai voipi mennä lasoliakin. Sitten kun tulee kela-tili niin aukeaa taas maailma ja ilo on ylimmillään!
- Huhhahhei
Siiläkös olet kuin glooni Nykäsestä
- Häppeetä
Huhhahhei kirjoitti:
Siiläkös olet kuin glooni Nykäsestä
Ei sitä kirjoiteta g-kirjaimella, tohelo! Oletko käynyt vain uimakoulun?
- huhurraa
Häppeetä kirjoitti:
Ei sitä kirjoiteta g-kirjaimella, tohelo! Oletko käynyt vain uimakoulun?
Hehee...tulis luoti ja tappas, ei näitä valopäitä kauan kestä!
- Tahtoolisää
Ooh ihan tässä ison OON saa kun lukee näitä kiihkeitä väittelyjä ja apinointia.
- zzzzzzzzz
Matti olisi ansainnut urheilijaeläkkeen saavutuksistaan, mutta putosi tyhjän päälle . Entisille kansanedustajille kyllä hommattiin sopeutumiseläkkeet , ettei vain tulotaso laske . Järkyttävää . Muualla kylllä osattiin arvostaa Mattia . Kun häntä kuunteli, sai kuvan herkästä, aidosta ihmisestä . Turhaa on tulla esittämään valtiollisia hautajaisia . Olisivat auttaaneet hänen eläessään , todella surullista . En äänestä ketään enää ikinä sinne lihapatojen ääreen tienaamaan, kun ei näytä löytyvän inhimillisyyttä pätkääkään, käännetään selkä ja hylätään eli kuten sanotaan Mauri on työnsä tehnyt, mauri saa mennä .
- en.äänestä
En koskaan enää äänestä Niinistöä presidendiksi, koska hän ei antanut Mauri Nykäselle rahaa.
- mattikuolialkoholiin
Matilla oli sellainen ADHD-sairaus, se varmastikin laukesi sellaisesta kun rahoja liikaa... mutta oli se pesimässä jo syntymästä asti sellainen sairaus Matilla, että tulee alkoholisti, oli jo Jumalan päättämääkin kai?
Matti ei varmastikaan sitten itse pystynyt sitä muuttamaan kun ei ollut niin paljon voimaa ja tahtoa taistella jotain huumeparoneita ja kaljantarjoajia vastaan, siinä Matti oli ehkä heikko.- Hohoijaa
Voi nillin nillin siinäpä tuli itse lanttumaakarin diagnoosi.
Kyllä tuosta Matista nyt jauhetaan ihan ku olis itse Jeesus potkassu tyhjää. - näinonvainnäppylät
Jos olet ikinä käyttänyt keski-olutta = olet Matin kaltainen alkoholisti, koska: kukaan ei käytä kokaiinia eikä keskioluttakaan, eikä muitakaan aineita, muuhun kuin oman olon parentamiseen.
- Todettu
Matti vaan oli KAIKKIEN AIKOJEN PARAS MÄKIHYPPÄÄJÄ! Sellaista tuskin enää tulee.. RAUHA JA KUNNIA MATILLE! OMAISILLE OSANOTTO!
- Jäänkaipaamasn
Alle 18 vuotiaana, teini-ikäisenä nuorukaisena joutui julkisuusmylläkkään. Tuo "mylläkkä" kesti loppuun saakka hyväksikäyttäjineen. Jäi varmaan "normaali" nuoruus ja myötä kasvaminen kokematta. Me tavikset ollaan saatu elää normaali nuoruus virheineen ja niiden kautta oppimiseen. Mitä jos kaikkien nuorten sekä myös iäkkäämpien toilailluista kirjoitettaisiin lööppeihin, kyllä riittäisi seiskalla matskua. Matti oli kiltti ja hyväntahtoinen ihminen kaikesta huolimatta. Toi jyväskylään ja Suomeen mainetta.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1071173
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt621143Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146856Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64853- 68757
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108657Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto94618- 54598
- 78571
- 39538