Perustulokokeilu ei lisänyt työllisyyttä

turhakeera

Perustulokokeilun tulokset

tulosten mukaan perustulokokeilu ei lisännyt ensimmäisen kokeiluvuoden aikana osallistujien työllisyyttä.

– Rekisteriaineiston vuositason tarkastelun perusteella perustulon saajat eivät ensimmäisen kokeiluvuoden aikana työllistyneet avoimille työmarkkinoille

Työllistämisellä ei ole merkitystä tutkittua tietoa näitä ovat Perustulokokeilu, työkokeilu, palkkatuki, ja hyväksi mainittu kuntouttava työtoiminta te-toimistojen temppu työllistäminen ja koulutus on turhaa verorahojan haaskausta

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokeilija-kokelas-

      Ei työllisyys voi lisääntyä kun ei ole oikeita palkkatöitä tarjolla. Vai luulevatkohan kokeilun järjestäjät, että kokeilussa olevat menisivät ilmaisiin töihin kokeilun aikana.

      • Ja oikeita palkkatöitä ei tulekaan tarjolle kun veroeurot ohjataan tietoisesti yhteiskunnan toimintoje tavoittamattomiin, vakuutuskuoriin ja panama- tileillle.
        Nämä viimeaikoina esiin kaivetut veroeuroen sijoitukset näihin sote-malleini antavat erinomaisen viitteen jatkossakin noudatettavasta linjasta, jollei nyt viiimeistään kansan omavalvonta jo herää edustamaan oman ja yhteiskunnan hyvinvoinni lopullista alasajoa.
        Euro oli jo yksi suuri k...... ja sen arvo on enää kymmenesosa alkuperäisestä nimellisarvosta, silti kansalle ollaan joka kääntesssä lisäämässä taakkaa pakollisten elinkustannusten hintojen korotuksilla.
        Esimerkkinä hyvin toimivasta hintahissistä caruna, yksi suuurista kansainvälisistä po-sijoittajista, joka hintakehiys on ollut vakaa ylöspäin ja tietenkin sen myötä maksettavat verot, jotka eivät tämän yhteiskunnan kiertoon palaa,
        Ja kun näin on, voi hyvin ymmärtää, että se mitätämän yhteskunnan ylläpitoon ja infraantarvittasi, siltä kohtaa on aina rahat loppu, kuinka niitä voisi olla, niistähän on tehty "suorat poistot"
        Mutta säännöllisesti kuitenkin voidaan ukea, kuinka kansan luottamustalouteen on parantunut, sitä en tiedä,m ikä kansa on kyseessä yhtä vähän kuin aikanaan halosen koko kansaa, jonka presidentti väitti olevansa.


      • shfghfdhfh

        Useimmat suomalaiset ovat kuitenkin palkkatyön onnistuneet löytämään.


      • etuuksiakorotettava

        Suhteilla he ovat työpaikan saaneet. Ei köyhälle kukaan tule töitä tarjoamaan.


      • ettäsilleenn

        Työkkäri niitä ei tarjoa edes.


    • fdddd

      Niin se oli hiukan parempi kuin verrokkiryhmällä. Hyvinvointia kuitenkin lisäsi kun ei ollut "ankeuttajia" määräilemässä. Pitää myös muistaa mitä ei kerrottu että näitä ankeuttajien "työpanosta" ei tarvittu tänä aikana näille ihmisille.

      Sanotaaan että on kallis koko väestö mittakaavassa. No tottahelkkarissa se verottaisiin tuloissa pois. Muistaakseni sitä ei otettu tässä käyttöön siksi että olisi ollut monimutkaista liikaa järjestelmille ja jäi valmistelu viimetippaan. Tulorekisterin myötä sekin onnistuisi tulevaisuudessa, joten päivänselvää minusta että tähän nsuuntaan olisi mentävä..

      Kovasti ollaan huolissaan että lisää elmäntapaintiaaneja. No kyllähän asia on niin että nämä elämäntapatyöttömät nimenomaan rakastaa nykyjärjestelmää. He osaa järjestelmän metkut ja ovat tekosairaita, työttömiä ja mitä milloinkin miten heille sopii. Sopia kysyy paljonko nämä elämätapatyöttömät esim. syö terveydenhuoltoresursseja kun pitää saikuttaa selkää, masennusta tms vain sen takia että se takaa paremmin toimeentulon kun sossu, työkkäri "ahdistelee"

      Nämä heput kyllä pärjää nykysysteemissä, Tavan kansa se on joka kärsii nahoissaan..

      • varmista

        Tv 1 uutisessa oli perustulokokeilussa paransi vain elämänlaatua hänellä on korkea ikä harmaat repsottavat hiukset ylipainoa kertynyt. työpaikkoihin vaaditaan ulkonäköä. eli työtön ämmä ei työllisty enää olen varma


    • pakumies671

      Lähtökohtakin oli väärä kun ainoastaan työttömiä otettiin kokeiluun. Perustulohan kuuluisi kaikille jos se otettaisiin käyttöön. Työn verotusta jouduttaisiin tietysti nostamaan perustulomallissa.

      Kun sen jälkeen pienipalkkaiset saisi vaihtoehdon olla tekemättä mitään eikä rohkeimmilla sossuluukulla käviöillä elintaso laskisi välttämättä yhtään, mitä luulette, olisiko työssä käyviä enemmän vai vähemmän kuin nyt?
      Kaunis ajatus, mutta ihan niinkuin kommunismikin, ei toimi käytännössä koska ihminen on perusluonteeltaan laiska.

    • anonyymi_1oG

      Mikäänhän ei kelpaa jos työttömän arki helpottuisi, tiesin jo alkumetreillä, oli vaan yksi tapa pitää työttömät 2 v hiljaisina. Kyllä olisi hyötyä monellekkin. Mitähän leikkejä tänä vuonna tulossa, kohta joutuu hakemaan turvapaikkaa muista maista, simputtavat,rahahanat tiukille,leipäjonot,yksinkertaisesti kiristävät niin kauan että edes ruokaan ei riitä raha. Urpoja ovat.

      • pakumies671

        Yksinkertaista on lyhentää työaikaa niin paljon kaikilla niillä aloilla millä on työttömyyttä että työttömiä ei enää olisi.
        Palkka tietysti vähän putoaisi kun työtunnit vähenisi mutta vapaa-aika työssä jo olevilla lisääntyisi myös.

        Turha elättää osaa porukasta kun työt voi jakaa tasan.

        Jos sitten vielä löytyisi joku joka olisi niin laiska ja saamaton ettei häntä kukaan haluaisi töihin, ei sellaista tarvitsisi yhteiskunnan elättää.


    • jännästilainattu

      Jännästi unohdit lainauksesta lopun
      "Rekisteriaineiston vuositason tarkastelun perusteella perustulon saajat eivät ensimmäisen kokeiluvuoden aikana työllistyneet avoimille työmarkkinoille SEN PAREMMIN TAI HUONOMMIN KUIN VERROKITKAAN, sanoo tutkimuskoordinaattori Ohto Kanninen Palkansaajien tutkimuslaitoksesta."

      Eli työllistyttiin yhtä lailla. Mihin nyt sitten tarvitaan esim. Te-toimistoa jos työllistyminen käy ilmankin?

      • Jännästipäsiskitlopun

        Itseasiassa... TE-toimisto ei maksanut perustuloa. Eikä TE-toimiston virkailija tiennyt kelle sitä maksetaan kokeilun aikana.

        Voidaan ennemmin sanoa että perustulo ei laiskistanut vaikka siitä puuttui karenssin uhka. Onko siis karenssi edes tarpeen?

        TE-toimistoa tarvitaan jossain määrin koordinoimaan työttömien työllistymistä, aktivoitumista ja koulutusta varten. Jos näitä tehtäviä hoitaisivat nykyiset rekryfirmat, jäisivät pitkäaikaistyöttömät taivasalle. Jos joku ei kelpaa nykyisille yrityksille, turha odottaa että joku rekryfirma olisi työttömästä kiinnostunut ellei sille rekrytoijalle maksettaisi ja hurjasti lisää liksaa.

        Voidaan siis ehkä sanoa että sen enempää ei perustulon saajat perustaneet yrityksiä kuin muutkaan. Kenties 2 vuoden aika yritykselle on liian lyhyt, mutta odotellaan seuraavat tulokset.


    • rsthhrtrsh

      Perustelepa yrityksiä yksinäs kun ei työtön lainaakaan saa. Ja syystäkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      231
      7786
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5310
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4822
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      76
      3517
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2035
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      1991
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1859
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1707
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      38
      1652
    10. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      138
      1502
    Aihe