digikameran zoomista ja pikseleistä

Elikäs, täällä oli hyvä keskustelu digikameroista, mutta omaan ongelmaan en löytänyt vastausta. Siis viisaammat kertokaa, kumpaan tuijottaa enemmän megapikselimäärään vai zoomin kokoon?
Jos toisessa kamerassa on 3,3 megapikseliä mutta vain 4xzoom ja toisessa 2,2 megapikseliä ja 10xzoom, niin kummman kameran ottaisitte. En kumpaakaan vastaajat voivat jättää kommentoimatta.
Lähinnä tarvitsen tietoa kumpaan ominaisuuteen minun tulee tuijottaa uutta digikameraa ostettaessa?
101196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Huomaa kuitenkin että ainakin se 10x zoom on todennäköisesti toteutettu elektroniikalla. Siis kuvanilmaisimelta otetaan vain pieni alue käyttöön. Samalla resoluutio menee todella alhaiseksi. (Yhtä hyvin voisit ottaa normaalipolttovälin kuvia ja sitten kuvankäsittelyohjelmassa leikata vain se pieni kohdealue mukaan.)
Tarkista nyt vielä, onko se 4x zoom toteutettu optisesti. Yleensähän näissä digikameroissa on aika heikot objektiivit.

Äänestä
  • Ihan sillä kyselin täällä, kun kävin liikkeessä kyselemässä, niin toisessa kehuttiin mahtavaa zoomia ja toisessa taas pikselimäärää, että ota niistä sitten selvä.

    Äänestä

  • Miksa kirjoitti:

    Ihan sillä kyselin täällä, kun kävin liikkeessä kyselemässä, niin toisessa kehuttiin mahtavaa zoomia ja toisessa taas pikselimäärää, että ota niistä sitten selvä.

    Itse valitsisin sen missä on 3,3 mpix ja 4x optinen(!) zoom.
    Kyllähän noita 10x optisiakin löytyy digikameroista. Valitse sen mukaan mitä aiot kuvata. Jos kuvaat vaikka jotain lintuja, niin sitten se 10x zoomilla varustettu on parempi. Mutta jos kuvaat tavallisesti ihimisiä, maisemia jne. niin ota se 3,3 mpix 4x zoom. 10x objektiivi on jo aika iso, ja rajoittaa mukanakuljetettavuutta. Mutta siis tarkista, että ne zoomit ovat optisia. Digizoomin tärkein ominaisuus on, että sen saa pois päältä.

    Äänestä

Muistaakseni suurimmat zoomit löytyy Sony Mavica FD-91:stä (14 kertainen zoomi 37-518 mm). 2 Mpikselin kameroista 10 kertainen zoomi löytyy ainakin Olympuksen kameroista (C-700, 2100-uz ja E-100 RS, joissa zoomin koko noin 37-3700 mm) tai Sonyn Mavicasta (FD 95, 97 tai CD 100, joissa kaikissa on noin 40-400mm). Näistä suosituimmat kamerat ovat Oly C-700 ja C-2100 uz. Näitä kameroita voi käyttää melkein mihin tahansa, sillä tiukanpaikan tullen maisemista saa tehtyä panoraamoja, henkilökuviin pikkuzoomi (noin 100 mm) on poikaa ja urheilukilpailuissa 370 mm tuo sankarit lähelle.

3 Mpikselin kameroiden kuvan koko on tyypillisesti 2048 x 1536 ja kahden 1600 x 1200. Kuvan sivun pituus on 1,28-kertainen. Ifin valokuvatulostuksessa kaytetaan 254 dpi tulostinta, eli 2 Mpikselin kameralla saisi 16 x 12 cm kuvan ja 3 Mpikselin kameralla 20 x 15 cm kuvan. Onko ero merkittävä vai ei, riippuu tietysti kuvan käyttötarkoituksesta.

Minulla on Oly 2100-uz ja Minoltan Dimage 7. Käytän jatkuvasti molempia kameroita. Dimagessa kuvan sivu on 1,6-kertainen Olyn kuvaan verrattuna, mutta eroa ei huomaa kymppikuvassa

Jos kameroiden hinta on sama, valitsisin 10-kertaisen zoomin.

Äänestä
  • Keroppa lisää käyttö kokemuksia tuosta 2100UZ ajettelin hankkia tuollaisen juuri tuo 10X takia.
    Hyvät ja huonot puolet.
    Ainaskin on kova virtasyöppö.
    Täytyy viellä tutkia muitakin merkkejä mutta tuo vaikuttaa aikas pätevältä.

    Äänestä

  • HOTAKAINEN kirjoitti:

    Keroppa lisää käyttö kokemuksia tuosta 2100UZ ajettelin hankkia tuollaisen juuri tuo 10X takia.
    Hyvät ja huonot puolet.
    Ainaskin on kova virtasyöppö.
    Täytyy viellä tutkia muitakin merkkejä mutta tuo vaikuttaa aikas pätevältä.

    Olen ollut Oly 2100 uziin tyytyväinen.

    Eniten minua on häirinnyt kameran valovoima, joka riittää hyvin kesällä ulkona kuvaamiseen mutta ei sisäkuvaamiseen ilman salamaa tai pimeimpinä talvipäivinä ulkona. Hämärään iltakuvaukseen kamera ei sovi.

    Kameran salama on digikameran salamaksi hyvä, mutta kuitenkin varsin heikko. Olyn FL-40 on hyvä salama, mutta kallis (kameran saa Ruotsista halvemmalla kuin sen salaman Suomesta!).

    Valkotasapaino on yleensä melko hyvä. Kaipaan siihen mahdollisuutta määrätä valkotasapaino "kuvaamalla" valkoista pintaa (kuten Dimagessa ja Oly E-10)

    Zoomi on 37-370 mm, joten laajakulmaa olisi saanut olla enemmän.

    Ehkä parasta aikaa oli kameran käytön opetteleminen. Olin kesälomalla. Luin käyttöohjeita useamman päivän ja kokeilin todellakin kaikki nippelit. Kävelin parvekkeelle ja kuvasin kaupungin virastotalon tupakkapaikan ihmisiä (julkinen paikka ja työaika) – ja poistin kuvan kamerasta. Kävin useamman valokuvauskirjan läpi ja yritin kuvata samat asiat UZilla. Parissa viikon kuluttua luulin tuntevani kameran. Luen kaiken mikä käsittelee UZia ja edelleen opin viikoittain jotain uutta. Kamera on kestänyt minun leikkien lisäksi myös 10-vuotiaan pojan leikit.

    Mielestäni kamera ei vie kauheasti pattereita; ainakaan Dimageen verrattuna ;-) Meillä on kolme digitaalikameraa ( 2 ulkoista salamaa) ja niihin yli 40 metallihydriidiakkua. Virta on loppunut vain kerran. Akut maksavat melkoisesti hankittaessa, mutta niiden käyttökustannukset ovat kohtuulliset.

    Parasta kamerassa vakain ja sopeutuvuus. Kun aloin kuvaamaan Dimagella, tuntui että yhtään kuvaa ei onnistu, sillä UZilla oli tottunut käyttämään pitkiä valotusaikoja.

    Kameraan on liitetty suotimia, Olyn B-300 telejatke, lähilinssi, Schott RG 780 ( = n. Wratten 87), jolla on otettu infrapunakuvia. Kameralla on kuvattu perhosia ja maisemia, Jupiter ja panoraamoja ja aina kamera on toiminut kuin unelma. Kamera on vähän kuin mopsi, ei ihan yhtä suuri, mutta yhtä kiva ja ruma. Siitä ei voi kuin tykätä. Ostatpa minkä kameran tahansa, toivottavasti tykkäät siitä yhtä paljon kuin minä UZista.

    Äänestä

  • Heimo kirjoitti:

    Kiitti kommentista.
    Olen tuota 2100UZ juttuja lueskellut monestakin paikkaa ja taidanpa hankkia tuo :)
    Olymbus c-700UZ olis toisena vaihtoehtona mutta siitä puuttuu tuo kuvan vakain joka ilmeisesti on tarpeen ???
    Saksasta noita saa myös huomattavasti edullisemmin.

    Minulla on Canon PowerShot 90IS. Eli siinä on 10x zoom, kuvanvakain ja (vain) 2,6Mpikseliä. Kennohan tuossa on 3,3Mpikseliä, mutta laajan zoomin takia koko alaa ei voi käyttää. (Mutta mielestäni tämä tarjoaa paremmat mahdollisuudet "suurennoksiin" kuin 4xzoom ja 3,3Mpikseliä.)

    Kuvanvakain on kyllä tarpeen noinkin pitkässä zoomissa (370mm), ellei halua käyttää ja kuljettaa mukanaan jalustaa. Kuvanvakaimeen kun tottuu ja lisäksi oppii käyttämään niin se on ehdoton. Filmikamerassa olen käyttänyt esim. 90mm polttovälillä käsivaralta aikaa 1/20. Eli toisin sanottuna valovoimasta 4.0 huolimatta voin ottaa kuvia valossa, jossa pitäisi olla 2.0 valovomainen linssi. Muuten vaihtoehtoja olisi salaman ja/tai jalustan käyttäminen.

    Äänestä

Olennaisinta on itse digikameran merkki ja malli. 3.3 megapikselin kameralla voi saada huonompia kuvia kuin 2.2 megapikselin, 4 x zoom voi tuottaa huonompia kuvia kuin 10 x zoom. Osa malleista on kyllä oikeasti muita huonompia, parhailla ei sitten ole isoja eroja. Valittaessa näiden parhaiden välillä henkilökohtaiset mieltymykset ratkaisevat (pieni koko, ergonomia, valovoima, liikkuva kuva ääni, Compact Flash vai SmartMedia vai Memory Stick vai SD vai MMC, lisälinssien käyttömahdollisuus, valovoima, suljinajat ym, ym).

Äänestä
  • Isäpappa osti työmatkallaan Hollannista Olympuksen C-700 UZ digikameran optinen 10xzoomi, et ihan taitaa olla kiva peli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miksa kirjoitti:

Elikäs, täällä oli hyvä keskustelu digikameroista, mutta omaan ongelmaan en löytänyt vastausta. Siis viisaammat kertokaa, kumpaan tuijottaa enemmän megapikselimäärään vai zoomin kokoon?
Jos toisessa kamerassa on 3,3 megapikseliä mutta vain 4xzoom ja toisessa 2,2 megapikseliä ja 10xzoom, niin kummman kameran ottaisitte. En kumpaakaan vastaajat voivat jättää kommentoimatta.
Lähinnä tarvitsen tietoa kumpaan ominaisuuteen minun tulee tuijottaa uutta digikameraa ostettaessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu