Sinisten politiikka on kokemusten perusteella varsin yhtenevää kokoomuksen kanssa. Sen sijaan vasemmistopuolueet ja Perussuomalaiset tekevät työtä palkansaajien ja heikko-osaisten puolesta.
Onkin mielenkiintoistoista nähdä kuinka paljon siniset onnistuvat houkuttelemaan kokoomuksesta omaan riviinsä. Kun lisäksi muistetaan, että kokoomuksen äänestäjät ovat kaikkein puolueuskollisimpia, voidaan oikeutetusti arvella, että lorun loppu on nyt todella lähellä.
Siniset yrittää houkutella kokoomuksesta äänestäjät!
3
68
Vastaukset 3
Eikä mitään valtiollisia hautajaisia pettureille
- Laajennatietoa
Hallituksessa käsittääkseni voi vaikuttaa.
Esim. pienituloisimpien takuueläkkeisiin on saatu korotus.
Pienituloisten perheiden toisenasteen opiskelijat saavat oppimateriaalilisän.
Koululaisille harrastuspassi.
Kukaan ei halua tehdä yhteistyötä perussuomalaisten kaas. Nähtiinhän se kesällä 2017 kun Halla-aho ei kelvannut keskustalle ja kokoomukselle. Maahanmuutolla ja seksuaalirikoksilla politiikanteko on epäinhimillistä. Uhrit kärsivät, surutyö etenee tietyllä tavalla. Tämä on ihan tutkittu asia. Aina kun julkisuuteen repäistään uudelleen ja uudelleen näitä asioita. Uhrin kokemukset palaa mieleen. Sen jälkeen on taas vaikea päästä surutyössä eteenpäin.
Jotain inhimillisyyttä toivois politikointiin. Kärsivät ja surevat ainakin pitäs jättää rauhaan.
Vasemmisto ottaa kaiken työssäkäyviltä ihmisiltä veroina. Ihmisiltä jotka elättävät itsensä ja perheensä. Näillä varoilla sitten annettas vastikkeetonta rahaa. Tekee myös autettavan riippuvaiseksi.
Heikoimmassa asemassa olevia pitää tukea ja kannustaa. Kaikki tuki pitää kohdistaa niin että se palkitsee ihmistä. Saa henkilön yrittämään itse ja osalliseksi yhteiskuntaan. Tämä tukee terveyttäkin. - Jake677
Jos vihaa suomea ja suomalaisia työntekijöitä niin miksi äänestää sinisiä kun voi äänestää suoraan Kokoomusta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 112721
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?65571- 44558
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha73512Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät41495Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26493- 152434
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett40418Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6404- 20371