Pidän laitoselämästä!!

Laitostunut...

Olet sairas henkilö, jolla ei ole elämä hallussaan.

Uskonnollistunut nykäskä. Lähtemällä voisit uuskunnollistua.

Selvennyksenä:

Olen siis töissä laitoksessa, en hoidossa. Minusta on turvallista olla töissä tälläisessa paikassa koska ei tarvitse todellakaan kantaa huolta mitä teen nyt ja mitä teen ensi vuonna tai mitä 10 vuoden päästä. Tätä samaa turvallista menoa näyttää jatkuvan taivaanrannan taa, ja siitäkin vielä edemmäs. Loppua ei siis näy :) Minulle sanotaan mitä pitää tehdä ja se on minusta mukavaa, teen mitä pitää tehdä ja sillä hyvä. En ole missään vastuullisessa hommassa, annan vastuut mielelläni muille. En halua vastuuta. Minä teen niinkuin sanotaan ja jos väärin menee, syy ei ole silloin minussa, vaan siinä, joka neuvoi minua. En osaisikaan kyllä päättää asioita, vaan minusta on hyvä, kun joku päättää minun puolestani, ei tarvitse itse vaivata päätä eikä tarvitse harmitella jos väärin tekee. Minä teen aina oikein. Jos työssäni tulee virhe, se on sen syytä, joka ohjeet minulle antoi, minä voin olla huolettomana. Valitsen sellaiset ihmiset ympärilleni jotka ovat luotettavia joihin minä uskon ja teen niinkuin he sanovat. Tehkää tekin vaan niin, niin teidänkin elämä muuttuu hyväksi. Muut nimittäin näkevät teidän asiat kuinka ne ovat, itsehän niitä ei näe. :):)

Eipä ole ihme, että vanhusten hoito, mielenterveyshoito ja kaikki muutkin hoitosektoreihin kuuluvat asiat lastensuojelua myöten ovat kuralla.. No, tsemppiä nyt vain, sinä kuuluisit psykiatrisin määritelmin itse laitoshoitoon. Toivottavasti saat aikanasi omalle kohdallesi kaltaisesi "hoitajan", voi tsiisus sentään mitä hyypiöitä ne palkkaavatkin..

Helppooha se on kun muut ottavat vastuun sun tekemästä työstä. Minä joudun kirjaimellisesti itse vastaamaan omasta työstäni ja jos vahinko sattuu niin se olen nimenomaan minä siellä käräjäoikeudessa eikä minun pomoni. Tästä oli kädenvääntöä viisi vuotta sitten edellisessä työpaikassa kun pomot alkoi saneleen sääntöjä millä mennään ja riskeillä ei ollut niin väliä. Mulla on sellainen periaate että toisten ihmisten hengellä ja terveydellä ei riskeerata. Olen eri alalla töissä kuin aloittaja. Minullakin on työyhteisössäni paljon sellaisia kavereita joiden ei tarvitse ottaa omasta työstä vastuuta ja he ruinaavat vain lisää palkkaa kun minä kuulemma tienaan liian hyvin. Tuo edellisen työnantajan kanssa käyty kädenvääntö johti irtisanomiseen mutta en kadu sitä ollenkaan. Mieluummin otan potkut kuin toisen hengen vastuulleni. Vastuu ottaa myös veronsa, sen olen itse henkilökohtaisesti kokenut. On ollut unettomuutta ja stressiä sekä masennusta mutta siitä suosta on noustu...