mitä eroa on näillä eri aa ryhmittymillä eli perinteisillä ja billin ystävillä?kummassa on paremmat onnistumisen mahdollisuudet?
mitä eroa
untuvikko
122550
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei kummastakaan omakohtaista kokemusta, koska peräkylän asukkaana ei ole mahdollista osallistua.
Minun ryhmäni on täällä netissä, saan sieltä sen kannustuksen jota olen kaivannut ja onnistunut on toistaiseksi. En usko että mikään ryhmä tai keino raitistaa, jos ei ole omaa vilpitöntä halua.
AA:n perusteos Alcoholics Anonymous, Ison Kirjan nimellä yhteisön piirissä tunnettu kirja, suomennettu nimellä Nimettömät Alkoholistit, kertoo, että:
"AA:han saapuneista alkoholisteista, jotka tosissaan yrittivät, 50 % lopetti juomisen eikä enää aloittanut, 25 % lopetti muutaman takaiskun jälkeen ja jäljelle jääneistäkin ne, jotka pysyttelivät mukana AA:ssa, osoittivat edistystä. Tuhannet kävivät muutamassa AA:n kokouksessa ja tulivat siihen tulokseen, että ohjelma ei ollut heitä varten. Mutta näistäkin monta - noin kaksi kolmesta - ilmestyi aikanaan takaisin."
Yhdysvalloissa kertoi AA-Grapevine elokuun numerossaan vuonna 1946: "Minneapolisissa tilastot osoittavat, että 75 % tulijoista onnistuu AA:ssa." Lehtiartikkeli kuvaa aloittajan osallistumista kuukauden ajan istuntosarjaan, jossa "ottavat askeleet" ja sen jälkeen käyvät auttamaan vuorostaan uusia tulokkaita.
AA:n perusteos painottaa myös erästä tärkeää asiaa, jota ei ehkä ole juurikaan painotettu. Nimittäin alkoholisti voi toipua riippumatta kenestäkään ihmisestä. Ainoa ehto on, että hän tekee suursiivouksen elämässään ja luottaa Korkeampaan Voimaansa ja auttaa toisia.
Yksinkertaisesti sanottuna: "Siivoa talosi ja auta toisia".
Tuo sama pitää tänä päivänä edellä kuvatuilla edellytyksillä paikkansa. AA ei tee tilastoja eikä ryhmät kilpaile siitä, kuka paremmin saattaa sanomaamme tai kuka pysyy pisimpään raittiina. Kannattaa tutustua erilaisiin AA-ryhmiin, todetakseen, että ne suurin piirtein ovat samanlaisia. Kokousten meno ja tapa tehdä AA-työtä saattaa vaihdella, mutta kaikki pyrkivät ensisijaisessa, ainoassa päätarkoituksessa yhteen asiaan:
Pysyä raittiina ja auttaa uutta tulijaa AA:n kahdentoista askeleen avulla toipumaan alkoholismista.
minulla, sen paremmin kuin muillakaan, tuskin on absoluuttista totuutta tarjolla kysymykseesi. Kaikki, mitä yksittäiset AA:n jäsenet kirjoittavat, ovat joka tapauksessa vain mielipiteitä ja henkilökohtaisia kokemuksia. Kotiryhmässäni luetaankin aina palaverin aluksi AA:n alkuperäinen määritelmä, jossa muistutetaan että toipumisohjelmamme löytyy Isosta kirjasta (=Nimettömät alkoholistit), ja kaikki sellaiset puheenvuorot jotka ovat ristiriidassa Ison kirjan kanssa, voi jättää huomiotta. Tätä olen itse soveltanut.
Toipuminen on mahdollista ilman mitään ryhmiä, mutta itse olen suositellut kaikille kummitettavilleni että he tutustuisivat mahdollisimman moniin eri ryhmiin ja valitsisivat sitten omansa.
Omalla kohdallani olen katsonut parhaaksi hakeutua ryhmiin, joissa jaetaan TOIPUMISkokemusta. Meistä kaikki tietävät kyllä, mitä on sairastaa alkoholismia (ja ahdistusta, masennusta, v*tutusta), ei sitä varten kannata palaveriin lähteä. Ymmärrän palaverit paikkana, jossa jaetaan voimaa, toivoa ja kokemuksia selviytymisestä. Elämäniloa, ystävyyttä ja välittämistä toisista! Omat huolet ja surut jaetaan kummin kanssa, joka antaa välitöntä feedbackia, ei niitä tarvitse vuodattaa palaveriin tulevien päälle.
Minulle ei myöskään ole olemassa AA:ta ilman ohjelmaa eli 12 askelta. Vasta otettuani askeleet käyttööni sain raittiuden. Palaverit ovat muiden alkoholistien tapaamista varten, ja jos istun tunnin viikossa palaverissa niin minulle jää aika monta tuntia elettäväksi niiden ulkopuolella. SILLOIN tarvitsen AA-ohjelmaa, askeleita.
Ulkomailla on erillisiä tulokaspalavereita, joissa otetaan aina askeleet 1-3 kerralla. Minusta se on hyvin loogista, koska mitä tapahtuu tulokkaalle joka ottaa vain ensimmäisen askeleen? Hän jää täysin tyhjän päälle; myöntää olevansa itse voimaton alkoholin ja elämänsä suhteen, mutta ei saa kuulla myöskään minkä varassa hänen tulisi jatkaa elämäänsä eteenpäin.
(Olen kuullut - tosin tätä en ihan usko - että joillekin tulokkaille olisi annettu neuvoksi että "askel per vuosi" olisi hyvä tahti. Aika hurjaa! Voisi melkein rinnastaa siihen, että syöpäsairaalle sanottaisiin, että olet kuolemansairas mutta jos olet vielä vuoden kuluttua hengissä niin kerron sitten että lääke on olemassa, ja kahden vuoden kuluttua voit jopa saada sitä lääkettä!)
Itse otin askeleet yhden viikonlopun aikana ns Aloittajien kokoussarjassa, ja se oli todella upea kokemus. Olen kyllä palannut "siivousaskeleisiin" (4.-9.)sen jälkeenkin, mutta silloin sain käsiteltyä menneisyyteni pahimmat katkeruudet ja mokat niin ettei ainakaan niiden takia tarvitse enää juoda. 10.-12. askelta tarvitsen ja käytän päivittäin arkielämässäni, kuten ne on tarkoitettukin käytettäväksi.
Tuli pitkä sepustus, mutta kun aihe on aina yhtä innostava niin en malta lopettaa, sorry :-)
Olen kuullut usein sanottavan, että parasta AA:ssa on samaistuminen (tai samastuminen, kuten jotkut tykkäävät sanoa).
En tuoreempana AA:laisena tiennyt, miten suhtautua samaistumisen voimaan. Tämä asia meni minulla kohdalleen, kun eräillä talvipäivillä olin kokouspaikkana sijaitsevan koulun poikien vessassa pientä vaille valmis ja käsiäni pesemässä. Muut toimittelivat asioitaan suljettujen ovien takana, sellaisten, jotka eivät ylety lattiaan asti. Yhden oven takana oli joku kasvinkumppanini ankarasti "puhalluksissa", koskapa sieltä kuului äkkiä tosi kovaääninen suolisto- ja päästöäänistä koostunut fanfaari. Hetkessä tuli koko tilassa täysin hiljaista pariksi sekunniksi. Sitten kuului eräästä boksista vakaasti lausuttu toteamus:
"Samaistuin voimakkaasti!"
Vapautunut yhteisnaurun remakka täytti poikien vessan, ja minä kävelin hyväntuulisena hakemaan makkaraa ja kahvia, mikä vastaa AA-päivillä ehtoollisella käyntiä.
Tuon jälkeen ei samaistuminenkaan ole ollut minulle niin pyhä asia, että kokisin välttämättömäksi hakea yhteistä kosketuspintaa aivan kaikesta.
Asiaan, jos tuo ei sitä vielä ollut. Minusta parhaat mahdollisuudet selviytyä on sellaisella ihmisellä, joka monipuolisesti ottaa selvää siitä, missä hän mukana ollessaan AA:ssa. Tässä on kokousten lisäksi hyväksi avuksi AA-kirjallisuus, josta aloittajalle erityisesti suosittelisin kirjoja
- "Nimettömät alkoholistit"
- "Eläminen raittiina"
- "Anna sanan kiertää"
- AA tulee täysi-ikäiseksi
Tällä paketilla, sitä vaihtelevasti lukien ja siitä toisten kanssa keskustellen, saa tietoa ainakin siitä
- miten voi olla juomatta
- miten voi kohentaa suhdettaan kanssaihmisiin ja itseensä
- miten muut raitistuneet ovat toimineet
- miten AA toimii ja mitkä ovat sen lähtökohdat
Lisäksi on hyvä, jos löytää tukihenkilökseen tai kummikseen ihmisen, jolla on kokemus askeleiden ottamisesta ja siitä seuranneesta toiminnan, ajattelutapojen ja asenteiden muutoksesta. Lisäksi olisi kai hyvä, jos tällä ihmisellä olisi halua, kykyä ja aikaa kuunnella tuoreempaa jäsentä. Tässä valinnassa voi olla toimiva vinkki se, että katselee itselleen tukea niiden vähäpuheisten ja välillä hymyilevien vanhempien jäsenten joukosta. Paljon puhuvilla kun yleensä on vähemmän halua, kykyä ja aikaa kuunnella muita.
Saamarilla ja minulla on samanlaiset mieltymykset ryhmien suhteen. Jos jostain ryhmästä erikseen mainitaan, että siellä ei rajoiteta puheenvuoroja, tiedän paljon puhuvien ohjaavan palaverin kulkua. Tuolloin tiedän myös mennä johonkin aivan muualle, missä saatan päästä kuulemaan kokemusta siitä, miten elämä on helpottunut toipumisohjelman ehdottaman tekemiseen, ei puhumiseen, perustuvan elämäntavan myötä.
Luin herkullisen tarinan joltain keskustelupalstalta. Suomalainen AA:lainen oli USA:ssa mennyt palaveriin ja puheenvuoron saatuaan puhunut puutteellisella englannilla varttitunnin siitä, mistä hän oli kotimaassaan tottunut palavereissa puhumaan, siis juomisestaan.
Kokouksen vetäjä oli keskeyttänyt hänen puheenvuoronsa kahdella tiukalla kysymyksellä: Oletko tehnyt itsetutkistelusi? Onko sinulla kummi?
Ja sen jälkeen oli suomalainen saanut kummikseen mustan miehen, joka vei hänet sivuhuoneeseen tekemään askeltyöskentelyä. Muut jatkoivat kokousta.
En tiedä tarinan todenperäisyydestä, mutta USA:ssakin palavereissa käyneenä tiedän, että siellä kerrotaan kokemusta toipumisohjelman tuomasta elämästä. Ei juomisesta eikä siitä, miten askeleita voisi alkaa tehdä jos löytyisi motivaatiota.
Niin yksittäisten AA:laisten kuin ryhmienkin suhteen minusta on hyvä neuvo: "Stick to the winners!" Suomeksi: "Pysy voittajien vierellä!"
Kiitos kun kuuntelitte, ja kiitos siitä, että minulla on ympärilläni toipumiseen tukeva AA, joka on maailmanlaajuinen toveriseura. Jäsenyyteen on vain yksi pääsyvaatimus. Siihen riittää halu lopettaa juominen. "Olet AA:n jäsen, jos sanot sitä olevasi."
Martti
... kirjallisuuslista, mutta oma suosikkini sieltä puuttui, nimittäin
Tohtori Bob ja hänen aikalaisensa.
sAAmari
Nimettömät Alkoholistit Suomessa.(historiaa Suomen AA-sta)
Sivut: 266-269 :-)
Mietikääpä sivun sanomaa!!!!
Pitipä siis lukea:
Ja täytyy oikoa jonkun jäsenen kirjoitusta viittaamassasi kirjassa "Nimettömät Alkoholistit Suomessa" eli siis kun puhutaan perinteistä, kysymys on nimen omaan AA:n Perinnöstä. Ne on kirjattu Toiseksi Perinnöksi(=Yhtenäisyys). Suomessa puhutaankin omasta perinteellisestä AA:sta, joka vaalii jotain aivan muuta?
Ensimmäisessä perinteessä ilmaistu "yhteinen menestys" toteutuukin AA:ssa Toisen Perinteen antaman ratkaisun myötä, ryhmäomatunto on siis ratkaisu ja miten siihen päästään; seuraavat perinteet kertovat sen meille.
"AA:ssa ei tunneta johtajia", on yksi suomalainen väite, mutta miksi sitten II Perinne puhuu johtajista uskottuina palvelijoina?
Miksi IX Käsite omistaa kokonaisen luvun aiheen käsittelyyn. "AA-johtajisto, aina tärkeä tarve"?
Miksi Joensuun "Kolmen Perinnön kokous" vuonna 1967 mulkkasi toisen perinteen sanamuodon? -Olisiko ollut niin, että se ei sopinut suomalaisille AA-Pomoille? Varmaan kaikki vilpittömästi ajattelevat AA:n jäsenet ovat yhtä mieltä siitä, että AA-Yhteisö ei tarvitse pomoja, mutta ovatkohan suomalaiset AA-Pomot samaa mieltä, kun ovat mieleisekseen tekstejä mulkanneet?
Lienee sekin ainutlaatuista AA-Yhteisössä, että sanamuodoista on äänestetty! Suomessa on otettu toimintatavat, jotka viittaavat aivan muualle kuin AA-periaatteisiin. Äänestyksineen, vuosikokouksineen ylimpine päättävine elimineen jne. Monet ulkomailla ihmettelevätkin, miksi teille ei AA:n periaatteet kelpaa?
Tämänpäiväinen Suomen AA on oman historiansa tuote eikä sillä juuri menettelytavoillaan ole tekemistä maailmanlaajuisen hengellisen yhteisön, AA ja sen periaatteiden, Kahdentoista Käsitteen kanssa.
Tiesin kyllä mitä tuleman pitää.Te Bill-W.n ystäväthän luette AA-n kiajallisuutta,muistakin kirjoista,niin kuin se on teille mieluisinta.Että saisitte mahdollisimman paljon vahinkoa aikaiseksi.Oisinpa voinut jättää kirjoittamattakin,mutta tulipahan kirjoitettua.Taitaa olla mulla nöyryyden puutetta,mutta teiltähän saa sitäkin.
AA-Kustannus/AA-toimisto on kai aikeissa postittaa kaikkiin "omiin ryhmiinsä" seuraavan tutkimusraportin.
http://www.webalcoholic.com/selvaratkaisu/leppo.pdf
Raportti on puolueeton ja se perustuu suurelta osin yksittäisten AA:laisten haastatteluille. Sitä on jo kritisoitu siitä, että se ei tukeudu riittävävästi kirjalliseen aineistoon, mm. AA-Palvelun aikaisempiin pöytäkirjoihin ja AA-Tiedotuksia -lehden numeroihin. Näistä dokumentoiduista aineistoista selviää se, että 1996 oli AA-ryhmien enemmistön tahto, että valtuustorakenteeseen mentäisiin. Otteita tästä aineistosta on julkaistu Selvä Ratkaisu -verkkolehden pääkirjoitussivulla olevissa linkeissä. Ne, joilla on tallella vanhat Tiedotukset, tarkistakoot aineiston todenperäisyyden.
vilpittömästi että yhteisymmärrys löytyisi.Päätarkoitushan on sama.Raittius on iloinen asia.