Lindholmin Olli lähti viimeiselle matkalle

Ei karju enää Olli mikkiin, rääkyminen on päättynyt ja samalla Yö-yhtyeen tarina. Näitä laulutaidottomia staroja tulee ja menee. Ei ollut ollut ainoa lahjaton , kaikki räppäritkin ovat täysin sävelkorvattomia mongertajia.
2691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

2021 Kirjurinluoto piti olla YÖ 40-vuotta konsertti.
Eipä nyt siitä sitten mitään tule kun Ollia ei enää ole.
Ehkä YÖ voisi soittaa keikan Ollin muistolle?

Äänestä
  • ollin hoilaukselle, tarkoitat

    mistä varahoilaaja hytkyttelemään Ollina

    Äänestä

  • Alkuperäisestä Yö-yhtyeestä ei ole jäljellä mitään muuta alkuperäistä kuin nimi.

    Äänestä

Tuleeko valtiolliset hautajaiset ? Onko joku ministeri asialla ??

Äänestä

kiitos, meillä on sut kun Olli poistui estradilta.

Äänestä

Eikös tää Ollikin ollut niitä mäkihyppääjiä

Äänestä
  • Ei ei ei.Olet nyt väärässä ollissa.Tämä olli oli taideparsija ammatiltaan.Lisäksi hän on kunnostautunut muutenkin kuten esimerkiksi uimamaisterina, lepakkotutkijana sekä ringettetuomarin avustajan kynänpitäjänä oslossa 1965 vuonna ellen muista nyt aivan väärin kuulkaatten.Kyllä näillä ansioilla jo pitää saada porilaisten veronmaksajien kustantama satojen tuhansien patsas jonnekin.Ja se tottakai ostetaan ainopertti luukkasen kaverilta eikä sen edes tarvitse ollia esittää vaan mitä tahansa hahtuvia liimaillaan yhteen ja kas, taide on syntynyt ja taiteilija saa isot rahat.

    Äänestä

  • ai niinkö tuo Olli oli, tehdäänkö siitä sitten elokuva lepakko miehestä.

    Äänestä

  • Kyllä Olli oli lupaava mäkihyppääjä.

    Yrittänyt comebackiakin.
    Olisi ollut hieno juttu, jos olisi onnistunut.

    Äänestä

Ollin korvaa muistokonserteissa (jolta muuten järjestetään) jokaisessa tupakansavun kyllästämässä kulmakuppilassa) kuka tahansa känninen karaokemestari. Oktaaveja vaaditaan tasan yksi ja sointuja kolme. Eli kuraa on tulossa korvat täyteen.

Ihmetyttävää lehtien hehkutus keskinkertaisesta lauleskelijasta joka mun käsityksen mukaan oli aika täydellinen mulkku. Nyt yhtäkkiä muuttui messiaaksi.

Äänestä

Oliko kohonneen verenpaineen lääkityksenä mahdollisesti Fimean tammikuun lopussa
poistama, intialaisessa labrassa tehty valmiste?

Äänestä

Mitä ihmettä, onko suomalaiset seonneet täysin kaikki lehdet täynnä ollia ja mattia, katsotaan nyt saako kaikki laulajat saman palstatilan lehdistä, radiossa toitotetaan kokoajan ollin kuolemasta. Ei taida olla nyt mitään muuta kirjoitettavaa, on tämä synkkä maa, ei ihme jos ihmiset masentuvat. Pitäisiköhän kirjoittaa ja toitottaa näinä pimeinä kuukauksina iloisenpia juttuja. Nuo suomalaiset ns pitkän tien muusikot on tulleet siihen ikään että rupeaa viikate heilumaan, että pitäisiköhän oikein sitävarten kehittää uusi lehti.

Äänestä

Ollin kurjuus on juttu joka elää vielä kuoltuaankin muutaman vuoden.

Äänestä

Eikö ole vielä elämänkoulu opettanut tapoja lapsosille?

Äänestä

Niin oikke, ei tommosia "laulajia" kukaan kaipaa muut kun jotkut kendojnanarit (jääkiekkoilijat).

Äänestä

En koskaan pitänyt Ollia laulajana. Lähinnä hänen hoilaamisensa oli kovaa huutoa jalat levällään.
No joku kait tykkäsi, joka ei tiedä laulamisesta mitään.

Äänestä
  • Olli oli aivan ok tyyppi mutta ei hän mikään laulaja ollut. Koskaan.
    Kauas kantoi likaiset legendat, se on oikeasti ihme. Hakujussikin sanoi että yö on kuollu jo kauan sitten siihen kun pojat rupes humppalinjalle.

    Äänestä

  • Sesiitäenääei kirjoitti:

    Olli oli aivan ok tyyppi mutta ei hän mikään laulaja ollut. Koskaan.
    Kauas kantoi likaiset legendat, se on oikeasti ihme. Hakujussikin sanoi että yö on kuollu jo kauan sitten siihen kun pojat rupes humppalinjalle.

    Sitä tehdään mikä myy ja tuo elantoa, kansa tykkäsi Ollin iskelmistä.
    Se on tosi, että ei se ollut kaksinen laulaja.

    Äänestä

  • Ruokaapöytään kirjoitti:

    Sitä tehdään mikä myy ja tuo elantoa, kansa tykkäsi Ollin iskelmistä.
    Se on tosi, että ei se ollut kaksinen laulaja.

    mitenkään ollin muistoa suttaamatta, iskelmän sijaan kutsuisin sitä rääyntää paskelmaksi.

    Äänestä

  • Mm. Olli oli ISKELMÄ-, ja/ tai VIIHDELAULAJA. Eikkakin on ihan hyvä viihdelaulaja.
    Matti oli hyvä viihdelaulaja myös.

    LAULAJIA ovat sensijaan esim. Jaakko Ryhänen, tai Seppo Ruohonen.

    Äänestä

  • pavarotti1 kirjoitti:

    Mm. Olli oli ISKELMÄ-, ja/ tai VIIHDELAULAJA. Eikkakin on ihan hyvä viihdelaulaja.
    Matti oli hyvä viihdelaulaja myös.

    LAULAJIA ovat sensijaan esim. Jaakko Ryhänen, tai Seppo Ruohonen.

    Eikka on aivan eri tason laulaja kuin Olli ja Matti olivat.

    Ryhänen ja Ruohonenkin laulavat ihmisiä viihdyttääkseen.

    Äänestä

Ollista oli ihan oikeaa hyötyä. Mm eturauhasvaivaiset oppivat ottamaan tukevan haara-asennon eikä urea enää valunut kengille.

Äänestä

Mihin se Olli mahdetaan haudata?

Äänestä
  • Pomarkkuun se haudataan.

    Äänestä

  • Huomenna lasketaan Pomarkkuun sukulaisten viereen.

    Äänestä

  • seonkuudpai kirjoitti:

    Huomenna lasketaan Pomarkkuun sukulaisten viereen.

    Tuhkat tuodaan Pomarkkuun.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Brams kirjoitti:

Ei karju enää Olli mikkiin, rääkyminen on päättynyt ja samalla Yö-yhtyeen tarina. Näitä laulutaidottomia staroja tulee ja menee. Ei ollut ollut ainoa lahjaton , kaikki räppäritkin ovat täysin sävelkorvattomia mongertajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu