Ohjaako päätöksentekoa Sievissä fomo- vai jomo-ajattelu?

jomottaa

Fomo = fear of missing out
Jomo = joy of missing out

Leikinpä fomolla ja jomolla kuntapäätöksenteossa.

Mielestäni Sievissä päätöksentekoa ohjaa fomo-ajattelu eli pelätään, että jäädään jostain paitsi, jos ei mennä mukaan.

Perustelut: Ei ole kovin kauan aikaa sitten, kun Sieviin rakennettiin valtava määrä vuokra-asuntoja. En tiedä asiasta kovin paljon, mutta ilmeisesti noita asuntoja rakennettiin siksi, että niihin saatiin valtion tukea. Ei mietitty, tarvitaanko niin paljon asuntoja Sievin kirkonkylälle. Ja nythän sitten aika on näyttänyt, että ei niitä asuntoja niin paljon tarvittu. Tartuttiin siis saatavilla olevaan rahaan miettimättä asiaa pitkällä aikavälillä.

Uutena esimerkkinä fomo-ajattelusta on tuulivoimarakentamisen suunnittelu. Sehän on aivan päätöntä. Tuulivoimaloita suunnitellaan alueille, joille tuulivoimaloita ei pienenkään järjen mukaan pitäisi rakentaa. Eli aivan liian lähelle asutusta, arvokkaisiin maisemiin jne. Lisäksi useat muut kunnat ovat ottaneet periaatteeksi sen, että tuulivoimaloita ei rakenneta alle kahden kilometrin etäisyydelle asutuksesta, mutta tätäkään STM:n minimisuositusta Sievi ei taivu noudattamaan. Ei, vaikka esim. naapurikunta Kalajoki on ottanut tuon kahden kilometrin vähimmäisetäisyyden ohjenuorakseen. Samoin tuo kaksi kilometriä on sääntönä ulkomailla. Mutta kun Sievillä on ne ihan omat säännöt.

Sievi siis fomoilee ja samalla ajaa lujaa seinään.

Kannattaisi ottaa mallia naapurikunta Nivalasta, joka näyttää olevan selkeästi jomo-ajattelun ohjaama eli iloitaan siitä, että ei mennä kaikkiin kotkotuksiin mukaan. Ja pitkällä aikavälillä voitetaan monella tavalla. Ja etenkin voitetaan asukkaiden luottamuksena kuntaan ja hyvinvointina.

3

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Velkakierre

      Kyllähän se tukien perässä juokseminen tulee kunnalle loppujen lopuksi kalliiksi. Tuilla on hintansa, vaikka maksuhetkellä niiden velatkin tuntuvat saamisilta. Veli on velka otettaessa, veljenpoika maksaissa.

    • Mitäväliä

      Ja mikähän puolue onkaan suurin fomottaja.

      • jomottaa

        Hmm... Sievin valtuutetuista suurin osa on keskustalaisia, joten keskustalaisissa on pakko olla paljon fomottajia. Muuta en lähde päättelemään. Mielenkiintoista, että Nivalassa keskustalaisetkin osaavat jomottaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      117
      9931
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      5012
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      69
      4822
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      7
      3290
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      14
      2497
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      107
      1730
    7. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      55
      1530
    8. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1526
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1444
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe