Olli Lindholm

Döttis

Se mikä ihmetyttää Lindholmin suosiossa on se mitä tulee hänen artikulaatioonsa ja henkilöön.Hänen artikulaationsahan muistutti lähinnä 100 vuotiaan keuhkokuumeisen mummun ähinää.
Myös mitä tulee hänen luonteenpiirteisiinsä on hyvin kyseenalaista.Jussi Hakulinen erosi yhtyeestä jo- 85 syystä koska olisi halunnut esiintyä selvinpäinJussi Hakulinen oli myös ainut joka osasi kirjoittaa tekstejä ja säveltää biisejä yhtyeelle.Hakulisen eron jälkeen kokoonpano oli hyvin suurissa vaikeuksissa.Tätä taustaa vasten on ihan käsittämätöntä ymmärtää vuosia jatkuvaa Olli Lindholmin suurta suosiota. Jussi Hakulinen oli se ainut henkilö joka piti yllä Yö yhtyettä.
Onkin siis aivan aiheellista kysyä miten ihmeessä voi olla mahdollista että Yö-yhtye on ollut olemassa näihin päiviin saakka.
Suomalaiselle idioottinuorisolle joka ei ymmärtänyt tuontaivaaallista populaarikulttuurista kelpasi suuri mölisevä ”idolli”.Olli Lindholmilla kun vaan ei ollut lauluääntä laisinkaan.
Toivottavasti ei enää koskaan maailmassa tule esiintymään Olli Lindholmin kaltaisia artisteja.
Rauha suotakoon ikuisesti Olli Linholmin muistolle.

37

1365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • khjgygk

      No se sinun näkemys ei vaan ole totuus.

    • Öllihuus

      Oli Lindholm huutaja,joka ei laulanut.

      • sinatra

        Huudapa sitte itse samalla lailla ja kokeile tienaatko sillä leipäs .


      • Homeista

        Saiko leipää huutamisesta ?


      • laulaja

        Kyllä vain, ja hyvin saikin.


      • Huippuu

        Oli sitten helvetin hyvä huutamaan ! Tykkään,tykkäsin ja tykätään
        Äänikin oli hyvä !!
        Jykevämpikin kun Hakulisen
        Olli oli MIES ! Ei mikään piipertäjä kuoropoika


      • Huutaja

        Saiko muuta,kuin homeista leipää. Näytti olevan sama kirppis paita päällä.


    • 98HGt

      Olli Lindholm on minulle tuntematon kyky. Nimen näin ensimmäisen kerran, kun hänen kuolemastaan jostakin syystä raportoitiin Ylen uutisissa.

    • puheterapeutti_FM

      Opit sitten amiksessa uuden termin, "artikulaatio" :)

    • H21

      Todennäköisesti Lindholmilla oli lääkärin toteama sairaus nimeltään uniapnea.Mediassa olleiden tietojen mukaan Lindholn jätti hoitamatta sairautensa.Tuo sairaus hoitamattomana saattaa johtaa kuolemaan.

    • Loiri.elää

      Lopettakaa jo tää itku ja käsittämätön hypetys, mitä väliä, mitä se Lindholm on muka teille merkinnyt? Keskinkertainen iskelmämies, musa sitä samaa arkipuuroa kuin muillakin kaltaisillaan. Mitä me tiedämme hänestä ihmisenä, emme paljoa mitään ja siksi toi ihme ruikutus olisi parempi lopettaa jo.

      • Tanja_yöfani4ever

        Mitä sua haittaa,jos ihmiset surevat ollia???
        Älä itse valita asioista joita et ymmärrä.Olli ei todellakaan ollut keskinkertainen iskelmämies.Musiikki oli erittäin hyvää.


    • toinen.taksari

      Ei Olli ollut mikään ihme-mies ihan tavallinen rääkyjä sekä koko Yö-yhtyeen musiikki huonoa. Olli oli niin Taka-Kireä siviilielämässään, että ei kaikkea viitsi kirjoittaa tänne.

    • oliääntätaieiniin

      En itse tykännyt hänen lauluäänestään ollenkaan koska sitä ei oikeastaan ollutkaan vaan parempia ääniä kohtaa ihan paikalliskaraokeissakin.
      Mutta hän eteni sillä -80 luvun suosiolla tähän päivään ja se hänelle suotakoon. Nykypäivänä hän ei saavuttaisi 30 vuotista uraa joten -80 luku oli sen puolesta hänelle paras aika tulla suosioon.
      Kaikesta huolimatta osanotot hänen läheisilleen ja turhan nuorena hän poistui.
      Olisi ollut mukava nähdä se nelkytvuotis kiertue vaikka ei omaa musa genreä ollutkaan.

    • jkjkkkj

      Nämä yöt, dingot ym. aivan plösöä musaa. Jos nyt edes musiikiksi voi sanoa. Olli oli muuten tyyliltään: köyhiä ei tunneta eli epämiellyttävä ja muita jotka otti alkoholia näki vaivaa.

      • Jenni38v

        Olli oli todella hyvä laulaja. Sekä ystävällinen. Olli ei ollut epämiellyttävä. Taidat olla kateellinen tai jokin vaan ärsyttää. Olisit kirjoittanut asiallisesti.


      • Huussilaulaja

        Onko teillä luulossa vikaa? Ollilla oli kuulolaite,jota ei käyttänyt ja ilmeisesti huusi tuon takia. Olli huusi,eikä laulanut.


    • Mistä.v.nää.kaikki.tulee

      Kyllä, mistä on tullut sellainen käsitys että Olli oli symppis, luonne tuli täysin selväksi ja osasi olla erittäin vittumainenkin. Muistatteko Idols tuomaroinnin? Ihme sinänsä kun pyysivät sinne, säveltää toki osasi muttei laulaa, ja Idolsissa kuitenkin arvostellaan laulajia.

    • Johanna39v

      Olli oli hyvä laulaja!

      • Beatles

        Kaukana hyvästä... En tajua miksi ihmiset viitsivät kuunnella sellaista sontaa. Kuulostaa kuin varis rääkyisi. Samaa sarjaa on Dingo.


      • Katja38v
        Beatles kirjoitti:

        Kaukana hyvästä... En tajua miksi ihmiset viitsivät kuunnella sellaista sontaa. Kuulostaa kuin varis rääkyisi. Samaa sarjaa on Dingo.

        Oletko itse täydellinen????


      • Beatles

        En ja sen takia en ”laulakaan”. Laulutaidottomat voisivat jättää laulamisen niille jotka sen osaavat. Suomesta ei sellaisia taida montaa löytyä. Nykyään ei taida löytyä mistään. Oikeat laulajat ovat 60-luvulta. Useimmiten brittiläisiä. Ollilla sitäpaitsi kusi nousi päähän jossain vaiheessa.


      • AAAAAAAAAAAAAAAAA

        Hyvä huutaja!!!!!!!!!!!!!!!!!!


    • näiseo

      totta, että ollille nousi neste kupoliin. itse köyhistä oloista kotoisin ja halveksi köyhiä. ei katsonut päinkään.

      yksinhuoltaja, siivojan poika pomarkusta. pirullinen luonne, määräilevä, itsekeskeinen narsisti.

      ei kannata kuolleita palvoa. tosiasiat kyllä kestävät päivänvalon.

      • Johanna39v

        Kirjoitit törkeästi ollista!Olli ei todellakaan ollut itsekeskeinen narsisti.Hän oli ystävällinen,kohtelias.Taidat itse olla hieman outo.Kuolleista ei puhuta pahaa,mutta tuskin sinä sitä koskaan ymmärrät.Kannattaa miettiä mitä kirjoitat.


    • Kristiina39v

      Ollilla oli hyvä lauluääni.Mutta mikä ihme sua vaivaa?

      • Jormax

        Öllillä muka hyvä ääni. Ei oo,jos suoraan sanotaan tuosta entisestä huutajasta. Lehmä laulaa kauniimmin laitumella. Piste


    • KokoPoriOnHaisevaKupla

      Eihän se vika Ollissa ? Savolais- tyttötoimittajien lööppirevittelyt, biisipaskaa niinkuin muuta elämää ei oliskaan, Ollilla tehdään rahaa savolaasittain ja porilaisittain, paskaBiisittiä !

    • muuttipois

      Pori yritti ottaa synnyinkaupunkina julkusuushyödyn asiasta poismenon jälkeen. Tosiasiassa Olli asui suurimman osan uraansa muualla ja häntä ei haudata Poriin. Nykäsen hautapaikka on synnyin kaupungissaan, Ollin ei tule olemaan.

    • kovempilasi

      "Eihän se vika Ollissa ? Savolais- tyttötoimittajien lööppirevittelyt, biisipaskaa niinkuin muuta elämää ei oliskaan, Ollilla tehdään rahaa savolaasittain ja porilaisittain, paskaBiisittiä !"

      Olli Lindholmin elämä ei Savoon tai savolaisuuteen mitenkään liittynyt. Kaikkien toimittajien taustoista en ole selvillä, lööppijulkisuuden toimittajat kuitenkin suurin osa vaikuttaa Pk - seudulla.

      Niin, oudoksuttaa nyt tuo miten Jussi Hakulista kiusataan bändin toimesta. Ei päästetty hautajaisiin, ja nyt muistokonsertit järjestetään ilman Hakulista, vaikka hän sitä ensimmäiseksi oli ehdottamassa. Jos on riitaa ja kärhämiä, niin voisi luulla että yhteisen kaverin kuoleman vuoksi ne voisi ainakin tilapäisesti sopia. Vai onko kyseessä "Julkisuuspeli" Yö:n perinnöstä, ja siiä kenelle se jatkossa kuuluu, luulen aika vahvasti näin?!

    • Tuota ihmettelen itsekin, paria onnistunutta kappaletta lukuunottamatta en ole löytänyt Lindholmin tuotannosta mitään, mikä herättäisi tuotannon kuunteluun sen enempää kiiinnostusta.
      Vaikuttaa kaikki samalla kaavalla tehdyltä toinen toisensa toistolta.

    • linkreeni

      Mä en ymmärrä tätä Lindholmin palvontaa. Miksi lehet ovat täynnä sitä kuinka fantastinen ihminen oli. Eikös tämä ole jo vähän mennyttä vuosituhatta? Niin hyvä ihminen, lähetteli klo 04 parisuhdevinkkejä ja jaksoi kantaa huolta kavereistaan. Joo mutta ei itsestään. Se sanoo kaiken, ei rakastanut eikä kunnioittanut/kuunnellut tarpeeksi itseään ja sehän on tässä elämässä A ja O. Asia hiukan henk.koht kun oon ollut läheinen kaveri yhden Ollin ikäisen miehen kanssa, joka juuri on tällainen. Hän jopa kehui itse kuinka hyvä kaveri on. Jaa no, mä en ainakaan jaksanu jäädä kattomaan kun se sähköpostitse jakaa hyviä ohjeita tuhansille kavereilleen, mutta omasta hyvinvoinnista viis. Tää kyseinen mies on polttanut kynttilänsä viidestä päästä nelikymppisenä, tottakai ollu hulivili myös aiemmin, mutta nuorenahan sitä jaksaa. Lopetti tupakin ja vähensi viinaa siinä nelissäkymmenissä joo, mutta tupakan lopettamisen seurauksena lihoi kun korvasi karkeilla. Alkoholinkulutus on edellen enemmän kuin kohtuullista, mutta kyllä vähentynyt huomattavasti. Ei se auta kun on tuollainen tausta, 300 matkustuspäivää vuodessa, röökaaminen ja dokaaminen, ei pysyviä parisuhteita. Tää mies nukkuu joskus liikaa joskus liian vähän ja uniapnea kolkuttanee ovella. Verenpainelääkettä oltiin kuulemma 2 v sitten ehdotettu, eikä ottanut. Ja myös masennuslääkettä kirjoitettu kun sai tuosta hullusta elämänvaiheestaan burnoitin. Ei ottanut. Eikä kuuntele mitä kaverit sanoo, vihjailee/näyttävät esimerkkiä. On vaan polleana, kun ollaan oltu kahvilla viime aikoina, että HÄN on vähentänyt kahvinjuontia, enää ehkä 1 kuppi aamuisin - ja tilaa viinilasillisen. Se vaan, että juo illallisena paljon viiniä... Mutta huijaa itseään, että se yksi lasillinen on terveellisempi vaihtoehto kuin kahvi. Kuntoilu aivan randomia, joskus täysillä välillä ei mitään. Itselläni menny täysin usko tähän ihmiseen, ja on alkanut tuntua siltä, että kovin vanhaksi tämä ei elä. Ja kyllähän Lindholmit ja Nykäset tähän uskoon vaikuttaneet. Rauhoittuminen on hänelle sitä, että tuijottaa telkkaria/tietsaa tuntitolkulla, sammuu, tai horrostaa lentokoneessa. Mutta sehän on tutkittu juttu, ettei tällaiset toiminnot palauta ihmiskehoa! Tämäkin tyyppi on omastamielestään mahtava kaveri. Vaan ei ole mulle hyvä ystävä sellainen joka kehuu itseään samalla kuin tuhoaa itseään hiljaa. Viime vuonna treenattiin vähän yhdessä ja tuntui, että ehkä hänellä on vielä mahiksia. Oli raitis melkein koko vapun, tosiaan valitsi seuransa koska tietää etten enää dokaa. Syksyllä se vaan pimahti , mistä voin tietää kun ei se kerro, saattoi liittyä johonkin naiseen. Jätti treenamisen, teki oharit ja puoli vuotta myöhemmin vaikuttaa täysin seonneen. Parisuhteet on vissiina aina ollut hänelle haaste. Kuulemma elänyt n. 10 v sitten jonkun taloudehoitajan kanssa, työskenteli ulkomailla ja matkusti todella paljon, myös lomailut suomeen lasketaan matkusteluksi. Sillä oli jostain eksoottisemmasta maasta taloudenhoitaja, ja tästä sitten kehkeytyi jonkin tason suhde, mutta eihän sekään mikään normi ollut koska mies yleensä poissa. Mutta varmaan hänen historiassaan ainoa mikä edes muistuttaa avoliittoa. Sen jälkeen kuitenkin kykenemätön suhtautua länsimaisiin naisiin normaalisti. Kun oli sellainen palkattu vaimoke. Mutta on hyvä kaveri ja jakaa parisuhdeneuvoja mielihyvin! Myös elämänviisauksia tarjolla! Miksi me Suomessa palvomme tällaisia miehiä!?

    • Raitistorikauppias

      Vidu mitä ahnetta sekoilua.Yö yhtye meni Ollin mukana Sitä ei enää ole.

    • antakaajo.olla

      Edelleen omaa surua tuodaan julkisesti esille, Anna Puut ja kumppanit TV ohjelmasta ja Hakulinen veivaa edestakaisin saako kappaleitaan esittää. Raha ja mainostaminen kaiken takana
      Hautajaisetkin pidetty jo, tämä alkaa muistuttaa kuitenkin jo Pohjois Korean suuren johtajan loputonta palvontaa.

    • Anonyymi

      umpisurkea näitä suomessa riittää
      ! suomessa laulajiksi voi kutsua olavi virta ,reijo taipale ,eino grön markus allan , ym klassikot . nämä nykyajan pellet ja ohjelmien vetäjät saisi lähettää siperiaan oppisivat olhen ulisemasta heh !

    • Anonyymi

      Allekirjoitan tämän, paremmin ei voi asiaa ilmaista...

    • Anonyymi

      Hän sävelsi mm fox iskelmän laulu rakkaudelle joka svengaa kuin hirvi tai vaikkapa hohto joka svengaa myös upeasti. Sitten erityylisempi vie mut minne vaan joka menee duurimelodiassa. Laulajana kaksijakoinen eli laulajana minulle hän oli ristiriitaisen kaksijakoinen sillä osasi välittää tekstin upeasti mut teknisesti /laulutaidoiltaan ei paras.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5600
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1682
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1670
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      83
      1126
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      27
      1107
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe