Hei! Ensiksi haluan sanoa teille, että kertomani kokemuksella ei ole mitään tekemksrä mustamaalauksen tms. SSRI-lääkkeiden kanssa.
Historiani SSRI-lääkkeiden kanssa alkoi, kun olin 9.luokan puolessa välissä. Päätin aloittaa lääkityksen vaikeisden sosiaalisten pelkojen takia, jotka vaikeuttivat huomattavasti toimintakykyäni. Olin käynyt jo 7.luokalta lähtien lääkärillä, joka oli määrännyt minulle mielialalääkkeitä mutta en ollut suostunut syömään niitä asioiden takia joita luin netistä. Kuitenkin siinä 9.luokalla aloin syömään lääkkeitä ja huomasin heti kohennuksen mielialassani. En enää ollut masentunut ja elämänhaluni ja itsevarmuuteni oli palannut ja pidin siitä tunteesta. Kuitenkin nettipalstojen pelottelujen takia päätin lopettaa lääkityksen. Mietin, että mitä vähemmän aikaa syön lääkkeitä sitä parempi. Olin siis syönyt tänä aikana Seronil-lääkettä 6kk. Seronilia määrätään usein nuorille ihmisille eli siis teineille ja lapsille.
Lääkkeen lopettaminen meni ihan hyvin alussa. Sähköiskuja toki oli mutta ne eivät haitanneet. Vasta n. 2kk kuluttua alkoi ne oikeat vieroitusoireet. Paniikkikohtauksia ja ahdistuneisuutta, masentuneisuutta. Mietin, että sairauteni on taas voimissaan ja aloitin taas Seronilin. Mieliala siis taas koheni, mutta ahdistus ei hellittänyt taas niin hyvin ja vaihdoin lääkkeen Sepramiin. Seronilia olin syönyt 4kk ja sitten aloitin Sepramin jota söin kokonaisuudessaan 6kk annostuksella 20mg. Mielialani parantui ja ahdistukseni hellitti. Kuitenkin edelleen mielessäni kummitteli keskistelufoorumien pelottelut pysyvillä aivovaurioilla tms. Joten päätin lääkekokeiluni kestävän taas mahdollisimman vähän aikaa. Lopetin lääkkeen viime elokuussa ja siitä lähti helvetti.
N.1,5kk oli kohtuullisen hvää, normaalia aikaa lääkkeen lopetuksen jälkeen ja olinki iloinen, että en saanut viekkareita lääkkeestä. Kuitenkin syyskuun lopulla aloin saamaan voimakkaita paniikkikohtauksia, pakko-oireita, tuskaisuutta, masentuneisuutta, outoja ajatuksia. Nämä kestivät pahimmillaan n. 2,5-3kk. Sitten oireet jostain syystä helpottuivat, mutta vielä nykyään 6kk kuluttua saan ahdistuskohtauksia, kovempia kuin ennenkuin ikinä aloitin lääkkeen. Outoja ajatuksia, todella synkkiä ajatuksia. Mietin, että jos jollain on kokemusta aiheesta niin voisi antaa jotain tukea minulle. Olen kuitenkin vasta nuori ihminen.
Tähän loppuun vielä sama toisto, että mielialalääkkeitä en ole tarkoittanut tässä tekstissäni mustamaalata. Uskon täysin että jotkut eivät saa mitään sen kummempia haittavaikutuksia lääkkeistä. Tämä oli vain oma kokemukseni.
vierailija, 17 min sitten
Ilmoita asiaton viesti
Vastaa
Ap..
Vieras
Siis tarkoitin alussa, että minulla ei ole mitään aikomusta mustamaalta SSRI-lääkkeitä tekstissäni sillä ne auttoivat silti minut pahimman vaiheen ohi N. Vuosi sitte
Historiani SSRI-lääkkeiden kanssa alkoi, kun olin 9.luokan puolessa välissä. Päätin aloittaa lääkityksen vaikeisden sosiaalisten pelkojen takia, jotka vaikeuttivat huomattavasti toimintakykyäni. Olin käynyt jo 7.luokalta lähtien lääkärillä, joka oli määrännyt minulle mielialalääkkeitä mutta en ollut suostunut syömään niitä asioiden takia joita luin netistä. Kuitenkin siinä 9.luokalla aloin syömään lääkkeitä ja huomasin heti kohennuksen mielialassani. En enää ollut masentunut ja elämänhaluni ja itsevarmuuteni oli palannut ja pidin siitä tunteesta. Kuitenkin nettipalstojen pelottelujen takia päätin lopettaa lääkityksen. Mietin, että mitä vähemmän aikaa syön lääkkeitä sitä parempi. Olin siis syönyt tänä aikana Seronil-lääkettä 6kk. Seronilia määrätään usein nuorille ihmisille eli siis teineille ja lapsille.
Lääkkeen lopettaminen meni ihan hyvin alussa. Sähköiskuja toki oli mutta ne eivät haitanneet. Vasta n. 2kk kuluttua alkoi ne oikeat vieroitusoireet. Paniikkikohtauksia ja ahdistuneisuutta, masentuneisuutta. Mietin, että sairauteni on taas voimissaan ja aloitin taas Seronilin. Mieliala siis taas koheni, mutta ahdistus ei hellittänyt taas niin hyvin ja vaihdoin lääkkeen Sepramiin. Seronilia olin syönyt 4kk ja sitten aloitin Sepramin jota söin kokonaisuudessaan 6kk annostuksella 20mg. Mielialani parantui ja ahdistukseni hellitti. Kuitenkin edelleen mielessäni kummitteli keskistelufoorumien pelottelut pysyvillä aivovaurioilla tms. Joten päätin lääkekokeiluni kestävän taas mahdollisimman vähän aikaa. Lopetin lääkkeen viime elokuussa ja siitä lähti helvetti.
N.1,5kk oli kohtuullisen hvää, normaalia aikaa lääkkeen lopetuksen jälkeen ja olinki iloinen, että en saanut viekkareita lääkkeestä. Kuitenkin syyskuun lopulla aloin saamaan voimakkaita paniikkikohtauksia, pakko-oireita, tuskaisuutta, masentuneisuutta, outoja ajatuksia. Nämä kestivät pahimmillaan n. 2,5-3kk. Sitten oireet jostain syystä helpottuivat, mutta vielä nykyään 6kk kuluttua saan ahdistuskohtauksia, kovempia kuin ennenkuin ikinä aloitin lääkkeen. Outoja ajatuksia, todella synkkiä ajatuksia. Mietin, että jos jollain on kokemusta aiheesta niin voisi antaa jotain tukea minulle. Olen kuitenkin vasta nuori ihminen.
Tähän loppuun vielä sama toisto, että mielialalääkkeitä en ole tarkoittanut tässä tekstissäni mustamaalata. Uskon täysin että jotkut eivät saa mitään sen kummempia haittavaikutuksia lääkkeistä. Tämä oli vain oma kokemukseni.
vierailija, 17 min sitten
Ilmoita asiaton viesti
Vastaa
Ap..
Vieras
Siis tarkoitin alussa, että minulla ei ole mitään aikomusta mustamaalta SSRI-lääkkeitä tekstissäni sillä ne auttoivat silti minut pahimman vaiheen ohi N. Vuosi sitte
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minullakin paniikkioireet paheni lopetettuani SSRI - lääkkeet. Oloni oli kahta kertaa kauheampi lopetuksen jälkeen. Mukana oli lukuisia oireita mihin en lääkkeitä ollut aloittanut ja jotka oli uusia. Nämä kuitenkin tasottuivat, mutta aika vaikean ajanjakson kävin läpi.
Kannattaa kyllä miettiä tarkkaan, käytätkö kasvu/kehitysiässä SSRI - lääkkeitä. Helposti voi myös käydä niin että jää niihin henkisellä tasolla koukkuun eikä osaa olla ilman vaikka lääkärit väittää ettei niihin tule riippuvuutta. Ja tietenkin lopetus voi olla hankalaa, mikä pahentaa sitä henkistä riippuvuutta. Minä aloitin lääkkeet teini-ikäisenä ja monesti tunnen surua siitä että kasvoin aikuiseksi käyttäen näitä pillereitä enkä edes tajunnut kuinka paljon negatiivisestikin ne minuun vaikuttivat mm. tunnetasolla ja parisuhteen muodostamiseen ja kaikkeen.Kykyyn tuntea laajasti tunteita ja sai minut tuntemaan itseni vaillinaiseksi koska luulin että minussa on joku vika mihin tarvin lääkkeitä. Minäkin tunnistan tuon tunteen että alussa lääkkeet toimi hyvin ja tuntui että pystyi kaikkeen, ja oli varmempi, mutta vuosien saatossa koin yhä enemmän haittaa hyödyn sijaan lääkkeistä ja tuntuu että ne muokkasi minua myös tavoilla, mistä en pitänyt.
Mulla ne toimi liiankin hyvin, minkä takia ajattelin että nämä lääkkeet on pelastaneet minun elämän ja niissä on ratkaisu. Mutta eipä ollut. Paljon ongelmia kohtasin niiden kanssa myöhemmin. Olisinpa silloin osannut ajatella yhtä kriittisesti kuin sinä, enkä vaan kuunnellut lääkäriä joka lääkkeitä kehui, ja ei kunnolla kertonut minulle haitoista.
Itsellänikin oli teininä sosiaalisia pelkoja, jotka helpottivat iän myötä. Tuntui että teini-iän hormonimyrsky ja sen laukaisemat itsevarmuudet pahensi niitä. Ymmärrän kyllä kuinka vaikeaa sosiaalinen ahdistus voi olla, mutta monesti senkin kohdalla pätee asia, että se mihin tottuu hiljalleen, niin se muuttuu helpommaksi
Käytettäessä lääkkeitä kannattaa aina huolehtia siitä, ettei lopeta niitä seinään vaan vähentää ne pois rauhallisesti antaen keholle aikaa tottua vähenevään lääkemäärään. Sitten myös tosiaan lyhytaikainen käyttö on monesti turvallisempaa, kuin jatkuva pitkäaikainen käyttö (mulla meni 10 vuotta syödessä lääkkeitä) ja lopetus olikin aika hirvee. Kun käytti jatkuvasti lääkkeitä, myös selviytymiskeinojen opettelu jäi vähemmälle.
Ootko päässyt mihinkään keskusteluajoille tai terapiaan? Ne kannattaa, koska siellä oikeasti oppii selviytymiskeinoja, esimerkiksi kognitiivinen terapia voi olla hyödyllistä. Yleensähän lääkehoitokin suositellaan yhdistettävän terapiaan. Hoitajan kanssa keskustelusta ei saa monesti samanlaista hyötyä, kuin terapiakoulutuksen käyneestä, jolla voi olla erilaisia kognitiivisen terapian strategioita.
Armollinen suhtautuminen itseensä on asia, mitä tuntuu, että vieläkin opettelee. Ei tarvitse olla mitään muuta mitä on, eikä muuttaa itseään miksikään toiseksi tai paremmaksi versioksi itsestään, suhtautuu itseään kohtaan hyväksyvästi ja ymmärtäväisesti. Tietenkin on hyvä, jos asettaa itselleen haasteita ja ei valitse itselle haitallisia selviytymiskeinoja kuten välttelyä ja kokeilee valita sellaisia mitkä vie eteenpäin elämässä. Lisäksi negatiiviset tunteet ja masennuksen tunteet on tunteita siinä missä positiivisetkin ja sen sijaan että niitä yrittäisi haudata niin ne voi opettaa itselle tosi paljon itsestä. Jos vaan ajattelee omat ongelmat diagnoosien kautta eikä ymmärrä syitä taustalla, voi jäädä paljon asioita itsestä oppimatta. Itselleen pitää olla armollinen ja myös ymmärtää joskus kun ei jaksa jotain, tai ei aina onnistu asioissa. Tärkeää on oppia sanoittamaan omia tunteita ja miettiä mikä saa itsensä kokemaan niin. Siinä mitä kuvaa ahdistuksena vaikkapa voi olla paljon tekijöitä taustalla.
Kannattaa myös huomioida ihan elämäntapakeinojen merkitys ahdistuksessa. Tämä on mulle ainakin ollut tosi merkittävä asia huomata. Se mitä syö, vaikuttaa paljon oloon. Eli jos syö terveellisesti, monesti olokin on seesteisempi ja ahdistustaso voi olla alhaisempi. Kaikenlaiset piristeet ym kuten sokeri, kofeiini ym, voi pahentaa ahdistusta. Liikunta auttaa mielialassa ja vapauttaa endorfiineja (jo ihan kevytkin reippailu) ja alentaa stressiä, mutta kannattaa myös muistaa levon merkitys. Stressinhallintaan on erilaisia keinoja mitä kannattaa opetella käyttämään, koska nykyelämä on hyvin stressaavaa. http://www.yths.fi/i_love_arki/stressaatko On tärkeää antaa itselleen lepoa ja ymmärrystä.
Myös ahdistuksen hallintaan voi opetella erilaisia selviytymiskeinoja. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/ahdistuksen_omahoito/Pages/default.aspx Itsellä on toiminut mindfulness tyyliset keinot, jossa ikäänkuin astutaan sen oman ahdistuksen ulkopuolelle ja tarkistellaan sitä ulkoa. Pahoissa ahdistustiloissa voi myös auttaa se, kun tunnustelee vaikka miltä maa tuntuu jalkojen alla, ottaa käteensä jonkun esineen ja tunnustelee sitä.
t. 10 vuotta masennuslääkkeitä, ei enää
Lisäksi ahdistus on pitkälti kehollinen reaktio, mitä voi rauhoitella esimerkiksi hengityksen kautta. Itsesuggestiolla voi olla myös merkittävä voima, kuten rauhoittelemalla itseään yhdistettynä kosketukseen "kaikki on hyvin". Hengittäessä syvään rauhoittaa hermostoaan eikä reaktiosta tule niin voimakas. Loppupeleissä ahdistus on vain tunne. Ymmärrän kyllä, että ikävä tunne se on - tiedän itsekin paniikkeja kokeneena, mutta niistä voi päästä eroon. Kehonsa rauhoittamista kannattaa opetella, ja sitä voi opetella arjessakin niin, että vaikka kokeilee tehdä rentoutusharjoituksia. Netistä voi löytyä erilaisia esimerkiksi jännitys-rentoutus tyylisiä rentoutusnauhoja, mitä voi kuunnella ja tehdä mukana. Kun lopettaa lääkkeet, vieroitusoireita potiessa tällaiset harjoitteet voi tuntua hankalilta, koska se ahdistus voi kummuta sen lääkkeen aiheuttamasta "sekasotkutilasta" kehossa, missä kehon reaktiot tuntuu vierailta , mutta se ei tarkoita etteikö samat tekniikat voisi toimia.
Lisäksi paniikit voi olla seurausta siitä, että boikotoi kehonsa tarpeita ja vetää itsensä liian stressiin tai uupumiseen. Vaatii itseltään liikaa jne..
Mielenterveystalon sivuilla sanotaan:
"Psykoterapeuttisista hoidoista etenkin kognitiiviset käyttäytymisterapiat sekä erilaiset tietoisuustaitoihin (ns. mindfulness) ja rentoutumiseen perustuvat hoitomuodot on todettu tehokkaiksi.
Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa painotetaan toistuvien huolien, pelkojen ja epävarmuuden tunteiden käsittelyä. Hoidossa keskitytään siihen, miten ajatuksia, tunteita ja toimintaa pystytään muokkaamaan juuri tässä hetkessä. "