Aika vähän on ollut viime viikkoina keskustelua kitka- ja nastarenkaista täällä eteläisemmässä Suomessa. Pohjoisessa asuvana tulin tänään käymään Poriin. Yllätti tuo lumen määrä ja 2 asteen ilman lämpö ja silti kaupungin tiet olivat järkyttävän liukkaat. Onneksi tuo pohjoinen on opettanut, että talvella mennään nastoilla ja kesät kesägummeilla. Katsotaan nyt sitten viikon aikana paljonko sitä paljon parjattua asfalttipölyä on Porissa ilmassa. Kuten taisin aikaisemmin kirjoittaa jossain ketjussa; isoimmat ongelmat taitavat tulla keväällä, kun kitkarenkailla liukastelevien vuoksi risteyksiin levitetty hiekka harjataan pois. Voi sitä tietenkin näillä keleillä hurskastella ja testailla kitkoja. Sen verran Porikin tosin tuntuu olevan pohjoisessa, että aika monta viikkoa täälläkin näyttää olevan lähes talvikelit.
Nastagummit
Nastagummit
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
jotain autoilu tai likennepalstoja
voi löytyy keskusteluakin sinua askarruttavasta asiasta, nastoista
pori ei oo kaikki kaikessa, ainoastaan melkoisen kaukana kaikesta
Autoissani on ollut kitkarenkaat jo yli 10 vuotta. Ne paranevat jatkuvasti. Sen sijaan nastagummiaivot mätänevät koko ajan huonommiksi.