Että sinussa on jotain outoa pahuutta. Enkä pääse tästä yli. Siksi jätän sinut rauhaan täälläkin, jos nyt sitten edes kävit täällä.
Minusta vain tuntuu
Täytyyluottaaitseeni
44<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Jotain aitoa pahuutta. Ei mitään perus kusipäisyyttä vaan jotain laskelmoivaa ja kylmää.
Kuulostaa tutulta
sitten? Kyllä minä sen tiedän varsin hyvin. Mutta pahuutta voi yrittää piilotella niin monin eri keinoin. Kato vaikka näitä kieroilijoita. Eikö herätyskellot reagoi mitenkään ympäröivään todellisuuteen?
Aika mont läpip^zkaa palstalla skriivailee, ja kaikki niistäki varsin helposti tunnistettavissa, ku niit on pakosta joutunu tosielämässäki kattoo.
vittu meininkiä, kun nää alkaa lapsena sekoilemaan, vetää huumeita, alkoholia, veri lentää ja niinpoispäin. Sitten työelämä ei ole paljoa kauempana. Kyl se vaikuttaa.
Sit nää on jollain käsittämättömällä tavalla aivopestyjä johonkin utopiaan. Joku tiekkö Neuvostoliittolainen Marx tai joku jollain "sivistys" - kerroksella, että nää on ihan taannuksissa.
Sit yksi uskomaton ilmiö on, että nää pelkää ja halveksii suoradelkäistä jengiä! Kelaa! Nää on ihan vitun sekasin. Noi näkee kaikki kieroilijat luontevina kanssasieluina mitä vittua.!?
Sit niillon joku vitun Stalin-hymy päällä tai jotain ja joku vittu pukumies mikä tienaa vittu lapsikaupalla tai jollain niin nää on ihan onnessaan!
on täysin lamaannuksissa ihan joka maassa. YLE syöttää överifeminismiä ja "kivakivaa" ja. Miehet on vieläkin Waffen-SS:ää ja sillä verukkeella raiskaajatkin loisii kun huvipuistossa. Kyllä mä pahuudesta senverran tiedän, että yltiö-mukavuus tappaa itsensä ja toisensa.
Jossain on mentävä raja. Koska pahuus on joskus rakastamista.
Koska tämä maailma on läpeensä korruptoitunut. Ainakin mitä minä havainnoin.
Mussa on laskelmoivaa se miten vähän luotan systeemin kantavuuteen. Hyvävelikerhoja ja mitä enemmän tutustuu, sitä enemmän näkee miten homma toimii. Ehkä joku näkee tosia
an tämänkin pimeyden voimana. Mietin selviytymistä. Siinä kaikki.
Bua ha ha ha ha haa
Jahas. Sec. Uritaksen Näppylähanska Maa Karit näköjään "laskeutunu" plan et alleen.
Onks teil Rippiuhrijuhlat menossa. Vai teinimorsmaikkujako te, taas, yö-elämässä metsästätte?
Ps. Se doccari näky jo Prismassa. ;)
Jos se helpottaa ajatella noin, mutta todennäköisesti vain omaa kuvitelmaasi, kuten moni muukin asia.
ja viesti kolahti itteen, te tietynlaiset hemmot paljastatte aina tyhmyyttänne oman pahuutenne tällä. jos oisit ihmismoinen ihminen et oisi kiinnittänyt aloitukseen mitään huomiota ja ohittanut sen vain.
" Totuus on toinen ", totuus on kyllä aika kaukana täällä, kukaan ei tiedä kuka kirjoitti aloituksen mutta kummasti vain se laitetaan mielessä olevan ihmisen syyksi. Se tuntuu aika pahalta, ollaan kuitenkin ikäväpalstalla ja tämä on mennyt tällaiseksi.
Mistäs sinä voit tietää kenenkään kuvitemat tai ei - kuvitelmat. Kannattaa nukkua yöt eikä kuvitella palstala omia kuvitelmia.
Tuntuu olevan kokemusta.
Ei se sen kummemmin kolahtanut. Mutta selvästi toivoit että pääset johonkin pahaa oloa purkamaan. Noin, nytkö helpotti?
voi myös kysyä helpottiko itseäsi pahan olosi purkaminen aivan samalla lailla, ensin tekee itse saman mistä sitten vetää herneet nekkuun toisen tekemänä :))
Näin halusin itsekin uskoa joskus, että olen ollut jotenkin läpeensä paha ja viettelevä, että minulle on voinut tapahtua niin laskelmoivan ikävästi lapsena. Olen ymmärtänyt myöhemmin terapian kautta, etten ole sellainen. Kuitenkin hajanaisimpina hetkinä hain vakuutteluja tuolle asialle jopa täällä. Lähimmät, kaikkein vilpittömimmät ihmiset, joihin kuuluu mm. nuoria ovat sanoneet minusta joskus vähemmän ilahduttavia asioitakin, kuten että voin olla suorapuheisuudessani moukka, kun sanon kovastikin joskus, mutta myös, että olen tosi suloinen, herttainen, söpö ja herkkä.
Minussa on ollut jakaantuneena monta puolta. Niin on tapahtunut varhain, kun psyykeni ei ole kyennyt käsittelemään minulle tapahtuneita pahoja asioita. Tuohon nk. yöminään on kuulunut noita ominaisuuksia tuosta pahaa tehneestä ihmisestä. Siihen on kuulunut taistelu, pako ja hylkääminen. Se on myös kylmissään oleva lapsi, joka on täysin yksin. Terapian kautta olen tajunnut näitä asioita.
Kuuntelen nykyisin enemmän positiivisia viestejä, mitä saan, mutta ymmärrän kyllä jos esim. hän koki minut outona ja pahana. Persoonallisuus näyttäytyi niin hajalla hänelle.
Nykyisin olen kyennyt kokoamaan nämä monet ominaisuudet kokonaisuudeksi. Eikä minulla ole tarvetta hylätä tai vietellä ketään. Jäljellä on kylmissään oleva lapsi ajoittain, mutta tiedostetusti sekin.
Entisaikaan paha veri kupattiin pois, trendi spat tekevät yhä... rahakukkarolle.
Olen sydämmeltäni kaunis ja pääkin täynnä maalaisjärkeä mutta kun jokunen vuosi sitten loistin valoa ympäristööni ilmeisesti liikaa niin minusta kiinnostui ja valtasi paha henki:(
Kaikki saavat nykyään tuon ensivaikutelman, kuhan viettäisivät kauan aikaa seurassani niin huomaisivat todellisen minän.
Huomasin koirastakin:
Kun tuo riivaaja asui minussa niin koira haukkui jotakin, mutta kun sain pahan hengen hetkeksi pois niin koira rauhottui:(
Tarvisin manaajaa tai sit ihmisen läheisessä seurassa minua ei riivaa mikään.
Koirat on herkkiä tunnistamaan ihmisten olotiloja.
oleppa hetki ilman palstaa nii helpottaa
. . .
Tämä pitäisi sulkea koko sivusto tai laittaa rekisteröityminen pakolliseksi, kun tämä vaikuttaa selkeästi heikko luontesten psyykeeseen. Sä olet kirjoitellut suomi24 ikävä palstalla kun sanoit tuon sanan.🤣🤣
että on yhden sanan perusteella kirjoitellut palstalla, miten sä nyt kestät, tai ethän sä kestäkkään kun vaadit palstaa suljettavaksi. :)) on kyä niin kamalaa. koita ny jotenkin selvitä ahdistuksestas yhen sanan suhteen :))
Voi helevetti että on kirjotellut ennenkin ja uskaltaa vielä toistamiseen tulla kirjoittamaan, ei nyt kuule riitä palstan sulkemkinen vaan kyllä meidän on alettava yleislakkoon, persettä penkkiin vaan tommosesta kauheudesta.
En käynyt vähän aikaa sitten viikkoon palstalla kummallisesti loppui ahdistus tuli jotenkin tunne että ei kiinnosta mitä jotkut vihaajat minusta miettii ;) suosittelen :)
piti olla palstalla ennen aamuseiskaa )) !!
on sinussa itsessäsi. Ei kukaan edes epäile toisen ihmisen pahuutta, jos ei itse ole paha!
Alotua on selvä trolli tm sekoilua.
Komppaan tätä viestiä.
Satuttaa kun joku luulee minua pahaksi:(
Ja varmuuden sain kun hän hakkasi minut sairaalakuntoon. Missähän maailmassa te elätte vai elättekö te ollenkaan.
Tarvittaessa kaikkea.
Hih..hih pikkuiset hiihtolomalla kuluttaa yönsä palstalla sekoittaen todellisuuden ja leffojen juonet toisiinsa! Laittakaapas koneet kiinni ja marssikaa ulos raittiiseen ilmaan. Se on teille terveellisempää. Vanhempana ehditte ihan tarpeeksi istua!
On olemassa hyviä ihmisiä ja on olemassa pahoja ihmisiä, ei se ole varmaan kenellekään yllätys.
Ja tällainen kehnompi ihminen on osunut aloittajan tielle ja nyt täällä sivulliset ovat aivan sekopäisiä asian suhteen. Miksi ihmeessä, kuvitteletteko te että asia koskee juuri teitä itseänne vai mikä ketjullisen ihmisiä sai sekoamaan ??
Aloituksessa ei mitään kummallista mutta jumalauta miten ketjullinen möllejä sekosi täydelleen.
Luuliko ne kaikki että heistä kirjotetaan.
Mielestäni tässä oli muutamia hyviä kommentteja siitä miten eri kulmista asia hahmottuu omien kokemuspohjien myötä.
Useimmat ihmiset ovat tavanomaisia möllöttäjiä, jotka voivat pyrkiä toimimaan joko hyveellisesti tai paheellisesti (itsensä suhteen). Ja ihmiset toisinaan arvottavat ihmisiä noiden toimien pohjalta. Miltä ne heistä näyttävät. Se ei vielä ratkaise ovatko hyviä, arvollisia tai pahoja, kieroja, sadisti luonteisia. (Niitäkin oikeasti on olemassa). Useimpia ihmisiä pystyisi edes arvottamaan noilla akseleilla, ikäänkuin eivät välittäisi tiedostaa itseään suhteessa ympäröivään todellisuuteen, välinpitämättömyys on vallitseva tila tai itsensä eteen hyveellisyys tai paheellisuus, kuin viimeinen elossa oleva rock roll sankari.
Kuten tuossa yhdessä viestissä todettiin, käytösmallit voidaan omaksua, heijastua itsensä kokemana toisiin, tarkoittamatta muuta kuin vääryyden kokemisen tiedostamatonta kostamista. Tai liioiteltua itsensä puolustamistarvetta kun joutuu hyökkäyksen kohteeksi historiansa takia. Mikä ei noissa tapauksissa ole vallitseva tila.
Synkkä mustamieli voi heijastua, mikä näkyy itsekeskeisyytenä, kokemuksien pohjalta, omine heijastuksineen, kunnes toivottavasti jotain muuta tulee tilalle. Ihminen voi tuolloin olla todellisuudessa hyvä jollekin paha toiselle.
Pahuutta tuokaan vielä ole ellei sen oikeutuksen tunteen pohjalta tee muille kieroja tai suoria yrityksiä tuhota toiset, hyötyä tms
Tuo havainto toisesta viestistä miten usein omaksuvat kierojen kanssaihmisten seuran, ja osoittelevat muiden hyveellisyyksiä tai paheellisuuksia, jotka eivät sovi heidän määritteleminen normeihin,huomaamatta sen seuran kieroa pahuutta, mitä pyrkivät sumuverhojen takana sitten itse tekemään on jotain tekemistä juuri sen kanssa että ovatko hereillä ympäröivässä todellisuudessa.
Kieroimmat esittävät hyveellisyyksiään, manupalitiivisesti pyrkivät peittelemään todellisen halunsa mikä palvelisi heitä, sallien muiden arvottamisen alisteisuuteen, kuin irrallisena tapahtuma heistä kunhan osansa hyötyvät tai vetoavat itsekeskeisyyteensä, mikään ei voi koskea heitä, paitsi jos se loukkaa heitä.
Ympäröivä todellisuus. Hesarin keskustelupalstalla seniorit keskustelivat somen tärkeydestä vaikuttaa. Yksi totesi että somen joukkovoima on liioiteltua, vertasi arabikevääseen, kun ihmiset sankoin joukoin somessa hehkuttivat vallankumousta, ja naisetkin aktivoituivat kadulle ilakoimaan uudesta todellisuudesta. No vastassa oli vielä vanha kaarti pistämässä aseilla vastaan. Totesi ettei ympäröivä todellisuus vastanut somen luomaa mielikuvaa.
Tavallaan on oikeassa, toisaalta somessa agitointiin joukkovoima toimintaan jonka avulla vaativat muutoksia. Joten somen joukkovoima ei ollut liioiteltua vaan se että se olisi ollut ylivoima, mikä olisi itsessään kumonnut ympäröivän todellisuuden (äkillisesti).
Niissä testeissä missä on pyritty katsomaan missä vaiheessa ihmisten pahuus ilmenee, erityisesti enemmän silloin kun esitetään kohde paheellisena, pahana, oikeutettuna kohteluunsa (häikäilemättömät rangaistukset, sähköä lisää jne). Joukkopahuudessa paineistuksissa ihmisissä herää halu myötäillä tehdä jotain toiselle ennemminkin kuin hänelle, valitsee siis joko tai. Ei pysty olemaan arvokas tai periaatteellinen suhteessa itseen toiseen.
Tuollaisia liukumista janalla tapahtuu pienissäkin mittakaavoissa, joissa ihmisiä puserretaan kulttuurin tai vallitsevan tilan häikäilemättömään kilpailutukseen, oma hyöty, toisen hyöty, joutuvat räikeään ristiriitaan, pakotetaan hyväksymään vallitsevat tilat. Jolloin ihmiset tekevät asioita joita ei uskoisi itsekään tekevänsä, viime aikojen esimerkit vanhusten hoidon piiristä. Raadollista toimintaa, hyötysuhde näkökulmasta, ei tietoista pahuutta.
Ajautuvat kuin raadolliseen selviytymiseen, vallitsevan tilan pusertamina. Jolloin jostain täytyy tulla jotain muuta, toisenlaisia arvoja, periaatteita, ettei ihan kylmän laskelmoivan mukaan pyri ihmiset vain selviytymään (kun luodaan vaikutelma muuten ette selviydy tai ovat omaksuneet vallitsevan tilan ota tai jätä, joku kuitenkin vetää välistä miksei se joku olisi itse hyötyjänä).
Jotkut juntit eivät vain ymmärrä että kun itse lässyttävät paskaa palstoilla ja sitten kun jäävät kiinni alkaa tälläiset syyttelyt että olet paha.. ironistahan tuossa on se että maistavat omaa lääkettään. Manipuloidaan, valehdellaan mustamaalataan ja sitten uhriudutaan kun hommat muuttuu ikäviks. Pahimmat ihmiset on niitä mitkä päälle päin näyttää erittäinkin hyviltä, mutta kun valot sammuu ja kukaan ei ole näkemässä alkaa se pahuus joka vaanii omassa pääkopassa kun ollaan pakstalla sekoilemassa ja omia virheitä ei myönnetä vaan niitä kierrätetään palstalla jonkun toisen syyks. Ja sitten on näitä sekasikiöitä joilla ei oo muuta elämää kun jos kuulevat kauppajonossakin jotain puhuttavan tulevat tänne lässyttämään ja jopa matkimaan ihmisiä jotta pääsevät sekoittamaan jonkun elämää. Ne on niitä sairaimpia ihmisiä jotka elävät siitä että saavat polkea toisia alas jotta pääsevät itse ylös.
Niin justiinsa.
Aloituksissa paljastuu juuri se että palstailuun on liittynyt muutakin kuin oleellista. Pelkkää epäoleellista varmaan.
Täällä palstalla on paljon pahuutta, se ilmenee haukkumisena ja manipulaationa. Tämän pahuuden tunnistaa siitä, että sitä tuntuu vaivaavan jokainen kirjoitus ja jokaisen itseään vaivaavan kirjoituksen hän sotkee manipuloivalla käskevällä sävyllään. Kirjoituksensa on itse asiassa pelkkää pahantahtoisuutta ja lyöttäytymistä viestien perään kertomaan pahantahtoisuudestaan. Sadistit nauttivat tuollaisesta. Se pahuus on jäätävää 🥶
Eipä pahemmin pahuutta eikä koiraakaan. Joku minulle tuntematon rolli taas esitelmöi teille😆
että oon tätä pohtinu itekkin. ei muut joko aidosti hetkauta tai sitten en halua ite joutua kenenkään pelinappulaksi. ja sen oppinut että jos tässä elämässä antaa vähänkin siimaa niin sen siiman menettää heti ja paskaa sataa niskaan. on mulla niitä hyviäkin hetkiä mutta vaan ihmisten kanssa joihin oikeasti koen yhteyttä ja myös vastavuorosesti koen että en kuormita myöskään heitä. näitä ei oo paljoa mutta....
toivottavasti en oo sua loukannut, en tietosesti ainakaan ala kellekään vittuilemaan, se vaan lähtee jokseenkin luonnostaan. kai mulla vaan on sitten sydän väärässä kohtaa, helvettiäkös sille mitään voi
"Minä en ole se, mitä luulet minun olevan. Sinä olet se, mitä luulet minun olevan. "
Näet vain heijastuksen itsestäsi muissa, vain sen minkä haluat nähdä, sen mitä vihaat/pidät itsestäsi. Revi siitä.