Rakkauden nälkää

Molemminpuolista intohimoa, ystävyyttä, ihailua, luottamusta ja kunnioitusta. Sitä, että kaksi ihmistä tukee, kannustaa ja auttaa toisiaan, sekä myös älyä jättää auttamatta. Ja kaikki tuo tapahtuu huomaamatta, niistä numeroa tekemättä. Se ei ole toinen ihminen omia tarpeita varten, vaan molemmat tarvitsevat toisiaan. Antaa toiselle tilaa olla ja hengittää omia asioitaan. Luottamusta, että toinen ei lähde pois, vaikka on joskus kaukanakin.
21<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Juurikin näin :)

Äänestä

Kunnes sitten ei ollut enää jäljellä kuin ilkeys ja rumat sanat.

Äänestä

Todellisuus sitten näyttää kuinka moni on kuten aloituksessa sanottiin ja kuinka moni lipeää suurimmasta osasta yleviä sanoja.

Äänestä

Ja niin kovin harva sen listan mitat täyttää, ensin lipeää vähän, sitten vähän enemmän. Kauniita sanoja mutta kyllähän todellisuus ja arki on monasti ihan muuta. Tuollaisenaan lista ei ole realistinen koska ihminen on vain ihminen, ei satuolento. Miksi muuten olisi niin paljon riitaa, pahuutta, puhumattomuutta, pahaa kohtelua, niin irl kuin ihan näillä palstoillakin, täällä ihmisen nurjan puolen näkee niin selvästi.

Äänestä
  • Miksi olla sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa on paha olla?
    Jos molemmat oikeasti rakastavat toisiaan niin nuo ovat kyllä ihan perusjuttuja siitä miten asioiden kuuluu olla.

    Äänestä

  • Totean_vain kirjoitti:

    Miksi olla sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa on paha olla?
    Jos molemmat oikeasti rakastavat toisiaan niin nuo ovat kyllä ihan perusjuttuja siitä miten asioiden kuuluu olla.

    Eihän siinä niin sanottukaan että pitää olla sellaisen kanssa jonka kanssa on paha olla, siinähän vain arvioitiin listattuja asioita ja kyllähän ainakin avierojen määrä kewrtoo ettei ihan perusjutuista ole kyse eikä niitä välttämättä arjen tuoksinassa muisteta. Täällähän on helppo kirjoittaa mutta todellisuus on kyllä toista. Kyllä nekin joskus ovat oikeasti rakastaneet jotka myöhemmin näkyvät lehtien palstoilla parisuhdeväkivallan uutisina ja vielä pahempinakin.

    Äänestä

  • Totean_vain kirjoitti:

    Miksi olla sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa on paha olla?
    Jos molemmat oikeasti rakastavat toisiaan niin nuo ovat kyllä ihan perusjuttuja siitä miten asioiden kuuluu olla.

    Meilläkin rakastettiin oikeasti ja perusjutut oli kunnossa, mutta elämä ei mene aina niiden perusjuttujen mukaan, on helppo sanoa ja kirjoittaa tänne miksi olla jne jne, elämä olisikin helppoa kun kaikki olisi tiedossa etukäteen ja osaisi nähdä tulevaisuuteen mutta niin ei vain ole. Yhtäkkiä ne perusjutut alkavatkin horjua, ihminen muuttuu vuosien myötä, elämä ei ole suora viiva perusjuttuja eikä koskaan noin yksinkertaista kuin mitä kirjoitat. Meillä ne perusjutut muuttuivat siten että tuli kolme pahoinpitelyä huonoin seurauksin, minä kuljen nyt pyörätuolilla.
    Ei voi kuin hymähtää näille niin viisaille ja ehdottomille sanoille, ikäänkuin ei olisi ollenkaan käsitystä oikeasta elämästä mutkineen ja kiemuroineen.

    Äänestä

  • Nainen79vuosimallia kirjoitti:

    Meilläkin rakastettiin oikeasti ja perusjutut oli kunnossa, mutta elämä ei mene aina niiden perusjuttujen mukaan, on helppo sanoa ja kirjoittaa tänne miksi olla jne jne, elämä olisikin helppoa kun kaikki olisi tiedossa etukäteen ja osaisi nähdä tulevaisuuteen mutta niin ei vain ole. Yhtäkkiä ne perusjutut alkavatkin horjua, ihminen muuttuu vuosien myötä, elämä ei ole suora viiva perusjuttuja eikä koskaan noin yksinkertaista kuin mitä kirjoitat. Meillä ne perusjutut muuttuivat siten että tuli kolme pahoinpitelyä huonoin seurauksin, minä kuljen nyt pyörätuolilla.
    Ei voi kuin hymähtää näille niin viisaille ja ehdottomille sanoille, ikäänkuin ei olisi ollenkaan käsitystä oikeasta elämästä mutkineen ja kiemuroineen.

    Ei suhde voi toimia jos nuo asiat eivä ole kunnossa..
    Lyöminen/väkivaltaisuus ei ole perusjuttu. Jo yksi lyönti on liikaa. Tuollaista käytöstä ei pidä hyväksyä. Täytyy osata arvostaa myös itseään.
    Olen pahoillani siitä mitä sinulle kävi ja toivon sinulle parempaa elämää.
    Puhumattomuus on kait se yleinen vika.
    Mutta luulisi että vuosien saatossa oppisi tuntemaan sitä kumppaniaan sen verran että osaisi ennakoida tilanteet. Tietenkin eriasia jos tapahtuu joku huumesekoilu ja siitä johtuva päälle käyminen.
    Ongelmaiset ihmiset ovat ongelmaisia.
    Ehkä se olisi ihan viisasta erota jo aikaisemmin kun alkaa näkymään kyllästymisen merkkejä eikä väkisin ja hampaat irvessä olla yhdessä kun ei se vaihtamalla parane (muka).
    Tiedän ettemme ole täydellisiä.
    Elämä on oikeasti niin lyhyt että miksi sitä täytyy ottaa "paskaa niskaan" kun voisi elää paremmin.
    Monesti tuntuu että nykyää ihmiset menevät naimisiin liian nopeasti , kunnolla edes tuntematta sitä kumppaniaan.
    Se ei ainakaan ole hyvä lähtökohta.
    Minulla on saman verran elämän kokemusta takana että on tässä jo ehtinyt nähdä tätä elämää jonkin verran että tietää mistä kirjoittaa.

    Äänestä

Älyä jättää auttamatta, se kai minulla nyt on, mutta ohi on

Äänestä

Kaupustelu kielltty-kyltit hävisivät sähkönsiirron vuoksi ja sähköä ei saa edes netistä. Housunsa voi kastella kehnokin puutarhuri vain puuta ei tarvitse kastella.

Äänestä

Tuo on loistava ihanne ja tavoite. Pitkässä juoksussa kuitenkin tulee varmasti hetkiä, että ihanteet ei toteudu. Silloin pitää olla molemmilla halua tahdolla toteuttaa tuota vaikean hetken yli ja myös pitää olla valmis anteeksi antoon ja pyytämään itse anteeksi monessa asiassa. Kun molemmat rakastaa ja kantaa osansa, on mahdollista saada kestävä liitto.

Yhden lisäisin. Olen nähnyt aiemmassa suhteessa, että se kestää pitkään todella vaikeita asioita kun siinä on hellyyttä, empatiaa ja seksiä. Jos kumpikin ei tunne vetoa toiseensa, ei ennuste ole niin hyvä pitkällä ajalla. Seksi ei ole vain seksuaalista tyydytystä, vaan se on myös tapa päästä hyvin lähelle toista. Ilman läheisyyttä alunperin hyväkin suhde kuolee herkästi.

Äänestä
  • Niinpä, kun toisen lähellä on hemmetin hyvä, ja se toinen viihtyy siinä.

    Äänestä

Tämä on niin totta ja kyllä minä näitä pareja tunnen. Totta kai on hetkiä kun elämä satuttaa, mutta kaikki on inhimillistä. Tahto, kunnioitus ja luottamus määrittelee lopun.

Äänestä

50 vuoden suhteissa on hyviä ja huonoja aikoja.

Pisin omani oli lähemmäs kymmentä vuotta ja siihen kuului luonnollisesti kun ero tuli niin vaikeita aikojakin

Yks mikä suhteestamme teki vaikeat ajat kestävän oli se että olimme toistemme uskotut.

Me puhuimme huolista ja murheista. Iloista ja suruista yleensä ensimmäisenä ja joskus vain toisillemme

Toinen tärkeä seikka oli että me harvoin nimittelimme toisiamme riidoissa. Emme siis alentaneet toistemme arvoa mutta puhuimme kuitenkin kritiikin suoraan jos olimme loukkaantuneet

Emme siis valehdelleet toisillemme negatiivisista tunteista toista miellyttääkseen vaan kerroimme rehellisesti että toisen käytös loukkasi

Exäni oli itsetunnolta silloin vahvempi ja hän otti kritiikin vastaan paremmin. Hän usein otti paperia ja kynää käteen ja sanoi:

”Okei tehdään nyt tähän meille sellainen suhdesuunnitelma jotta uudelleen ei tarvi tästä riidellä ja kumpikin muistaa mitä sovittu ja mihin sitouduttu. ”

Mä taas usein aloin ekana itkeä ja kysyin

” no etkö sä sit enää rakasta mua kun sanot noin ?”

Mut sit kun se oli aina niin sellainen rationalisti se sanoi usein vaan

” tottakai mä rakastan! En minä olisi tässä sun kanssa jos en rakastaisi. Onhan tuolla noita tyttöjä mut mä haluan olla sun kaa ”

Siitä me sit päästiin aina eteenpäin asioissa. En muista et se koskaan ois mun luonteenpiirteitä tai ulkonäköä haukkunut

Se enemmänkin kritisoi jos tekemiäni
Jos tein jotain tyhmää niin siitä se moitti mut koskaa se ei mun persoonaa haukkunut

Se vahvisti suhdettamme

Hän ei kuitenkaan ollut mikään mielistelijä. Hän puhui suoraan faktat faktoina. Esim. Kun olin vähän lihonut se kyllä totesi ” oothan se pyöristynyt jonkin verran, mut älä nyt ota pahalla. Rakastan sua ”

Hän siis ei mennyt valehteleen että ” joo hoikka tyttö olet vaikka sokeakin näki et olin saanut painoa jonkin verran ”

Sitä hänessä itse arvostin vaikka välillä totuus kirpasi. Häneen luotin kuitenkin just siks et tiesin et se sanoo totuuden mutta yleensä nätisti


Nää asiat mahdollisti pitkään kestävän suhteen

Hänellä oli toisinaan taipumus pitää minua hyväuskoisena jota piti suojella pahaa ja hyötyä tahtovilta ihmisiltä ja se ylikaitsevuus toisinaan toi riitoja

Hän kun koki että ystäväni käyttävät liikaa kiltteyttäni ja hyväuskoisuuttani hyväkseen

Hyvä suhde auttaa toista kasvamaan

Äänestä
  • Minkä takia ihmisen pitäisi saada vakuutteluja siitä vanhempana, että onko hän sitä ja sitä, onko hän tarpeeksi hyvännäkönen ym. Ihmiset muuttuu vanhetessaan, se on luonnollista. Ite olin nuorena hyvinkin hoikka, yhessä vaiheessa meinas menmä jopa överiksi (ja sen takia nykyään on hirveen tarkka miten nuorille tytöille luodaan ulkonäköpaineita), lasten syntymän jälkeen painoa tuli enempi ja nyt on taas jonkinverran kevyempi, mutta tyytyväinen itteeni. Oon mitä oon. Mun mielestä nykyajan nuoruuden palvonta on mennyt ihan liiallisuuksiin. Eikö eletty elämä saisi mitenkään näkyä, kunhan kuitenkin itestäkin huolehditaan.

    Äänestä

  • voiteitätaas kirjoitti:

    Minkä takia ihmisen pitäisi saada vakuutteluja siitä vanhempana, että onko hän sitä ja sitä, onko hän tarpeeksi hyvännäkönen ym. Ihmiset muuttuu vanhetessaan, se on luonnollista. Ite olin nuorena hyvinkin hoikka, yhessä vaiheessa meinas menmä jopa överiksi (ja sen takia nykyään on hirveen tarkka miten nuorille tytöille luodaan ulkonäköpaineita), lasten syntymän jälkeen painoa tuli enempi ja nyt on taas jonkinverran kevyempi, mutta tyytyväinen itteeni. Oon mitä oon. Mun mielestä nykyajan nuoruuden palvonta on mennyt ihan liiallisuuksiin. Eikö eletty elämä saisi mitenkään näkyä, kunhan kuitenkin itestäkin huolehditaan.

    Niin no.... minä olin tuolloin 17-23 vuotias

    Äänestä

  • Niin tekee, hyvä suhde kasvattaa. Huonoks mennyt suhde voi opettaa ihmistä eri tavalla. Mutta vain viisas oppii, tyhmä ja ylimielinen ei milloinkaan.

    Äänestä

Aika tylsälle näytti WRC-autojen röpöttely kun ei tullut yhtään törmäyksiä, olisi ollut jännitystä enemmän.

Mutta nyt taitaa alkaa alppihiihto, Kalle-Pallekin näkyi telkkarissa kun on töissä asiantuntijana tuossa lajissa. Varmasti tulee törmäyksiä taas.

Äänestä

Aikalailla on.

Äänestä

Juurikin tuota.

Täällä palstalla taitaa majailla kiusanhenkiä, joten ulos->

Äänestä

Tällä paltalla kirjoittelee yksinäinen harhainen mies joka on niin katkera onnellisille pareille. KAtkera mies jolla ei oo muuta kuin tää palsta. Anna parien olla onnellisia. Tuolla katkeralla yksipuheluketjulla et saa aikaan muuta kuin olet entistäkin katkerampi ja parhaassa tapauksessa jos kirjoittelet toisten nimissä saat aikaan myös poliisitutkinnan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aamunajatuksia kirjoitti:

Molemminpuolista intohimoa, ystävyyttä, ihailua, luottamusta ja kunnioitusta. Sitä, että kaksi ihmistä tukee, kannustaa ja auttaa toisiaan, sekä myös älyä jättää auttamatta. Ja kaikki tuo tapahtuu huomaamatta, niistä numeroa tekemättä. Se ei ole toinen ihminen omia tarpeita varten, vaan molemmat tarvitsevat toisiaan. Antaa toiselle tilaa olla ja hengittää omia asioitaan. Luottamusta, että toinen ei lähde pois, vaikka on joskus kaukanakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu