Suomen Kuvalehti julkaisi otsikon eilen että Keskustan kannatus laskee rajusti .Ennen oli sanonta että Rotat jättää uppoavan laivan .mutta tässä tapauksessa ,Äänestäjät ovat jättäneet Keskustan .Ainakin 250000 tuhatta äänestäjää aikoo äänestää muuta kuin Keskustapuoluetta ja tämähän oli odotettavissakin Tämän Sipilän keskittämis ja yksityistämis politiikan johdosta ja maaseudun autioittamis politiikka on liikaa äänestäjille .Äänestäjät mainitsivat myös että ois luultu että viime kerta Sinimulta hallituksesta ois opittu vaan ei ja se äänestäjille piisaa ,sellaisetkin jotka on vuosikymmenet äänestäneet Keskustaa ei äänestä enää.
Äänestäjät jättävät Keskustanpuolueen
äänetkaikkoaakepusta
39<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Myös persujen kannattaa lukea sama artikkeli, tottakai se vituttaa kuin pientä oravaa mutta niinhän se totuus aina tekee.
Kyllähän se näin menee tämä homman niinkuin Suomen Kuvalehdessä oli kirjoitettu Äänestäjät ei ole Sokeita on nähty tämä meininki ja eriarvoistaminen Sipilän johdolla että ei ole ollenkaan yllätys tämä tulos ja Gallupitkin sen on jo vahvistaneet miten tulee käymään.
Nyt tuli vielä nämä Vanhusten hoivakoti sekoilut ja ilmenevät puutteet .Keskustapuolieessa on paljon naisia jotka toimivat hoivaalalla vanhuspalvelussa ym. Näille juuri on ollut vaikeaa katsoa tätä touhua ja Vanhuksilla bisneksentekoa samoin nämä Kiky leikkaukset ovat koskeneet juuri heitä kovalla kädellä ,varmaan monet kokevat turhatuneisuutta työn paljouteen ja arvostuksen puutteeseen ja päällimmäisenä syynä on nämä Sipilän takinkäännöt ym: hänen oikeisto politiikkansa.
Tämä porvarihallitus on saanut oikean kyykytyksen aikaiseksi.Työntekijöiltä viety ihmisarvokin ,palkat kaikki. Verotetaan niin että ei työntekokaan enään kannata. Ei duunari ole koskaan voinut näin pahoin kuin nyt ,tämän hallituksen aikana.
Keskusta on myös ollut ajamassa tuulivoimarakentamista Pohjois-Pohjanmaalle. Se vie paljon ääniä myös.
250 miljoonaa äänestäjää
äänestää muuta kuin
keskustaa.
Miljardit äänestäjät äänestävät muuta kuin keskustaa, siis koko muu maailma. Ei sillä, että heillä olisi edes äänioikeutta suomessa. Tuossa 250 miljoonassakin äänestäjässä on reilu 245 miljoonaa äänestäjää liikaa.
Palataanpa+vielä+tähän+hoitajamitoitukseen++Keskusta+ja+Sipilä+Yrityskavereineen++vastusti+tätä.vähimmäis++henkilömäärää+Vanhusten++hoitotyössä++nyt+kun+kannatus+rupesi+laskemaan++niin+sitten+käänsi+takkinsa+ja+sanoi+että+Keskusta++kyllä+kannattaa+tätä++hoitaja+mitoitusta+mutta+epäilee+mistä+saadaan++hoitajia+lisää+niin+paljon+kun+tämä+vaatii.Melkosta+takinkääntöä+tältä+pääsyylliseltä+joka+juuri+vaikutti+Kiky+sopimuksellaan+että++2016+Hoitajien+lomarahoja+leikattiin+30%+2016-eteenpäin+palkat+jäädytettiin+ja+työaikaa+lisättiin.Juuri+näillä+toimilla+tehtiin+alan+vetovoimaisuus+heikoksi+eli+tämä+onSipilän+ansiota.
Kyllä tässä on suurin yksittäinen tekijä on miksi äänestäjät ovat hylänneet Keskustan on sen Puheenjohtaja ja Pääministeri Sipilä hänhän on lähes Trumppiin verrattava henkilö käytöksellään ja politiikallaan ylimielinen omapäinen henkilö pilaa Keskustapuolueen viimeisenkin maineen.
Näinhän tässä kävi niinkuin Veikko Vennamo sanoi aikoinaan että" kyllä kansa tietää "ja se pätee tähänkin Keskustan alamäkeen eli sitä saa mitä tilaa.!!!
Valtavia polttoainesäiliöitä sijoitetaan satojen metrien korkeuteen. Miten käy ensi kesänä? Onko taas yhtä kuuma ja kuiva kesä kuin viime vuonna?
Kylläpä siinä tulenroihut saa aikaseksi, kun tuulimylly menee korkeuksissa epäkuntoon!!
Kepu=Kokoomus.
Tämän aiheuttaneet Kepun piilokokoomuslaiset Sipilä, Berner, Saarikko, Rehula, Rehn (siirtyi toki muihin hommiin) konklaavi muun hännystelijäporukan myötävaikutuksella.
Siinä syy miksi en enää, eikä perheeni äänestä Keskustapuoluetta.
Jäsenkirjat palautettu ja uutta väriä tilalle.
Kesustapuolue on tavallaan pettänyt äänestäjänsä, minun olettamuksen mukaan ei äänestäjät odottaneet että tällaista sanoisinko riistopolitiikkaa on harjoitettu vähempiosaisten ja puolustuskyvyttömien kohdalla tämä on osasyy kepun alamäkeen.
Kepu+ei+opi+ikinä.+Mistä+se+onnistuu+aina+valitsemaan+johtoonsa+sarvikuonomaisia+umpiluupäisiä+ökyisäntiä+sekä+-emäntiä+jotka+ei+kuuntele+tavallista+ihmistä,+kansaa,+omia+mm.+syrjäseudun+kannattajiaan.
Ei+opittu+Esko+Ahon+aikaan,+ei+Mari+Kiviniemen+aikaan+ja+nyt+Sipilä+näyttää+jatkavan+tätä+totuttua+luupäälinjaa.
Kepu+voisi+kuihtua+menneisyyden+agraaripuolueeksi,+kansallispuku+perinnejärjestöksi+ja+siirtyä+ikuiseen+opposiittioon+maksimissaan+8%+kannatuksella.
Nyt+ja+tulevaisuudessa+pärjäävät+Vihreät,+Kokoomus,+Vasemmistoliitto.
Siinä+jako+-+vasemmisto,+liberaalit+sekä+oikeisto.+Kaikki+muut+puolueet+voivat+sulautua+em.+puolueisiin+koska+ei+muilla+puolueilla+mitään+selkeää+sanottavaa+tai+omaa+ohjelmaa,+linjaa+muulloin+kuin+vähän+ennen+vaaleja+lista+oksettavia+sekä+yököttäviä+lupauksia.
Pöpilän saavutukset.
https://imgur.com/a/XbG06Ax
https://www.youtube.com/watch?v=irJc55yA9cU
Juuri noin kuin edellinen kirjoittaja sanoi ei Suomeen tarvita toista Kokoomusta eli Keskustaa Kyllä rikkaille piisaa yksikin puolue ja Kepun nykypolitiikka on Juuri tätä eli suositaan niitä joilla ennestäänkin on ja loput Kepulaiset jotka ei hyväksy tätä Sipilän politiikkaa voi mennä ajatusmaailmaan mukaan ja ajatella omilla aivoilla.!
Lestaadius = kepu. Paljon on Kalajokilaaksossa henkilöitä jotka ovat jättäneet molemmat.
Ja jättävät tulevaisuudessa kun tämän maaseudun alasajaja puolueen tämän harjoitetun politiikan johdosta.
Lestaadius = kepu. Paljon on Kalajokilaaksossa henkilöitä jotka ovat jättäneet molemmat.
Paljon on lestaadiuksia jäljellä ja lisääntyvät holtittomasti naimalla peiton alla.
Nyt oli kysymys keskustan politiikasta eikä naimisesta peiton alla tai päällä sama lopputulos jos sikiää niin sikiää .Onhan se Keskusta ollut Lestaatiolaisten valtapuolue ja jos ehdokas on kuulunut tähän liikkeeseen ääniä on kyllä tullut runsaasti.Kuitenkaan tämä Sipilän politiikka ei ole lestatialaisten mieleen ja sekin verottaa äänestäjiä.
Tähän edelliseen kirjoitukseen vielä lisäten että Tämä.Sipilän KIKY Sopimus leikkasi kaikkein eniten juuri naisaloja jossa jo muutenkin on heikommat palkat ja saapa sanoa varsinkin hoivapalvelussa raskaat työt että ei ole ihme jos kepun kannatus laskee.!
Papukaija meuhkaa ja koilottaa vuositolkulla Sipilän erinomaisuutta .Kuitenkin asiat on näin että äänestäjät ovat jättämässä Keskustan ja suurin syyllinen on siihen Sipilä .Kyllä vanhemman kaartin Keskustaedustajat ovat saaneet tarpeekseen Sipilästä ja ovat menossa mikä minnekin ,mutta pitävät suun supussa puolueen edun takia,vaikka pitäis tehrä juuri päinvastoin.
Tämä "Papukaija"Koilottaa kolmella eri sivulla tällä hetkellä ja on Vuosikaudet syytänyt täyttä soopaa ."Nyt kun vaalit lähestyy niin vauhti vaan kiihtyy" Ei ihmiset tuollaista propakantaa usko mitä hän vaahtoaa ,viikosta toiseen .Vaan kyllä se on niin että teot ne ratkaisevat ja nyt on käymässä niin että tämän Sipilän politiikka on ollut Yksityistämistä ja Keskittämistä ja Ihmisten eriarvoitamista eli tosi huonoa politiikkaa tällekkin alueelle väki vähenee joka pitäjässä tämäkö on Keskustan nykypolitiikka jossa olemme niin on asia että minä ja monet monet muut vaihdamme puoluetta.
Peppi Pitkätossun papukaija kuoli:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d027a500-75d0-4e22-9b67-64bb15f1c6bb
Sipilän ministeriksi nostama Berner jättää politiikan ja siirtyy Ruotsalaisen pankin hallintoneuvoston ,mikä oli odotettavissakin että Berner siirtyy muihin hommiin ja jättää "Uppoavan laivan eli Keskustapuolueen.
Tähän kun vielä lisätään että joukko Keskustan entisiä ns. Maalaisliittolaisia kansanedustajia ei enää lähde ehdolle niin kannatus laskee kuin lehmän häntä.
Eiköhän se Sipilän ja hänen piilokokoomuslaisten hännystelijöiden känny ala jäykistymään.
Sipilän konklaavin harjoittama politiikka ei ole ollut tavallisen ihmisen kannalta onnistunutta saatikka oikeaa.
Toivottavasti vaaleissa tulee turpiin niin että tukka lähtee.
oli jo sitoutunut kokoomuksen ehdokkaaksi mutta sipilä lupasi ministerinsalkun ja sen myös sai ilman ensimmäistäkään päivää keskustassa. Sai siis salkun konkarikepujen nenän edestä ja sama tyyli on jatkunut sen jälkeenkin. Ei ihme miksi pitkä lista vanhoja kepulaisia kertoo kanstansa sipilään jaloillaan.
Paljon kerkesi vahinkoa tekemään mutta onneksi valtaosalle bernerin suunnitelmista kävi kuin sipilän..rojekteille. Soini taas..no soinin rojekti oli venevero mutta perseellehhän se meni mutta pääasia että salkku säilyi. Ja myös säilyy loppuun asti siitä sipilä pitää huolen onhan soini aina hypännyt hänen pillinsä mukaan kaatoi jopa persut salkkunsa säilyttääkseen.
Yksi kokoomuspuolue riittää suomessa onneksi sipilän kokoomuskakkosen tarina lähenee loppuaan. Siinä sitä keskustalla on työmaata kun alkaa sipilän jäljiltä rakentamaan kepua uudestaan. Pohjalta on paha ponnistaa
Sipilä sössi maakuntamallin toteuttamisen ja pörriäiset sillä aikaa valtasi suomen. Siinä sivussa tuli hajottaneeksi keskustan johtamalla puoluettaan sekä koko maata kuin yrityspomo lähipiirinsä kanssa kaikkien edellisten edustaessa bisneskepuja eli kaappikokoomuslaisia. Väyryset, Pekkariset jne. jne. saaneet tuta mitä Sipilä on miehiään. Jo oppositiossa ei käynyt minkäänlaista yhteistyötä oman puolueensa kanssa ajan mennessä kokoomuslaisten kanssa halaillessa ja sillä tiellä on edelleen paskaseen loppuun asti.
Hyvä päivä yksi Sipilän "jengistä" jättää hukkuvan laivan. Vielä kun päästään itse pääpirusta maailma on huomattavasti parempi paikka. Oppositioon minne keskustan ajoi ei jää ruikuttamaan hyppää taas rahan perään. Sinne ne bisnesmaailman roistot kuuluukin ei suomen eduskuntaan.
Turpiinhan tässä tulee, sille enää mitään mahda. Torjuntavoitoksi puheissa käännettävä. Miten sitä kehtaa edes itse vaalikopin kätköissä keskustan numeron pyöräyttää. Voi voi, miksi tämä taas kerran näin meni.
Kyllä, sitä kepua EI OLE pakko äänestää. Hoks hoks.
Ps. Huomasitteko että viime gallupissa esim. persujen kannatus on noussut?
Kauhea+alamäki+kepulla+viljelijöistäkin+yli+20%+jotka+on+äänestänyt+kepua+ei+enää++äänestä+syitä+ei+tarvi+arvailla+pääsyyllinen++on+Sipilä++tällä+maaseudun+alasajolla.!
Hitaasti ja pienelle osalle maalaisia aukesi vihdoin ja viimein mikä se Sipilä on miehiään (kokoomuksen miehiä Bernereineen). Siitäkin huolimatta että jo oppositiossa halaili eduskunnan käytävillä kokoomuslaisia jättäen kepulaiset omaan arvoonsa. Edelleen lopun edellä hallitsee kepua kuten myös koko suomeakin kuin yrityspomo joka ei korvaansa lopsauta koko puolueelle tai sen edustajille. Syy seuraus ilmiönä joukkopako keskustasta. Niittinä Bernerin salkun säilyttäminen mikä oli taas YKSIN Sipilän tekosia.
Ihmeellisen paljon maalaisia kääntää selkänsä Sipilälle? Maalaiset kun ovat sukupolvia äänestäneet kepua vanhasta tottumuksesta vaikka se on jo kauan ajanut maaseutua sekä maalaiskuntia alas. Eduskuntavaaleissa kepua ei äänestä enää kuin lestat. Esimerkkinä haapaveden lestat jotka tekee kaikkensa maakuntamallin vaikutuksien vesittämiseksi. Se hulluin asia keskustalaisissa. Kiihkouskovaisia puolueen kannattajia tekojen ollessa kuntatasolla puoluetta vastaan. Juuri tämä jengi jotka Sipilän mukana potki esim. Väyrystä perseelle loput lähtee vapaaehtoisesti. Takkiin tulee vaaleissa ja raskaasti mutta voi sitä ilon päivää kepulaisille kun maakuntamalli kaatuu. Suurimmat maakuntamallin vastustajat kun löytyy maakunnista ei helsingistä vaikka niin esitetään mediassa. Tänään kepulaiset juhlii kun kohta ilmoitetaan maakuntamallin kaatuvan. Se kun olisi toteutuessaan ollut valtavan suuri kuntauudistus jonka mukana olisi mennyt maalaiskunnilta valta ja rahat maakunnille. Mikä irvokkainta maalaisten äänillä.
Ei Sipilä eroa edellisistä kepujohtajista mitä maaseudun alasajoon tulee. Sitä samaa ovat harrastaneet aikaisemmatkin kepupamput niin kauan kuin kukaan jaksaa muistaa. Maakuntamalli yhtenä esimerkkinä pelkkä jatkumo keskustan ajamille kuntaliitoksille. Kuntayhtymien valtavan paljon suurempi versio. 18 kuntaa riittää kepulaisten mielestä sillä sitä maakuntamalli todellisuudessa tarkoittaa. Siinä mielessä suosion lasku maalaisten keskuudessa on hämmästyttävän pieni.
Uppiniskaista porukkaa noi kepun äänestäjät. Uppoavat mieluummin kuin myöntävät olleensa väärässä. Heitä on siten helppo kusettaa, ja näin on myös tehty.
Lestasiipi pääsi keskustassa Sipilän kautta kukoksi tunkiolle onnistuen muutamassa vuodessa hävittämään koko keskustapuolueen ja kaek männee Sipilän leikkiessä yrityspomomaisesti upporikasta tai -köyhää.
Siinä sitä on Sipilällä selittämistä vaalien jälkeen ajettuaan keskustan sen historiansa syvimpään alennustilaan. Olisi ollut parempi pysyä yritysmaailman puolella ja antaa Paskalakipaulan tms. hyvävelin hoidella hänelle ja hänen kaltaisilleen bisneksiä eduskunnan kautta kuten aikaisemminkin keskustassa on ollut tapana.
Ei toimi eduskunnassa maalaiskunnissa hyvin tyypillinen lestakepuhyvävelijärjestö syntiset kepuhyvävelit ei hyväksy sivuutetuksi tulemista edellisten toimesta. Sipilän ottaessa diktaattorin roolin demokratiaan perinteisesti pohjautuvassa puolueessa lopputulos on tekijänsä näköinen. Kaikki mennyt perseelleen eikä vieläkään löydy puolueesta miestä joka sanoisi Sipilälle että nyt riittää. Pekkarinen sitä yritti jo vuosia sitten mutta vaiennettiin kerta toisensa jälkeen ja mikä oli lopputulos. Sipilän viimeisimmän tempauksen jälkeen teki selväksi keskustalle kantansa - Pitäkää tunkkinne. Keskusta on Sipilän myötä kohta pelkkä marginaalipuolue. EI ihme jos vihreät ja persut menisi vaaleissa ohi. Kertonee kaiken Sipilän "saavutuksista"?
Mielenkiintoista+nähdä+joko+on+seuraavissa+gallupeissa+kannatus+alle+kymmenen%.+Taisi+Perneri+avittaa+siinä
Ennen laulettiin että kaiken takana on nainen . Mutta syy Keskustan alamäkeen on mies ja se on Juha Sipilä bisnesmies ja yritysjohtaja ei ole hyvä yhdistelmä Suomi laivan johdossa.!
En ole koskaan ollut sitä mieltä, että ihmiset voisi asettaa markkinoiden edelle.
https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/c61b28b1-59f9-4af8-8db9-4d96c8310e29
Äänestä raatoa!
Äänestä kepua, suomen lahtaajaa.