"Mietin ahdistuneena, missä on empatia?"
"Kiusaaminen on todella taitavaa – Fiksut oppilaat osaavat kohdella epätoivottua henkilöä niin ikävästi ja julmasti, että opettaja ei huomaa
Kolumni: Oppilas suljetaan porukasta hienovaraisesti ja julmasti. Silmieni edessä on käynnissä pinnanalainen operaatio tehdä yhdestä epähenkilö, persona non grata. Hänen olemuksessaan on sellaista arkuutta ja surua, jota en aiemmin nähnyt, kirjoittaa Tiina Keskinen
Tiina Keskinen
17.2.2019 08.25 – Päivitetty 18.2.2019 09.38
Tiina Keskinen
Keskustele
Olen moittinut häntä oppitunnilla keskittymiskyvyn puutteesta. Olen nalkuttanut siitä, ettei hän osallistu riittävästi ryhmätöihin. Olen uhkaillut arvosanan alentamisella. Olen verrannut häntä muihin. Muut tekevät töitä yhteistyökykyisinä, innokkaina, ideoita pursuavina. Hän vetäytyy, vaikka tarjolla on mahdollisuus työskennellä huippuseurassa. Hän pälyilee minua eikä sano mitään.
Lopulta hän haluaa puhua kanssani kahden kesken. Ahdistun, kun kuulen hänen tuskastaan. Häntä ei oteta joukkoon, hänellä vinoillaan hienostuneesti, opettajan sitä huomaamatta. Kouluajan ulkopuolella kohtelu on julmaa, porukalla vähätellään, tehdään tiettäväksi, ettei häntä haluta. Hän on muuttunut vainoharhaiseksi: jokainen kuiskaus ja katse merkitsee pahan puhumista ja mitätöintiä.
Juttelun jälkeen alan seurata oppilaiden välistä kommunikointia tarkemmin. Ja totta tosiaan: hän ei ole haluttu eikä pidetty. Fiksut oppilaat osaavat kohdella epätoivottua henkilöä luokassa ikävästi niin, että opettaja ei huomaa, jos ei tiedä. Oppilas suljetaan porukasta hienovaraisesti ja julmasti. Silmieni edessä on käynnissä pinnanalainen operaatio tehdä yhdestä epähenkilö, persona non grata. Hänen olemuksessaan on sellaista arkuutta ja surua, jota en aiemmin nähnyt. Hän sanoo, etten saa puuttua tilanteeseen. Että olisi noloa pakottaa muita olemaan hänen kanssaan. Että hän ei tiedä, mitä niin pahaa on tehnyt, että ansaitsee töykeän kohtelun. Että hän on tottunut tilanteeseen. Että hän kestää kyllä. Kasvojen lihakset nykivät. Hän pidättelee itkua. Hän sulkee surun ja ahdistuksen sisäänsä niin määrätietoisesti, että minua kylmää.
Katselen esimerkillisiä, iloisia, pärjääviä luokkakavereita hieman uusin silmin. Miten he ovat niin ovelia ja julmia? Miten hirveät traumat he jättävät luokkakaverin sieluun? Kokeeko hän loppuelämänsä ulkopuolisuutta? Aiheuttaako ulkopuolelle jättäminen ikuisen epävarmuuden tuleviin ihmissuhteisiin?
Tiedän, että kouluissa puututaan kaikkiin kiusaamistilanteisiin. Kuraattorit, psykologit ja opettajat tekevät töitä hartiavoimin, että kukaan ei tulisi kiusatuksi. Olen puhunut lukemattomat kerrat ulkopuolelle jättävien kanssa heidän käytöksestään. He ryhmänä kertovat, kuinka luokkakaveri ei ansaitse heidän seuraansa, että hän itse on aiheuttanut tilanteen. He vakuuttavat yhdestä suusta, että heillä on oikeus tuhoisaan käytökseensä. Eivätkö nämä fiksut, luokan mallioppilaat käsitä, mitä on anteeksianto, heikomman puolustaminen, yksinäisyyteen ja ahdinkoon ajautuneen auttaminen? Tämän kiusaamismuodon edessä olen avuttomimmillani. Mietin ahdistuneena, missä on empatia?
Kirjoittaja on opettaja.
Koulukiusaaminen voi olla salakavalaa: aikuisen pitää puuttua ihan kaikkeen ja ihan heti – Etsimme seitsemän keinoa siihen, miten kiusaamista voidaan vähentää10.1.
Näin tunnistat koulukiusaamisen: Jokainen vanhempi on oman lapsensa asiantuntija – kiusaaminen voi näkyä viittaamattomuutena tai käytöksen muutoksena " AL
"Kiusaaminen on todella taitavaa – Fiksut oppilaat osaavat kohdella epätoivottua henkilöä niin ikävästi ja julmasti, että opettaja ei huomaa
Kolumni: Oppilas suljetaan porukasta hienovaraisesti ja julmasti. Silmieni edessä on käynnissä pinnanalainen operaatio tehdä yhdestä epähenkilö, persona non grata. Hänen olemuksessaan on sellaista arkuutta ja surua, jota en aiemmin nähnyt, kirjoittaa Tiina Keskinen
Tiina Keskinen
17.2.2019 08.25 – Päivitetty 18.2.2019 09.38
Tiina Keskinen
Keskustele
Olen moittinut häntä oppitunnilla keskittymiskyvyn puutteesta. Olen nalkuttanut siitä, ettei hän osallistu riittävästi ryhmätöihin. Olen uhkaillut arvosanan alentamisella. Olen verrannut häntä muihin. Muut tekevät töitä yhteistyökykyisinä, innokkaina, ideoita pursuavina. Hän vetäytyy, vaikka tarjolla on mahdollisuus työskennellä huippuseurassa. Hän pälyilee minua eikä sano mitään.
Lopulta hän haluaa puhua kanssani kahden kesken. Ahdistun, kun kuulen hänen tuskastaan. Häntä ei oteta joukkoon, hänellä vinoillaan hienostuneesti, opettajan sitä huomaamatta. Kouluajan ulkopuolella kohtelu on julmaa, porukalla vähätellään, tehdään tiettäväksi, ettei häntä haluta. Hän on muuttunut vainoharhaiseksi: jokainen kuiskaus ja katse merkitsee pahan puhumista ja mitätöintiä.
Juttelun jälkeen alan seurata oppilaiden välistä kommunikointia tarkemmin. Ja totta tosiaan: hän ei ole haluttu eikä pidetty. Fiksut oppilaat osaavat kohdella epätoivottua henkilöä luokassa ikävästi niin, että opettaja ei huomaa, jos ei tiedä. Oppilas suljetaan porukasta hienovaraisesti ja julmasti. Silmieni edessä on käynnissä pinnanalainen operaatio tehdä yhdestä epähenkilö, persona non grata. Hänen olemuksessaan on sellaista arkuutta ja surua, jota en aiemmin nähnyt. Hän sanoo, etten saa puuttua tilanteeseen. Että olisi noloa pakottaa muita olemaan hänen kanssaan. Että hän ei tiedä, mitä niin pahaa on tehnyt, että ansaitsee töykeän kohtelun. Että hän on tottunut tilanteeseen. Että hän kestää kyllä. Kasvojen lihakset nykivät. Hän pidättelee itkua. Hän sulkee surun ja ahdistuksen sisäänsä niin määrätietoisesti, että minua kylmää.
Katselen esimerkillisiä, iloisia, pärjääviä luokkakavereita hieman uusin silmin. Miten he ovat niin ovelia ja julmia? Miten hirveät traumat he jättävät luokkakaverin sieluun? Kokeeko hän loppuelämänsä ulkopuolisuutta? Aiheuttaako ulkopuolelle jättäminen ikuisen epävarmuuden tuleviin ihmissuhteisiin?
Tiedän, että kouluissa puututaan kaikkiin kiusaamistilanteisiin. Kuraattorit, psykologit ja opettajat tekevät töitä hartiavoimin, että kukaan ei tulisi kiusatuksi. Olen puhunut lukemattomat kerrat ulkopuolelle jättävien kanssa heidän käytöksestään. He ryhmänä kertovat, kuinka luokkakaveri ei ansaitse heidän seuraansa, että hän itse on aiheuttanut tilanteen. He vakuuttavat yhdestä suusta, että heillä on oikeus tuhoisaan käytökseensä. Eivätkö nämä fiksut, luokan mallioppilaat käsitä, mitä on anteeksianto, heikomman puolustaminen, yksinäisyyteen ja ahdinkoon ajautuneen auttaminen? Tämän kiusaamismuodon edessä olen avuttomimmillani. Mietin ahdistuneena, missä on empatia?
Kirjoittaja on opettaja.
Koulukiusaaminen voi olla salakavalaa: aikuisen pitää puuttua ihan kaikkeen ja ihan heti – Etsimme seitsemän keinoa siihen, miten kiusaamista voidaan vähentää10.1.
Näin tunnistat koulukiusaamisen: Jokainen vanhempi on oman lapsensa asiantuntija – kiusaaminen voi näkyä viittaamattomuutena tai käytöksen muutoksena " AL
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joo jos koko yläasteiän joutuu olemaan päivittäin kiusattuna, ei siitä aivan 50:ssä vuodessa parane, se on varmaa, ehkä on oikeasti työkykyinen sitten eläkeiässä seuraavan kerran.
Laitappa vaikka kiusaajille vähän ylimääräisiä tehtäviä. Eipä tuollaisten kanssa varmaan hirveästi tarvitse olla. Saa valita seuransa. Laittaa vaikka muita ihmisiä tapaamaan johonkin harrastukseen. Häiriköintiä kiusaajille välitunnilla. Soittele tuonne psykiatrian suuntaan vaikka Jaakko Paavilaiselle Kupittaalla - niiltä löytyy vaikka mitä.