taloustaulukkoni lisäkulujen erityishuomioiminen

kukkaronnyörit

Moi, suoraan asiaan.
Eli, mulla on eräänlainen talouskulujen hallintataulukko, joka toimii kyllä mainiosti, mutta nyt olisi tarve tehdä siihen pikku viilaus ja toivottavasti ihan kaavarivitasolla.

"Hypähdän" keskelle taulukkoa ja koitan tiivistäen kertoa toiveeni.
i -sarakkeella (4-94) on vuoden 2018 hankinnat eriteltyinä ja solussa i3 on laskettu tämän sarakkeen kustannukset yhteen ja solussa i95 lasketaan kustannukset/henkilö (=TULO(i3/40)).
Nämä hankinnat on lähinnä elintarvikekaupan ostoksia, mutta riveillä on kyllä eräänlaisia yleiskulujakin. Ei suuria kuluja, mutta kuluja kuitenkin, jotka jakaantuu nykyisten osallistujien kesken tasan. Eli kaikki ihan simppeliä tähän asti, no problem siis.

Taulukko toimii ja toistaa itseään tällaisena vuodesta toiseen, vain vuosiluku oikeastaan muuttuu.
Se pitää nyt jo sisällään hieman automaagisia toimintoja helpottamassa joitain tehtäviä, mutta ne voi unohtaa tässä yhteydessä.

Nyt on tullut lisää porukkaa jakamaan kustannuksia, mutta vain ja ainoastaan noita em. yleiskuluja! Niiden jakaminen isommalle porukalle helpottaa tietenkin perusporukan taakkaa, joka on melko vakio 40 henkilöä. Lisähenkilöiden määrä on aluksi vaihteleva, ehkä 1-5.

Jos kaavan saisi aikaan, niin sen tulisi huomioida:
-vakioporukan (40 henk.) ja lisäporukan (1-5 henk.) kesken jaettavat em. yleiskulut.
-Nuo yleiskulut (euroja) pitäisi poimia kaavaan soluista i71, i73 ja i74
-Solu E95 olisi varattu lisäporukan lukumäärälle (1-5)
-Solu E96 olisi varattu lisäporukan kustannukselle/henkilö. Sama summahan koskettaa luonnollisesti myös vakioporukkaa, jonka pitää näkyä pienempänä yhteiskustannuksena solussa i95

Pieni ajatusten kasaus..
Jos on vain perusporukka (40 henk.) kaavan ei tietenkään tarvitse toimia mitenkään, mutta jos solussa E95 on yksikin lisähenkilö, kaava laskee soluista i71, i73 ja i74 summat yhteen ja jakaa sen tässä esimerkissä 41 henkilön kesken ja näyttää solussa E96 yleiskustannuksen/henkilö euroissa.
Tämä summa siis veloitetaan lisähenkilöiltä (1-5) ja summa tietenkin vaikuttaa pienentävästi perusporukan kustannuksia/henkilö solussa i95.

Hieman tuli toistettua asioita, mutta saiko kukaan kiinni langanpäästä!?

3

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämmöinen

      Mikäli ymmärsin oiken, on siis perusporukka (p) ja lisähenkilöt (l). Lisähenkilöt osallistuvat vain yleiskuluihin (yk), mutta perusporukka maksaa myös lisäkulunsa (lk).

      Yhden lisähenkilön maksettavaksi (lm) jää yk / ( p l )
      Lisähenkilöiden yhteensä maksama osuus vähennetään kokonaissummasta ja jaetaan perusporukan kesken. Perusporukan jäsenelle jää silloin ( yk mk - lm * l ) / p

    • kukkaronnyörit

      Varmastikin ymmärsit oikein. Laitan silti täsmennykseni:
      -perusporukka (P) maksaa yleis- ja lisäkulut kimpassa, jos lisähenkilöitä (L) ei ole.
      -jos lisähenkilöitä (L) olisi esim. 5, jakautuisi kustannukset seuraavasti (alla):

      Lisäkulut jaetaan kaikken kesken (P, L) = n.€/henkilö.
      Perusporukka (P) maksaa lisäkuluosuutensa lisäksi kaiken muun kustannuksen.

    • kukkaronnyörit

      Korjaus.
      Siis kuluja on kahdenlaisia: yleiskuluja ja peruskuluja.
      Yleiskulut jaetaan kaikkien kesken ja peruskulut vain perusporukalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7142
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6225
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5328
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3410
    Aihe