Sin oot vääräs Viitaluama

Maalipytty

Toimittaja Viitaluoman mielestä kaikki menee tulevissa vaaleissa kuten edellisissäkin. Kukaan ei korviaan lotkauta aikaansaannoksille, vaan kaikki äänestävät kuten ennenkin. Olen saanut nuorten suunnasta tietoa muutoksen tuulista ja uskallankin olla hänen kanssaan eri mieltä. Ihmiset analysoivat ehdokkaiden aikaansaannoksia eri osa-alueilla ja pisteyttävät ehdokkaat paremmuusjärjestykseen. Vanhat ehdokkaat saavat rutkasti miinusta, kun asiat ovat karanneet metsään lähes kaikissa asioissa. Vahva nuorennusleikkaus on tulossa, eikä kukaan uskalla enää äänestää "vahakabinetin" väkeä. Tällainen viesti on nostanut toiveekkuutta ainakin minun lähipiirissäni. Kerrassaan hienoa.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ex-kok

      Ainakin minun tapauksessani aloittaja on oikeassa ja Viitaluoma väärässä.

      Omalta kohdaltani tiedän sanoa, että tähän asti, eli 23 vuotta Kokoomukselle mennyt ääneni menee tulevissa EK vaaleissa uudistuneille Halla-ahon Perussuomalaisille.

      Vihdoinkin jotain uutta, älykästä ja raikasta, mutta aidosti suomalaisuutta arvostavaa poliittisella rintamalla. Junttipopulisti Soinin aikana en olisi voinut äänestää, mutta nyt en voi olla äänestämättä:)

    • Anonyymi

      MIssä lehdessä tällainen "Viitaluoma" vaikuttaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2844
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      530
      2692
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1865
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1837
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1748
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1312
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      89
      1135
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      60
      1129
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1102
    Aihe