HMD Global on aiemmin julkaissut Android 9 Pie -käyttöjärjestelmäpäivitykset jo Nokia 8 Siroccolle, Nokia 8:lle, Nokia 7.1:lle, Nokia 7 Plussalle, Nokia 6.1:lle, Nokia 6.1 Plussalle, Nokia 5:lle, Nokia 5.1 Plussalle ja Nokia 3.1 Plussalle. Lisäksi Nokia 8.1 oli varustettu heti Android 9 Pie -versiolla.
Aiemmin tällä viikolla HMD Global kertoi päivitysten olevan alkamassa Nokia 5:n lisäksi myös Nokia 3.1 Plussalle vielä tällä viikolla. Nokia 3.1 Plussaa ei ole myyty laajasti Suomen markkinoilla.
Muiden vielä päivittämättömien mallien osalta aiemmin ilmoitettu Android 9 Pie -päivitysaikataulu on seuraava:
Nokia 5.1: tammi-maaliskuu 2019
Nokia 3.1: tammi-maaliskuu 2019
Nokia 2.1: tammi-maaliskuu 2019
Nokia 3: varhain huhti-kesäkuun 2019 aikana
Nokia 1: varhain huhti-kesäkuun 2019 aikana
Merkittävänä johtolankana Android Pie -päivityksessä on muun muassa tekoälyn hyödyntäminen. ”Android 9 hyödyntää koneoppimisen voimaa tehdäkseen puhelimestasi älykkäämmän, yksinkertaisemman ja paremmin sinulle räätälöidyn”, toteaa Googlella Androidin kehityksestä vastaava Dave Burke julkaisusta kertoneessa blogimerkinnässä. Koneoppimista hyödynnetään muun muassa näytön kirkkauden mukautuvassa säädössä sekä akunkeston pidentämisessä. Lisäksi päivitys tuo monia pienempiä uudistuksia.
https://mobiili.fi/2019/02/20/alkuperainen-nokia-6-sai-android-9-pien-paivityksen-jakelu-kayntiin/
Alkuperäinen Nokia 6 sai Android 9 Pien
n-_-kia
3
65
Vastaukset
- s-.--.--.b
Löytyykö mistään neuvoja jolla saa tuon 9 Pien heivattua helvettiin ja palautettua vanhempaan versioon.
- KVG.sta
Googlella löytyy.
- eimitäänjärkeä1
Eipä kannata palauttaa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72528- 1211811
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1271541Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill511521Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741327Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1621317- 1481285
- 521208
- 591148
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.661105