Taas tuli ahmittua.
Tällä kertaa vielä ihan liikaa. Ensimmäistä kertaa pelkäsin vatsalaukkuni repeämistä ja kuolemaa. Portaiden kävelykin tuntui helvetin raskaalta vatsaa sattuessa älyttömästi.
Miksi mun oli ahmittava taas?
Puoli tuntia, 300grammaa lakritsaa, taikinaa, viinirypäleitä, 3 leipää... Söin vielä vaikka pahaa teki ja ahdistus kasvoi. Mättäsin leipää naamaan vaikka vatsaan sattui.
Pussi, paperia ja vesilasi mukaan ja huoneeseeni oksentamaan. Itketti ja helpotti.
Päätä särkee ja naama on turvonnut, masentaa.
Mun on elettävä tän kanssa niin kauan kunnes oon täysi-ikäinen? En voi hakea apua, koska silloin vanhemmilleni ilmoitettaisiin. Yli 3 vuotta jo tätä paskaa. Miksei itsekurini riitä lopettamaan tätä? Ei oo ketään kelle puhua tästä..ei kukaan joka itse ei ole bulimiaa kokenut ymmärtäisi, syyttäisi vaan. Siitä taas ei ole mitään apua.
Haluan parantua. Se vaan on vaikeaa, kun oon niin sulkeutunut ja yksin. Sosiaalisten suhteiden luominenkaan ei enää onnistu.
En lupaa itselleni enää, että nyt tämä loppuu. Turha siihen on enää turvautua, kun usko parantumiseen on lähes mennyt.
Tällä kertaa vielä ihan liikaa. Ensimmäistä kertaa pelkäsin vatsalaukkuni repeämistä ja kuolemaa. Portaiden kävelykin tuntui helvetin raskaalta vatsaa sattuessa älyttömästi.
Miksi mun oli ahmittava taas?
Puoli tuntia, 300grammaa lakritsaa, taikinaa, viinirypäleitä, 3 leipää... Söin vielä vaikka pahaa teki ja ahdistus kasvoi. Mättäsin leipää naamaan vaikka vatsaan sattui.
Pussi, paperia ja vesilasi mukaan ja huoneeseeni oksentamaan. Itketti ja helpotti.
Päätä särkee ja naama on turvonnut, masentaa.
Mun on elettävä tän kanssa niin kauan kunnes oon täysi-ikäinen? En voi hakea apua, koska silloin vanhemmilleni ilmoitettaisiin. Yli 3 vuotta jo tätä paskaa. Miksei itsekurini riitä lopettamaan tätä? Ei oo ketään kelle puhua tästä..ei kukaan joka itse ei ole bulimiaa kokenut ymmärtäisi, syyttäisi vaan. Siitä taas ei ole mitään apua.
Haluan parantua. Se vaan on vaikeaa, kun oon niin sulkeutunut ja yksin. Sosiaalisten suhteiden luominenkaan ei enää onnistu.
En lupaa itselleni enää, että nyt tämä loppuu. Turha siihen on enää turvautua, kun usko parantumiseen on lähes mennyt.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mietipä sitä tilannetta, jolloin sulle tuli tarve ahmia. Oliko sulla nälkä, tekikö mieli ruokaa vai oliko tylsää/paha olla?
Yritä seuraavalla kerralla tiedostaa tuleva ahmimiskohtaus ja tee jotain sellaista, jonka avulla saisit ruoan pois mielestäsi. Juo paljon vettä, lähde ulos, katso televisiota. Älä osta kotiisi mitään sellaista, jota tekee mieli ahmia.
Yritä ruveta harrastamaan jotakin. Mene vaikka opiskelemaan jotain vierasta kieltä esim. työväenopistoon, lähde uimahalliin/jumppaan/kävelylle. Hanki koira/kissa tms. ja pidä siitä hyvää huolta, lemmikki saattaa nostaa mielialaa. Soita asuinalueesi nuorisopsykiatriselle osastolle ja pyydä keskusteluaikaa. Tsemppiä!
Hakeudu vaan hoitoon heti! Jos kiellät kukaan ei saa ilmottaa sun vanhemmille yhtään mitään, lue vaikka lakipykälistä! Ammattiauttajat ei ehkä tiedä miltä susta tuntuu kun oot ahminut tuhottomasti, mutta ne kyllä osaa pureutua siihen ongelmaan mikä sut ajaa ahmimaan, ja vaan sen ongelman ratkaisemalla sä lopullisesti(toivottavasti!) pääset eroon ahmimis-oksennus-kierteestä! Voimia!
mä just kerroin mun mummulle et oon bulimikko mä oon eläny ahdistuksessa jo noin 2 vuotta .2 sitte mä olin yli painonen pikku pullukka poika jota kaikki haukku nyt mä oon sopivan kokonen ja mä en ees haluu enää olla laihempi mut mä kuitenkin syön ja oksennan sen lopulta se on niin perseestä mä en mahda sille mitää sitte me oltii tampereella juuri tänää ja mä kerroin sen sille ja mä odotin et saan selkääni tai jotain nii se otti sen tosi rauhallisesti ja huolestu vaan musta 2 vuotta mä pidin kaiken ton sisälläni KAKS VUOTTA! sit ku mä kerroin sen nii se otti sen aika hienosti vastaa sano vaa et ei mitää hätää ä autan ja MÄ ALOIN PORAAN sentää melkein aikuinen mies!! kannattaa puhua siitä jollekki.