Kova jano, mutta ei aina

kummastunutjuoja

Minua janottaa ajoittain aivan älyttömästi. Varsinkin kesällä, kun oli kuuma. Sen olisi voinut panna helteen piikkiin, mutta samaa on esiintynyt joskus muulloinkin, esim. juuri nyt viime viikkoina Voiko jano olla diabeteksen oire, vaikka se olisikin ajoittaista eikä kokoaikaista?

2

392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helppoa_tarkistaa

      Ajoittainen kova jano ei ole diabeteksen oire. Ruoka ja varsinkin sen suolapitoisuus vaikuttaa janon tunteeseen. Myös hikoilun määrä, kuten kesällä, aiheuttaa janoa.

      Diabetes on helppo tutkia, joten ei kannata arvuutella oireiden perusteella. 10-12 h paaston jälkeen verensokerin mittaus sormen päästä riittää (voidaan tehdä vaikkapa terveyskeskuksessa, apteekissa tai kaverilla).

      • kummastunutjuoja

        En ole huomannut, että ruoka vaikuttaisi. Syön aina suunnilleen samanlaista ruokaa. Yleensä minulla ei ole voimakkaita janon tunteita, mutta aina joskus on sellainen monen päivän tai muutaman viikon kausi, että hirveä jano tulee muutaman kerran päivässä, yleensä aina samoihin aikoihin vuorokaudesta. Esim. yöllä pari tuntia nukahtamisen jälkeen herään janoon.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      191
      6522
    2. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      213
      3836
    3. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      21
      3316
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      60
      2957
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      96
      2676
    6. Tämä on persut

      Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven
      Maailman menoa
      4
      2569
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      33
      2297
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      38
      2054
    9. Bussipysäkki katos!

      Mitäpä mieltä uudesta katoksesta?
      Suomussalmi
      75
      1955
    10. Linta ja Pete vievät UMK:n tänä vuonna

      Aika nopeasti näki kuulematta tarjonnasta ketkä homman hoitaa. Mutta etukäteen jo kiitos muille osallistujille. https:
      Euroviisut
      60
      1837
    Aihe