Valojen valot

Tasavallankadulla on kahdelle suojatielle laitettu varoitusvalot kun jalankulkija ylittää katua suojatiellä.
Nämäpä ovat hyvät ja varsin oivalliset, liikenettä nopeuttavat laitteet.
Kun valot eivät vilku, voi surutta lasketella autolla suojatien yli. Sieltä ei kukaan ole ryntäämässä alle.
Enemmän näitä, ehdottomasti.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja sitten kun varoitusjärjestelmä on epäkunnossa niin kenen on vastuu?

Äänestä

onhan se tarpeellista kun äijät on opetellu liikenne käyttäytymisen tarhanopelta. Katso ensin oikeaan sitten vasempaan, sitten vielä oikeaan..
ite piti käyä vielä autokoulu lastentarhan jälkeen aikoinaan. Opit oli aivan toiset..

Äänestä

Sen olen oppinut elämässä ja teollisuustöissä että tekniikkaan ei ole luottamista, voi olla mitä kummallisimpia vikatiloja.
Niinpä surutta ei voi lasettaa menemään milloinkaan varsinkaan kaupunkialueella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Autolijakin kirjoitti:

Tasavallankadulla on kahdelle suojatielle laitettu varoitusvalot kun jalankulkija ylittää katua suojatiellä.
Nämäpä ovat hyvät ja varsin oivalliset, liikenettä nopeuttavat laitteet.
Kun valot eivät vilku, voi surutta lasketella autolla suojatien yli. Sieltä ei kukaan ole ryntäämässä alle.
Enemmän näitä, ehdottomasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu