Ote Laars Leevi Laestadiuksen kirjoituksista, silloin kun Hän oli vielä terve.
” Luonnollisessa ihmisessä vallitsevista intohimoista toiset ovat voimakkaampia kun toiset.
Useissa ihmisissä kunnia voittaa epäsiveyden.
Ahneus on yleensä vieläkin vahvempi niin, että se yleensä voittaa jopa juoppouden.
Näin ollen ihminen, joka on jäänyt ahneuden valtaan, ei ole vielä päässyt synnin vallasta, vaan hänen sielunsa on edelleen synnin harhassa.
Ihmisten keskellä liikkuva joukkoherätyskään ei tee sinänsä autuaaksi, vaikka se saattaa auttaa jostakin synnillisistä tavoista. Herätys on kuitenkin uudestisyntymisen välttämätön edellytys.”
Aika kovaa tekstiä, jossa profetia elää selvästi mukana.
Kukaan ei voi puolustella tämän päivän kerholaisia ahneuden synnin vallassa olemista.
Se ei koske perususkovia, penkkilisä, vaan pääsääntöisesti liikemiehiä. Heidän jumala on raha.
Raamattu sanoo supistettuna seuraavaa:
Mark. 7:22
aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.
Kol. 3:5
Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,
Siinä näitä ihmisiä verrataan aviorikkojiin, petollisiin, homoihin, jumalan pilkkaajiin, sekä luonnollisesti jumalansa Rahan perässä juokseviin, joita Pave nimittää epäjumalan palvelijoihin.
Pave, Markus ja Laestadius olivat Jumalan miehiä ja tiesivät, mitä tuleman pitää, eli epävakaita ihmisiä, kerhon ahneita keinottelijoita.
Lestadiuss tuomitsee VL;inen ahneuden, kuten Markuskin.
21
151
Vastaukset
- näinollen
Siis eihän ahneudesta voi puhua negatiivisesti ku se on kuulemma suuri jumalan siunaus,Siis näin puolustellaan ahneita VL liikkeessä.
Siis ainakin joittenkin saarnaajien mielestä ei ole ahneutta kun se on vaan suurta jumalan siunausta.- Rautalangasta
Aika kierosti (ja mahdollisesti tahallaan vääristellen?) kirjoitat. Totta kai taloudellinen onnistuminen voi olla siunausta, mutta ihminen voi olla myös ahne. Kaikki onnistujat eivät kuitenkaan ole ahneita.
- näinollen
Lisään vielä että menestys on ollut kans yks puolustus sana tässä ahneudessa.
- näinollen
Rautalangasta kirjoitti:
Aika kierosti (ja mahdollisesti tahallaan vääristellen?) kirjoitat. Totta kai taloudellinen onnistuminen voi olla siunausta, mutta ihminen voi olla myös ahne. Kaikki onnistujat eivät kuitenkaan ole ahneita.
Mite niin vääristellen?Kun nimenommaan ahneista on kysymys,Ja niitä ny ainaski osa puhujista kehtaa puolustella.
- Rautalangasta
näinollen kirjoitti:
Mite niin vääristellen?Kun nimenommaan ahneista on kysymys,Ja niitä ny ainaski osa puhujista kehtaa puolustella.
Siten, että tuskin sellaisia VL-saarnaajia löytyy, jotka eivät ikinä varoittaisi ahneuden synnistä. Meillä kaikilla on vaara joutua siihen, ja moni joutuukin.
Mutta se, että joku onnistuu taloudellisesti, ei automaattisesti tarkoita sitä, että kyseinen henkilö olisi ahne, vaan kyseessä voi olla hänen kohdallaan siunaus. Rautalangasta kirjoitti:
Aika kierosti (ja mahdollisesti tahallaan vääristellen?) kirjoitat. Totta kai taloudellinen onnistuminen voi olla siunausta, mutta ihminen voi olla myös ahne. Kaikki onnistujat eivät kuitenkaan ole ahneita.
Kopio on sanatarkka, niin Lestadiuksen näkemyksenä, kuten Paavalinkin. Ne molemmat voi tarkistaa, mutta miksi minua syytät, en ole ahne, enkä kade, mutta ihmetyttää tuo Raamatun, sekä Jumalan todellisen miehen Lestadiuksen puheen mitättömäksi tekeminen.
Enään ei ole alkupräsit lestadiolsuuttaa Kerhossa, vaan businksen mukanaan tuomaa ahneutta, sekä myös, kuten Hän kirjoittaa, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.
Omiani en ole pannut kumpaankaan, mutta siitä iloitsen, että puolet olivat sillä kannalla, että pieleen on menty.
Kiitos heille tuesta.- näinollen
Rautalangasta kirjoitti:
Siten, että tuskin sellaisia VL-saarnaajia löytyy, jotka eivät ikinä varoittaisi ahneuden synnistä. Meillä kaikilla on vaara joutua siihen, ja moni joutuukin.
Mutta se, että joku onnistuu taloudellisesti, ei automaattisesti tarkoita sitä, että kyseinen henkilö olisi ahne, vaan kyseessä voi olla hänen kohdallaan siunaus.Mutta se, että joku onnistuu taloudellisesti, ei automaattisesti tarkoita sitä, että kyseinen henkilö olisi ahne,
Siis tämmöstä en oo koskaan tarkoittanut.
Eikös raamatussakin kehoiteta niin että jos ajallista rupee kertyyn enempi kuin itse tarvii niin jakaa sitä yhteiseen hyväksi,Ja tätä olen kuullut myös joittenkin puhujienkin saarnattavan mutta kuin moni tätä miljönääri uskovainen tekee? näinollen kirjoitti:
Mutta se, että joku onnistuu taloudellisesti, ei automaattisesti tarkoita sitä, että kyseinen henkilö olisi ahne,
Siis tämmöstä en oo koskaan tarkoittanut.
Eikös raamatussakin kehoiteta niin että jos ajallista rupee kertyyn enempi kuin itse tarvii niin jakaa sitä yhteiseen hyväksi,Ja tätä olen kuullut myös joittenkin puhujienkin saarnattavan mutta kuin moni tätä miljönääri uskovainen tekee?Avaus ei käsittele onnistumista, vaan ahneutta.
Luetko Sinä ahneudeksi sen, että vanhuksilta "kusetetaan" jopa 3 kertaisa hintoja suoramyynnissä, vai onko se onnistumista?
Samahan on erään vastaajan aihe, pedofilia, onko se ahneutta naida, vai onnistumista?- näinollen
Kesitas kirjoitti:
Avaus ei käsittele onnistumista, vaan ahneutta.
Luetko Sinä ahneudeksi sen, että vanhuksilta "kusetetaan" jopa 3 kertaisa hintoja suoramyynnissä, vai onko se onnistumista?
Samahan on erään vastaajan aihe, pedofilia, onko se ahneutta naida, vai onnistumista?Sä ny vastasit väärälle henkilölle.
Sinun ois pitänyt vastata näin Rautalangasta vääntelevälle henkilölle. - Anonyymi
Kesitas kirjoitti:
Kopio on sanatarkka, niin Lestadiuksen näkemyksenä, kuten Paavalinkin. Ne molemmat voi tarkistaa, mutta miksi minua syytät, en ole ahne, enkä kade, mutta ihmetyttää tuo Raamatun, sekä Jumalan todellisen miehen Lestadiuksen puheen mitättömäksi tekeminen.
Enään ei ole alkupräsit lestadiolsuuttaa Kerhossa, vaan businksen mukanaan tuomaa ahneutta, sekä myös, kuten Hän kirjoittaa, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.
Omiani en ole pannut kumpaankaan, mutta siitä iloitsen, että puolet olivat sillä kannalla, että pieleen on menty.
Kiitos heille tuesta.Ahne käyttää vääryyttä. Ahkeruus on ilomme. Olihan Aabrahamkin sangen äveriäs mies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahne käyttää vääryyttä. Ahkeruus on ilomme. Olihan Aabrahamkin sangen äveriäs mies.
Ahkeruus on ilomme mutta laiskuus on intohimomme.
- q3dc15
Muista että Lestadius oli Jumalan mies, SRK-lestadiolaisuus on irtautunut alkuperäisestä herätyksestä ylpeyden ja omavanhurskauden saarekkeeksi. LLL ei hyväksynyt omien lasten raiskaamista ja niiden kauheuksien pimittämisestä.
- Miksijouduit
Miksi kesitas joutui harhaan?
- 123-4
Mistä hän joutui harhaan ja mihin harhaan
- Rautalangasta
No eiköhän Lestadius (kuten Raamattukin) kerro kenen tahansa ahneuden synniksi? Ei se ole synti vain jos VL siihen joutuu, joten miksi nostat erityisesti VL:t ns. tikun nokkaan?
- Rautalangasta
Lisäys:
Ahneus on siis synti ja huono asia, ja siihen voi sortua kuka tahansa, joten se on totta, että varsinkin liike-elämässä siihen joutuu helposti, olipa VL tai ei. - herra_jeesus
No eiköhän Lestadius (kuten Raamattukin) kerro kenen tahansa ahneuden synniksi? Ei se ole synti vain jos VL siihen joutuu, joten miksi nostat erityisesti VL:t ns. tikun nokkaan?
Kaikkien synnit on nostettu tikun nokkaan kun herrajeeusus nostettin ristillelle. herra_jeesus kirjoitti:
No eiköhän Lestadius (kuten Raamattukin) kerro kenen tahansa ahneuden synniksi? Ei se ole synti vain jos VL siihen joutuu, joten miksi nostat erityisesti VL:t ns. tikun nokkaan?
Kaikkien synnit on nostettu tikun nokkaan kun herrajeeusus nostettin ristillelle.Siksi, kun se on heidän vahvimipa tunnusmerkistöjään.
jumalanterve! Ahneella on paskanen loppu. jumalanrauhaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1513995Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä392617Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte732033Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli771874Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2041742- 721055
Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n211052Milloin olit onnellinen? Miksi?
Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon140752Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!
Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen27749- 61734