Varhaiskasvatuksen tilanteesta

Poispotkittu

Jaa, että nytkö piti kunnan rahoilla palkata asianajaja tutkimaan ja tukemaan varh.kasvat.johtajaa, joka on kokenut tulleensa loukatuksi viranhoidossaan?! Miksi apua ei palkattu niille kymmenille työntekijöille, joita em. johtaja on saanut vuosien, jo 2000-luvun alusta asti, pelotella ja pompotella, jopa laittomasti irtisanoa? Eikö oikeaa totuutta saa koskaan selville!? Niin, että loppuisi tuo jonninjoutava vääntö - ja kunnassa alkaisi oikea, laadukas lasten varhaiskasvatus - ja että työyhteisöt voisivat hyvin ja saisivat kehittyä rauhassa, ilman pelkoa!
Kyllähän tuo as.ajotoimisto on kunnalle hyvinkin tuttu, kun on tainnut olla tämän tästä puolustamassa kuntaa, kun siellä on töppäilty...mm.laittomilla irtisanomisilla jne.

13

513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asunto.on

      Olisi hyvä jos Liperillä olisi oma asianajotoimisto kun on paljon asijoita ajettavana. Pitää ainakin liittyä PKO:n jäseneksi niin saapi ponusta sen yhden toimiston laskuista.

    • lapset

      Ulkopuolisin silmin - ja pääkaupunkiseudulta katsoen - tilanne on merkillinen. Työyhteisöongelmat eivät ole verorahoin hoidettavia, johtajuuskysymykset eivät liity lasten varhaiskasvatukseen ja jokaiselle työntekijällä on oikeus sanoa sanottavansa. Myös lasten vanhempia on kuultava. Se, ovatko lapsiryhmät olleet oikean kokoisia suhteessa hoitaja/aikuismitoitukseen, on koko maan ongelma. Sitä ei vain ole vanhemmille totuuden mukaisesti kenties kerrottu.
      Hyvä kun asiasta on keskusteltu, mutta vaikuttaa ylilyönniltä tuo koko kärhämä. Jos, ja kun, Avi pyytää selontekoa, siihen on heti vastattava, lautakunta hautoi asiaa liian kauan. Vain tosiasiat tunnustumalla voi saada korjausta varhaiskasvatuksen vajaaseen henkilöstömitoitukseen.
      Kyse on aivan samasta asiasta kuin sairaan/vanhustenhoidossa: avustava henkilökunta on säästösyistä irtisanottu, tehtävät siirretty sairaanhoitajille - tässä tapauksessa kasvatusvastuullisille, lastenhoitajille ja lastentarhanopettajille. Esim. joka päivä on tilanne lähes kaikissa päiväkodeissa tilanne, jolloin ryhmän pitää selvitä yhden aikuisen turvin, sitä ei tapahdu vain Liperissä vaan pääsääntöisesti koko maassa.
      Lasten kannalta olisi parasta palauttaa rauha päiväkoteihin, palkata lisää henkilökuntaa. Siihen tarkoitukseen verot on, ei oikeudenkäynteihin.

      • AlkoTietäväinen

        Oikeuden käyntirahat otetaan valtionapurahoista eikä verorahoista.


    • Poispotkittu

      JA taas painetaan vain villaisella... VOI kakka mitä luettavaa oli taas ti.n 26.2. Karjalaisessa! Vai että, varhaiskasvatuksen tilanne on selkiintynyt... huh. Vähän aikaa on hiljaista, kunnes taas joku uskaltaa avata suunsa ja kertoa totuuksia varhaiskasvatuksen arkipäivistä - ja sitten sama karusellin pyöriminen vaan jatkuu ja jatkuu... j Johtaja(t) saa pitää valheellista valtaansa - ja kuka kärsii eniten; LAPSET!!!!!!!!!!!!!! Siis tulevat päättäjät, vanhusten hoitajat jne. Kannattaisi meijän tulevien vanhusten pitää huolta lapsistamme...:(

      • Anonyymi

        Saakohan se Liperi ilmaiset oikeudenkäyntikulut. Kyllä se kunta eli veronmaksajat maksavat kaikki kulut että johtavat viranhaltijat saavat sielun rauhan. Imago ei parane ainakaan minun silmissäni.


    • Auj

      Paremmaksi kaikki muuttuu, mutta hyväksi ei milloinkaan. Liperissä ainakaan. Mutta tunnelin päässä näkyy valo! Se ei ole juna vaan sirkka joka tulee helisten. Nimeä vaihtamalla ne ongelmat ratkeaa...ja kuntalaisia pelottelemalla Pietarisen AA-toimistolla. Ollaan hiljaa kun ei uskalleta puhua. Siinä ja siinä että kunnanjohtajan hangon keksihymy mahtuu naamalle. On se niin levee!

    • Anonyymi

      Hyvä kuitenkin että otatte asian esille.

    • Anonyymi

      Ei se liperin kunnan viranhaltijoiden kunniaa korjaa jos A Pietarinen palkataan sitä parantamaan . Päinvastoin turhaa rahan tuhlausta ja senhän he osaa.

    • Anonyymi

      Kyllä meidän päättäjät ovat vellihusuja kun eivät yhtä helistintä ja mikkanen heitä pellolle ja mikkanen myötäjäisinä!

    • Anonyymi

      Liperin kunnanhallitus on kunnanjohtajan marionetti jota kj vetelee minne haluaa päätökset ovat kj:n ja helistimen tahtotilan mukaisia aivan mieletön päätös palkata kunnan varoilla asianajaja helistimille joka on ollut ongelmallinen koko Liperissä olonsa ajan ja jos ongelman ratkaisuun joku esittää vaihtoehtoja niin sepä verhoillaankin työsuojelluasiaksi. Millä älykkyysosamäärällä kunnanhallituksen porukka toimii kun on noin nenästävedettävissä. Kuinkahan on tuonkin päätöksen laillisuus voiko tosiaan kunnan varoja käyttää jonkun helistimen kunnian kuuluttamiseen sillä kunniaa ei tavan ihmien hae kärätuvista vaan se kunnia tulee tekemisillä.

      • Anonyymi

        Eipä ole helistinkään hakenut pitkilleen muualle töihin, ei edes lumeeksi. Pitänee asemaansa liperissä niin varmana kun mikkanen tukee Pietarisen aa-toimiston avulla. Jormalainen joutui sentään jättämään liperin ja koko maakunnan kun aikanaan tyri sivistysosaston asiat viimesen päälle, olemattomilla johtajakyvyillään. Terveisiä vain karkkilaan, varsinaisen namun saitte.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole helistinkään hakenut pitkilleen muualle töihin, ei edes lumeeksi. Pitänee asemaansa liperissä niin varmana kun mikkanen tukee Pietarisen aa-toimiston avulla. Jormalainen joutui sentään jättämään liperin ja koko maakunnan kun aikanaan tyri sivistysosaston asiat viimesen päälle, olemattomilla johtajakyvyillään. Terveisiä vain karkkilaan, varsinaisen namun saitte.

        Saamme olla aivan varmoja, ettei kukaan tai mikään muu organisaatio kuin meidän leipäpitäjä pidä helisetimen kaltaisia palkkalistoillaan. Pohjoisesta luikki tänne minnekkäs muuanne olisi päässyt kuin kuntaamme ja sillä juuri niitä ominaisuuksia kunnanjohto tarvitsee mitä ko. henkilöllä on.


    • Anonyymi

      Ovatko koulukiusaajien vanhemmat korvausvelvollisia?

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      542
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe