Asuntoa vuokraamassa

Vuokralainen

Olin ylittänyt elämässäni sen vaiheen että joka miehellä pitää olla oma talo. Minulla oli mutta päätin myydä sen pois. Ja niin myös tein. Kaupat hoiti suurella ammattitaidolla ja nopeasti eräs kiinteistövälittäjä, jonka kanssa olin joskus aiemminkin tehnyt kauppaa. Yllättäen tämä nainen oli oikein miellyttävä ja erittäin puoleensavetävä. Oli suuri nautinto aina tavata hänet työn merkeissä, ja oli oikeastaan ikävää että hän sai taloni myydyksi niin nopeasti. Näin katkesi asiakassuhteemme ennen aikojaan, näin ajattelin.
Kului pari vuotta, kun joulun lähestyessä sain yllättäen sähköpostiini viestin, 'hei mitä kuuluu entiselle asiakkaalle? Olen juuri aloittanut oman välitystoimiston, ja haluan kutsua sinut entisenä asiakkaana tervetuliaiskahville tänään uuteen liikkeeseen. Tulethan?'
Osoite oli perässä.
Vastasin että ok, saatan poiketa.
Meni tavattoman myöhään ennen kuin selviydyin perille, olen sellainen luonne ettei kannata sopia mitään aikatauluja minun kanssani, koska en ole koskaan ajoissa paikalla. En ollut siis nytkään.
Toimistolla oli valot, joten ajattelin kohteliaisuussyystä huikata ovelta että sori en päässytkään tulemaan, poikkean joku toinen kerta sitten.
Tulit puolijuoksua vastaan, älä nyt vaan lähde pois, tule seurakseni juhlimaan. Kaikki ovat lähteneet keitä kävi, ja nyt istun täällä yksin ja lipitän viiniä onnellisena. Kiva kun tulit.
Olenkin ikävöinyt sinua.
Halasit kiihkeästi, ja painauduit vasten miehuuttani niin voimakkaasti että tarkoitus oli kovin selvä. No on kiva sinuakin nähdä, pitkästä aikaa. Olet oikein viettelevän näköinen tänään, sanoin viattomasti, mutta tarkoitin sitä todella. Veijari lahkeessa oli selvästi ilahtunut tuosta pikku puristuksesta, ja ystäväni uhkeat rinnat tuntuivat houkuttelevan huuliani ottamaan vastaan nuo houkuttelevat suuret nännit jotka selvästi sojottivat läpi ohuen puseron.
Havaitsin että hän oli vähän jo viinin vaikutuksen alla ja hulppealla tuulella, joten tokaisin rohkeasti, että noita upeita rintoja olenkin kaivannut nähdä jo kauan. Olet syötävän houkutteleva nainen.
Hän katsoi suoraan silmiini ja sanoi, kuule, pidän siitä että olet aina niin suora ja puhut asiat reilusti niinkuin ne ovat. Olen aina pitänyt siitä ja sinusta.
Ollakseni nyt myös suora ja rehellinen, sanon että minua jäi harmittamaan se, kun asuntokauppasi onnistui niin nopeasti ja asiakassuhteemme päättyi liian pian. Olen ajatellut sinua paljon. Olen eronnut miehestäni sitten viime näkemän.
Liittomme oli kuollut jo viimeiset 15 vuotta. Olen kohta jo eläkeiässä mutta vielä on halut jäljellä. Kuule, minua panettaa aivan mahdottomasti kun näin sinut, sanoit ja puristit kulliani housun läpi.
Haluan tätä kullia niin että sydämeen sattuu. Olen aina tuntenut vetoa sinuun, itsevarmuutesi paljasti heti että olet takuulla loistava rakastaja, sinulla on kokemusta ja sitä haluan nyt.
Avasit kädet täristen vetoketjuani ja sanoit hiljaa, haluan ottaa kullisi suuhuni nyt heti senkin komistus. Olet minua yli kymmenen vuotta nuorempi ja se sopii oikein loistavasti. Haluan että nuolet pilluani niin että räjähdän orgasmiin ja teen sinulle saman. Otan sinulta suihin, imen terskasi helläksi ja nuolen ihania pallejasi kunnes laukeat, otan kaiken suuhuni. Tehdään se kuten kaksi seksinnälkäistä aikuista sen tekee, sanoit.
Samassa oli kuumat huulet jo kyrvän ympärillä ja liukui suoraan tuohon ihanaan suuhun. Se oli kiimaa isolla koolla.
Olimme aivan huumassa, estot olivat kymmenen vuoden päässä takana. Sanoin että osaat kyllä ottaa suihin niin että ei unohdu koskaan. Niin tuntuu mahtavalta. Olit polvillasi edessäni, laitoin kädet harteillesi, ja aloin nussia sinua hitaasti suuhun. Vastasit siihen puristamalla huulilla ihanasti kielen pyöriessä terskan alapinnalla. Mikä olotila.
Sanoin että minä myös, ja hän nousi ja kävelimme takahuoneeseen, jossa oli yllättäen vuodesohva valmiiksi auki ja pedattuna. Sanoit että odotin sinua.
Olet syötävä nainen, sinä iso ja rehevä seksipeto. Saat miehen kuumaksi jo olemuksellasi.
Riisuit nopeasti minut, ja minä kaadoin sinut selinmakuulle.
Levitin reitesi, nostin hameesi korviin ja siellä se oli, kaikkien herkkujen herkku, sinun ihana pillusi, verhottuna ohuisiin nylon-pikkuhousuihin, joista kuulsi läpi koko ihanuus. Ei ole maailmassa parempaa tarjolla tällä herkellä kuin sinä, iso herkku.
Huuleni kiirehti koskettamaan ohutta kangasta kieli maistoi mehuistasi jo kostunutta nylonia.
Halkio sivuun ja kuuma kieli sukelsi liukkaiden jo avonaisten häpyhuulien väliin.
Tästä se lähtee. Alkoi melkoinen lotina ja huohotus, läpimärkä kuuma pillu kohtasi janoisen sankarin jolla oli sama tarve, maksimaalinen nautinto.
Painoit pilluasi kohti kasvojani voimakkaasti, näkyi että oli kulunut hyvä tovi edellisestä kerrasta.
Sanoitkin että usko kun sanon, että en ole saanut nauttia seksistä ainakaan kymmeneen vuoteen. Ja heti kun tapasin sinut, ei viittätoista minuuttia mennyt kun olin jo kullissasi kiinni. Tiesin tämän. Kyllä sellaiset vaistoaa toisesta ihmisestä...

9

1070

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enuskosanaakaaahhh

      Kieli seikkaili kaikkialla luvatussa maassa ja vähän luvattomassakin. Yhtä kaikki leveän naisellisen lantiosi nytkähtely antoi merkkejä että kohta alkaa tulivuorenpurkaus.
      Nousin ripeästi yllesi kuusysiin, nuolin klitoristasi samalla sormillani hieroen turvonneita häpyhuulia ja runkaten sormillani vaginaa. Otit ahneesti touhutipasta kostuneen majakkani taas huuliesi väliin ja aloitit suloisen lypsämisen samalla kun sinua nuoltiin.
      Näin kiipesimme vuorelle, kaksi suurta tunteenpurkausta, kiihkeästi mutta hellän hallitusti.
      Söimme ja joimme rakkautta ja se tuntui jokaisessa hermosolussa ja g-pisteessä joiden olemassaolosta en mitään tiennyt.
      Sanoin haluavani kullin sisään nyt heti tuhon herkkuun, kuiskasit että ei nyt. Otetaan näin ensin.
      Söimme kiihkeästi toisemme lähes samanaikaiseen huippuun, kaksi ihmissyöjää. Mikä matka.
      Ei voinut liikahtaa hetkeen, niin oli todellinen olotila.
      Hetken päästä katsoin kauniita kasvojasi, avoimien reisien välissä houkuttelevaa aikuista posliinipillua, ja kulli oli hetkessä taas kuin takorautaa.
      Ei kun päälle. Kyrpä liukui hitaan nautinnollisesti sisään. Pysäytin siihen. Se ensimmäinen tunkeutuminen vie järjen, niin hyvää on se. Sitten hitaasti , välillä pitkin vakoa häpyhuulien väliä hieroen, ja takaisin. Ei ollut pillu ollut näin hyvää tässä elämässä ennemmin, eikä tiennyt kumpikaan että tällainen olisi ollut vain puhelinsoiton päässä, milloin tahansa.
      Teimme rakkautta monen tunnin ajan, välillä leväten, välillä peseytyen, välillä suuseksillä herkutellen, välillä naiden.
      Tämä oli niin uskomaton tarina jollaista ei olisi pitänyt olla vaikka se oli.
      Nyt kävi ikävästi kun piti kirjoittaa loppuhuipennus ja siitä miten tästä eteenpäin, mutta kiihotuin itse omasta tekstistäni niin että on pakko lähteä purkamaan paineet.
      Palaamme joskus ehkä siihen vuokraus-asiaan.

      • Eläkeiässä

        Olin ylittänyt elämässäni lantiosi, joiden olemassaolosta en mitään tiennyt. Nousin ripeästi vuorelle luvatussa maassa. Söimme herkutellen kaksi ihmissyöjää. Sanoitkin että usko kun sanon, että en ole saanut nauttia ihmissyöjää ainakaan kymmeneen vuoteen. Samassa lipitän kädet täristen viiniä monen tunnin ajan, niin hyvää on se. Se vie janoisen sankarin järjen. Samassa huulet jo sojottivat niin voimakkaasti että on pakko lähteä runkaten purkamaan paineet pikkuhousuihin. Söimme pallejasi, joiden olemassaolosta en mitään tiennyt. Vastasit siihen puristamalla kulliani, joka oli ollut kuollut jo viimeiset 15 vuotta. Sanoin touhutipasta lahkeessa. Vastasit siihen, lähde pois! Näin katkesi asiakassuhteemme ennen aikojaan.


      • Surullinentapaus

        No tuo oli erittäin huono kopio kyseisen jäljitelmätaiteilijan nerokkaan humoristisesta ilmaisutavasta.


    • Hänmieluummin

      Muuten hyvä, mutta tuo sinä-muotoon kirjoittaminen häiritsee.

      • Anonyymi

        Miksi. Minua ei häiritse.


    • jokimäeltäsaa

      Täälläkin sensuuri näemmä iskee?
      Lähemmä kun tullaan niin kyllä napsahtaa nalli lipunkantajalta klo kahdelta.

    • Anonyymi

      Vuokraa pilua.

      • Anonyymi

        Saisipa mieskin vuokrattua huoneen niin että maksaisi luonnossa.


    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4080
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3942
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      608
      3835
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      18
      2588
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2425
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      338
      2048
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2032
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1879
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1559
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1402
    Aihe