Lieksalainen keskustalainen vaikuttaja lähetti terveiset Anne Bernerille ja keskustan eduskunta ryhmälle ministeri VEHVILÄISEN vaalitilaisuudessa Retkiaitalla.
Hän sanoi Bernerin pudottavan keskustan kannatuksen ja ehdotti Bernerin poistamista keskusta
puolueesta.
Ministeri Vehviläinen kieltäytyi viemästä tällaisia terveisiä ,ovathan he yhdessä kehittäneet
maan asioita eteläsuomen osalta.
Enpä osannut arvata kuinka oikeassa tuo terveisien lähettäjä olikaan Bernerin suhteen.Vehviläinen
ei tietysti halunnut astua virkasiskonsa varpaille vaan kehui omia ja Bernerin saavutuksia.
LIEKSALAISEN KESKUTALAISEN TERVEISET
16
58
Vastaukset
- ei.jatkoon
Vehviäläinen vai mikä se oli, ei ole tehnyt mitään hyvää Pohjois-Karjalan hyväksi. On ollut koko ajan lopettamassa matkustajaliikennettä rautatiellä Joensuusta pohjoisen suuntaan. Täysin joutava kansanedustaja ja ministeri.
- helmiässä
On siinä kehitysministeri,luulisi olevan itä-suomessakin kehittämistä, vaan on unohtunut
mistä hän on saanut äänet joilla virnuilee ministerinä.
Kimmo Tiilikainen on niin viisas,tärkeä ,oikein ilmasto asiantuntia,voi jee.
- Pupukello
Keskuta on historiaa! Minä änestän kekutaa!
- historiaa
berner ei minusta ollut sopiva ministeriksi.keskustalla on pallo hukassa.vanhatkin esim kääriäinen ei viitsi enää katsoa.teki hyvää politiikka maakuntansa hyväksi.en äänestä keskustaa.ääni mänt 46 v.ei enää.uudistus ei aina tarkota et se olis parannusta!
- tympeä.tapaus
Vehviläinen tympii, ilme on kuin minni hiirellä, muikea ja suu vinossa hyvin tekopyhän näköisenä! Tiilikainen on kuin mikki hiiri, suu vinossa ja tärkeilee!
- Nepettää
Kepsu pettää aina.
- sekoomuslainen
Onko Vehviäläinen keskutalainen? Onko muita keskutalaisia?
- onhan
On keskutalainen, tai oikeastaan ketkulainen kuten muutkin kepulaiset!
- sinäminähän
Berner on tehnyt hyvää työtä hän vienyt niitä asoita eteenpäin mitä olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten,keskustan puukkojen yö silta-rumpu mulle sulle koplaus politiikka on mennyttä eikä siihen enää ole paluuta..just tälläisiä lisää tarvitaan eduskuntaan aina neljäksi vuodeksi viemään asioita eteenpäin ja tulevaisuuteen kun näitä mitäänsanomattomia seinä-ruusuja ja huru-ukkoja siellä riittää joukon jatkona
- pätevyyttä.puuttui
Ei tuo kummoinen politikko ollut kun ei saanut lakkautettua edes junavuoroja Joensuun ja Nurmeksen väliltä! Ehkä seuraaja on pätevämpi!
- kukateki
Jospa se olikin ainoa Vehviläisen hyvä teko vuosikymmenten aikana,juna pursuu matkustajista ja tuottoakin tulisi enemmän,kun lipunmyyntiautomaatti toimis edes joskus. Uusi asemalaiturikin tuli Nurmekseen ja rataa uusittiin,joten vaihteetkin asemalla vaihdetaan sähköisesti Joensuusta käsin.
- täysikuu1839
Tekosurupukuinen ämmä oli oli mustissaan Karjalaisessa syystalvella. Selvästikin vaalimainos.
- analskissaustako
Mennee kohta siihen, jotta meijä ois oltava puolueneutraalaja, värineutraleja värisokkeita ja ja vaikka mitä hyviä pahhaa erottamattomia olemattomia. Ja mielipitteettömiä.
Nähhään vaan tarpeetonta vastakkainasetteelluu. Entäs sitten kun paha vastakkainasettelu on kittetty pois kaikkialtta. Mitä tulloopi tilalle?
perssekissaus ym...- töllys.tahtoo
Halihalisudelle ja rituuaalit mukavat tulloo, normitettuna. Ja muut muukaan makavasti.
- missätuulee
Joopa joo,olin paikalla kun tuo terveisten lähettäjä sanoi puheenvuorossaan Vehviläiselle että ministeri veisi terveiset keskustan eduskunta ryhmälle ja pullauttaisi Bernerin pois puolueesta.
Onko terveiset mennyt perille koska Berner lopettaa eduskunta työn ?
Kyllä keskusta löytää uuden "bernerin" kurittamaan suomen syrjäseutujen asukkaita jos nyt joutuvatkin ensin nielemään karvaan kalkin puolueensa kannatus prosenttien romahtamisen myötä. Aikoinaan Kepu halusi muuttaa nimensä Suomen Keskustaksi, Kari Suomalainen teki Hesariin heti lyhenteen Suokusta😂
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 437407
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543693Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu473556- 623308
- 512994
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/522970Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342799Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint302474IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1931871- 471551