omista lapsista, työtön exä ei mene töihin sen takia et pystyy laiskottelemaan kotona ja elämään meidän kustannuksella. Me maksetaan elareita kolmesta kakarasta hiki hatussa ja ostellaan urheiluvälineitä, vaatteita ja synttärilahjoja ja pidetään huolta, mutta mikään ei riitä.
Nainen usuttaa aina lapset soittamaan isälleen että pitäs saada sitä ja tätä, niin eihän mies kehtaa lapsiltaan mitään kieltää.
Minä olen sanonut että hei sulla on meidätkin elätetävänä että pitäs rahjottaa lasten vaatimuksia, mutta ei käy. Meillä ei ole edes omistus asuntoa eikä kuin yksi auto, mökistä puhumattakaan.
Elämä on rhan laskemista kun nuo kolme vievät isältään rahat ja exä myös.
Minä joudun maksamaan kaiken meillä, se ei ole oikein. En tosin ole nähnyt näitä lapsia kun pari kertaa, että en pysty oikein puuttumaan heidän asioihin, mutta eksälle oon vieestiä lähetäny et ottais elämänsä haltuun ihan itse ja maksaisi kaiken mikä sille kuuluu, ei meidän sitä kuulu tehdä.
Anoppiki on samaa mieltä että miehen pitää pitää huolta omista lapsista, ja sen takia en tahdo edes mennä sen noidan luokse. Miehen eksä kun oli hänen ja on yhä hänen ystävä, minä en halua tuommoisia kavereita. Mitä teen, kun rhat menee muualle kuin meille
Mies maksaa liikaa
4
152
Vastaukset 4
- LissuOnFörbi
Mene sinä töihin, että pystyt huolehtimaan omista lapsistasi.
- jotaintolkkua
Tuollainen lusmuaminen tulee vielä silmille, kun lapset muuttavat pois kotoaan ja elarit loppuvat. Mutta vaikka olettekin nyt uusperhe, ei se poista lapsien menoja. Eihän lapsilla ole mitään, jos ei vanhemmat maksa. Mutta sitä ihmettelen, että miksi lapsen päästessä töihin ja alkaen itse saamaan tuloja, pidetään kohtuuttomana edellyttää, että lapsi ottaisi kuluja itse vastuulleen? En tarkoita kaikkia kuluja mutta jos tienaa tonnin kuussa eikä tarvitse maksaa asumisestaan yhtään mitään ei ole minun mielestäni enää kohtuullista vaatia etävanhempaa maksamaan edelleen kaikkia kuluja. Mielestäni on vastuutonta sallia, että lapsen ansaitessa rahaa, on se vain yleensä "karkkirahaa". Minunkin tyttöni osti poikakaverillensa kaiuttimet sen uuteen bemariin ja vaati minulta edelleen kulurahaa vaikka mihin. Kun kieltäydyin, lopetti hän tulemasta enää joka toinen viikonloppu luokseni.
Ja nyt minun pitää maksaa sitten edelleen hänen kaikki menonsa. Koska lain mukaan on kohtuutonta edellyttää, että lapsi osallistuisi pienillä tuloillaan omaan kulutukseensa. Täysin järjetöntä ja moraalisesti väärin opettaa nuorisolle, ettei heidän ansioillaan ole mitään vastuuta. - maksakoon
Antaa sen tyhmän miehen maksaa jos kerran eroo ja on kakarat tehnyt. Häivy muualle laskemaan rahojasi. Mitä teet miehellä jolla on lapsia ja sinulla ei ole.
- mistämaksaaliikaa
Kakarat ovat kalliita ja uusi ämmä vieläkin kalliimpi niin että ihme että se äijän kurppa pystyy maksamaan. Täytyy olla rikas mies tai köyhällä ei ole varaa kustantaa uutta perhettä ja uutta lorvia ämmää elättää. Jos nainen elättää itsensä niin ei tarvitse miehen rahoja.
Mitenkä ihmeessä sun rahoilla voi joku elää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51871
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92838Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15736Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3690Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1574- 56551
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184549- 61543
- 70533
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24506