Nurinaa opiskelija-asunnoista

valittaja205

Olen lähdössä opiskelemaan Helsinkiin ja kysymyksenä missä asuminen järjestetään ja rahojen riittäminen. Tällä hetkellä olen opiskelijanakin asunut kehä kolmosen ulkopuolella saunallisessa kaksiossa ja hirvittää sopeutuminen pk-seudun ghettoihin. Kontrollifriikkinä matemaatikkona en usko, että soluasuminen juhlijoiden kanssa onnistuisi.
Kaveri asui aikoinaan HOAS:illa vuokra-asunnossa Vantaalla. Sai asua yksin, mutta ongelmana oli möly ja kaikenlainen öykkäröinti. Ikkunat särjettiin säännöllisesti ja uusia graffiteja ilmestyi käytävään ja hissiin.

Olen aina miettinyt, minkä takia opiskelijataloihin otetaan tällaisia ihmisiä.
Miksei esim. yliopisto-opiskelijoille ole omia taloja? Vaikea uskoa, että esim. lääkiksen opiskelijat käyttäytyisivät tuolla tavalla. Oikeiden opiskelijoiden tulee myös joskus lukeakin, mihin tarvitaan hiljaisuutta ja rauhaa. Tuntuu siltä, että opiskelijatalot ovat täynnä ihmisiä, jotka eivät edes opiskele mitään - kunhan juhlivat ja nauttivat halvasta asumisesta.
Mielestäni asialle pitäisi tehdä jotain, sillä faktahan on se, että erityisesti korkeakouluopiskelijat tulevat kantamaan tätä yhteiskuntaa ja heidän opiskeluaikojaan tulisi siis tukea enemmän mikäli Suomi halutaan uuteen nousuun.
Opiskelija-asuntojen laadun lisäksi kirvelee opintotuen suuruus - muistan kun se vielä muutama vuosi sitten oli tuplasti suurempi. Sitä vaan pienennettiin eikä kukaan inahtanutkaan asiasta. Nyt 250e/kk on hyväksytty ja otettu vastaan vallitsevana todellisuutena. Hyvin suomalaista. Tänä vuonna taisi asumistukikin pienentyä lakimuutoksen myötä.

Niin ja mihinkään "olisit tyytyväinen ettei opiskelu maksa kuten jenkeissä!!" viesteihin en sitten vastaa yhtään mitään.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eitarvivastata

      En muista entisaikaan mitään ikkunoiden särkemisiä, mutta hyvin se sujui opiskelu ennenvanhaan solussakin. Ja ihan yliopisto-opiskelijana tuli kyllä juhlittua niin perkeleesti, vaikken mitään rikkonutkaan. Opiskeluaika on elämän parasta aikaa ja silloin kannattaa juhliakin.
      Ei yhteiskunnan tarvitse järjestää sinulle yksiötä paraatipaikalta. Opiskelurauha toki pitää olla. Onhan yksityisiäkin vuokranantajia.

      • 37543753

        " Ja ihan yliopisto-opiskelijana tuli kyllä juhlittua niin perkeleesti, vaikken mitään rikkonutkaan. Opiskeluaika on elämän parasta aikaa ja silloin kannattaa juhliakin. "

        Taidat olla humanisti etkä luonnontieteiden opiskelija. Tai sitten et kovin intohimoinen alaasi kohtaan.
        Itsehän luen kurssikirjoja perjantai-iltana korvatulpat korvissa, enkä edes vitsaile. En ole koskaan opiskeluaikoinani juhlinut. Välillä tullut lähdettyä baariin juomaan Batteryä. Sen jälkeen kotiin lukemaan orgaanista kemiaa.
        En nyt halua kuulostaa ilkeältä mutta mielestäni etanolilla juhliminen on ali-ihmisten hommaa.

    • Mietitätä

      Aina vaan vaatimukset kovenee. Ennen ei ollut opiskelija-asuntoja eikä opintotukia. Nyt valitetaan, kun niitä on. Ennen asuttiin alivuokralaishuoneissa toisen opiskelijan kanssa ja kylpyhuonetta sai käyttää vain torstaisin klo 15-17. Ei keittomahdollisuutta. Eikä vieraita sallittu. Aika rauhallista oli, sai lukea rauhassa.

      Ei tarvitse vastata.

      • AMKjätkä

        "Ennen ei ollut opiskelija-asuntoja eikä opintotukia."
        Millä vuosituhannella?
        Olin ammattikorkeassa vuonna 2009 ja opintotuki oli muistaakseni 420e/kk. Nyt se on pauttiarallaa puolet siitä.
        Lisäksi paikkakunnallani on opiskelijatalo joka on rakennettu ennen syntymääni.

        "Aina vaan vaatimukset kovenee. "
        Jos nyt ihan totta puhutaan niin opiskelijan sekä työttömän asema ei muuta kuin huonone vuosi vuodelta. Viime vuonna tuli aktiivimalli, tänä vuonna leikattiin asumistuki. Valtiolla on hätä saada ihmiset töihin ja ilmeisesti tämä onnistuu kun poistetaan rahaa kaikista köyhimmiltä, ja vaikeutetaan opiskelua.

      • Maisteri1985
        AMKjätkä kirjoitti:

        Kyllä se oli kuule ihan äsken, viime vuosituhannella. Silloin opiskelleita on vielä työelämässä ja merkittävissä tehtävissä runsain määrin.

      • hohhoijaa306
        Maisteri1985 kirjoitti:

        Kyllä se oli kuule ihan äsken, viime vuosituhannella. Silloin opiskelleita on vielä työelämässä ja merkittävissä tehtävissä runsain määrin.

        Eli koska ennen oli asiat huonommin niin pyritään sinne jatkossakin?
        Hienoa logiikkaa. Insinööriksi varmaan valmistuit?
        Juuri tällaisen suomalaisen itseinhoisen ajattelun takia kaikki onkin menossa päin metsiä ja meillä on Sipilä hallituksessa.

        Jos nyt halutaan jostain sinun viime vuosituhansistasi puhua niin muistathan että sinun nuoruudessasi kaikki oli halvempaa kuin nykyään. Sinun markkasi on nykyään minun euro.

    • hohhoijaa306

      "Kyllä opiskeluaikoina juhlia pitää"

      Helppo sanoa kun et ole opiskelemassa mitään vaikeaa ja lukemista vaativaa alaa kuten lääkäriksi tai fyysikoksi. Toisten pitää joskus lukeakin.
      Biletys on helppoa kun on humanisti joka tuottaa uutta tutkimustietoa lähteinä omat mielipiteet ja tunteet.

      • Anonyymi

        Yleensä ne on ne teekkarit, jotka käyttää aikansa vain dokaamiseen. Humanisteilla sun muilla on paljon päntättävää toisin kuin teekkareilla.

    • Anonyymi

      "Tuntuu, että opiskelijatalot ovat täynnä ihmisiä, jotka eivät edes opiskele mitään." Joo-o. Nuorena huomasin, että solut olivat täynnänsä kaljaa kiskovia bilettäviä tyyppejä, jotka eivät tosiaan juurikaan opiskelleet. Ja olivat häiriöksi niille, jotka yrittivät opiskella. Nyt olen välillä vuokrannut kesäisin Hoasin soluja pk-seudulla työskentelyä varten (Hoas vuokraa kesäisin muillekin kuin opiskelijoille) ja huomannut, että soluissa asuu nykyisin pääasiassa joko maahanmuuttajia (jotka toki opiskelevat usein ja ahkerasti) tai sitten jotain tosi kummajaisia melko iäkkäitäkin kantaväestön edustajia, jotka työkkäri on pakottanut opiskelemaan. Opiskelusta ei kuitenkaan tahdo tulla mitään, kun nuppi ei ole kunnossa. Asu siinä sitten jonkun lähestulkoon psykoottisen kanssa! Kyllä opiskeluun kykenemättömän mielenterveyspotilaan paikka on aivan muualla, kuin siinä halvassa opiskelijasolussa.

      • Anonyymi

        Opiskelu ei edelleenkään tarkoita asumista solussa tai edes Hoasilla tai edes halvassa asunnossa.tai edes yksiössä. Pk-seutu on täynnä vapaita asuntoja, vuokra-ja omistusasuntoja, että siitä vaan valitsemaan! Jos työkkäri pakottaa opiskelemaan niin ei tarkoita muuttamista soluasuntoon. Eikä ketään voi pakottaa, aina voi sanoa EI.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja aina voit asua kalliimmassa asunnossa. Opiskeleminen ei tarkoita köyhyyttä. Päinvastoin opiskelija saa enemmän tukia kuin työttömät. Ja aina osa opiskelijoista asuu omistusasunnoissa tai perheen/puolisonsa kanssa. Se, että hakeutuu/pääsee opiskelemaan ei velvoita ketään muuttamaan ja asumaan solussa. Opiskelu ja muuttaminen ovat täysin kaksi eri asiaa. EDELLEEN näiden lukuisten trolliketjujenkin jälkeen

        Sinäkin voit muuttaa kesäksi asumaan tavallisesn vuokrakämppään kun töissäkin olet tai peräti ostamaan omistusasunnon. Niin ne muutkin työssäkäyvät tekevät.

        Ja ajattele, monella opiskelijalla on perheet, puolisot, eläimet, lapset siinä pyörimässä. Käyvät töissä, pyörittävät arkea, seurustelevat ja vielä opiskelevat päätoimisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja aina voit asua kalliimmassa asunnossa. Opiskeleminen ei tarkoita köyhyyttä. Päinvastoin opiskelija saa enemmän tukia kuin työttömät. Ja aina osa opiskelijoista asuu omistusasunnoissa tai perheen/puolisonsa kanssa. Se, että hakeutuu/pääsee opiskelemaan ei velvoita ketään muuttamaan ja asumaan solussa. Opiskelu ja muuttaminen ovat täysin kaksi eri asiaa. EDELLEEN näiden lukuisten trolliketjujenkin jälkeen

        Sinäkin voit muuttaa kesäksi asumaan tavallisesn vuokrakämppään kun töissäkin olet tai peräti ostamaan omistusasunnon. Niin ne muutkin työssäkäyvät tekevät.

        Opintotuki ei missään nimessä ole suurempi kuin työttömyysturva, joten moni yksinasuva opiskelija todellakin on erittäin pienituloinen. Kesäksi etelä-Suomeen jostakin syystä töihin tuleva saattaa jo omistaa muualla Suomessa asunnon, josta siitäkin kustannuksia, joten ei ole varaa vuokrailla kalliita asuntoja etelä-Suomesta. Tämän ketjun pointti lienee se, että soluissa nyt vain sattuu asumaan ihmisiä, joiden ei pitäisi soluissa asua. Mikähän siinäkin on.

    • Anonyymi

      sitä mesoamista sanotaan verkostoitumiseksi ja brändäykseksi. Kun löytää oikean "triben" eli top 10 - porukan niin se on jackpot tulevaisuuden kannalta. Komentosiltapaikka avautuu paljon helpommin mesoajille ja hauskan pitäjille. Lukutoukalle annetaan stipendit mutta loppusijoituspaikka on pienipalkkaisissa asiantuntijahommissa alhaalla konehuoneessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6826
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4430
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2863
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2111
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1465
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1144
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe