Harmittaako

Harmittaako nainen sinua!
Ettei tämä edennyt sinun käsikirjoituksesi mukaan?
Mutta ei se minunkaan pirrustuksieni mukaan ole toteutunut.
Koska me emme ole yhdessä.
Olen silti sinuun pihkassa.
Tähän on turha kenenkään vastata.
Tuskin oikea henkilö tähän kuitenkaan vastaa.
31<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Ei varmaan oikea henkilö mutta parempi näin varmasti. Olen sitä mieltä jotta jumala saattaa kaksi ihmistä yhteen.

Äänestä
  • En usko tota.
    Kyllä sitä on itsekkin vaivaa nähtävä.

    Äänestä

sitä paskiskökköä?

Äänestä

ihan siitä kuka olet. En kertoile kenellekkään oudolle tuntemuksiani, tai sitä miltä se kaaos tuntui, ja tuntuu vieläkin.
Se mies kun olikin varattu, mutta se siitä, ja uutta tilaisuutta odotellessa, mikään ei ole mahdotonta.

Äänestä

Tiedäthän sinä, että minun käsikirjoitukseni oli vähän sekaisin. Sivut vähän epäjärjestyksessä. Sitä ne ovat edelleen, mutta jos haluat vastauksen kysymykseesi: harmittaa on lievä ilmaisu.

1Äänestä
  • En tiennyt käsikirjasi sekavuudesta. Enkä varsinkaan miten nykyään on asian laita. Mutta tiedän että vaikka minuakin harmittaa niin täytyy vain purra hammasta koska minä en ole se joka tätä pystyy tästä vaiheesta eteenpäin viemään.

    Äänestä

  • sivussa kirjoitti:

    En tiennyt käsikirjasi sekavuudesta. Enkä varsinkaan miten nykyään on asian laita. Mutta tiedän että vaikka minuakin harmittaa niin täytyy vain purra hammasta koska minä en ole se joka tätä pystyy tästä vaiheesta eteenpäin viemään.

    Voihan sen ajatella aina noin, ettei itse voisi muka vaikuttaa mihinkään.

    Äänestä

  • sivussa kirjoitti:

    En tiennyt käsikirjasi sekavuudesta. Enkä varsinkaan miten nykyään on asian laita. Mutta tiedän että vaikka minuakin harmittaa niin täytyy vain purra hammasta koska minä en ole se joka tätä pystyy tästä vaiheesta eteenpäin viemään.

    et tieteskään kun et tunne koko vastaajaa. buahahahahahaaaaa

    Äänestä

  • sivussa kirjoitti:

    En tiennyt käsikirjasi sekavuudesta. Enkä varsinkaan miten nykyään on asian laita. Mutta tiedän että vaikka minuakin harmittaa niin täytyy vain purra hammasta koska minä en ole se joka tätä pystyy tästä vaiheesta eteenpäin viemään.

    NOIN tyhmä. ei kukaan voi olla. että oikein käsikirjan sekavuus, voi vittu näitä taliaivoja.

    Äänestä

  • sivussa kirjoitti:

    En tiennyt käsikirjasi sekavuudesta. Enkä varsinkaan miten nykyään on asian laita. Mutta tiedän että vaikka minuakin harmittaa niin täytyy vain purra hammasta koska minä en ole se joka tätä pystyy tästä vaiheesta eteenpäin viemään.

    Mutta munkin oli pakko hymähtää . . myötähäpeää tuntien.

    Äänestä

Mulla ei ollut käsikirjoitusta asian suhteen,
oli vain iso tunne silloin alkuun.
Mutta ajan myötä ...
tuli monta mielipahaa,
monta ikävää hetkeä.

Iloitsen monesta asiasta,
paraneminen etenee ja kevät etenee.

Joskus aina luen ja mietin . . .
kaikenlaista . .

Mietin sitä miestä
jonka silloin kohtasin
ja tätä nykyistä.

Keväistä viikonloppua.

Äänestä

Kun ei tiedä onko mitään vai eikö..sen tiedän, että lämmin tunne läikähtää rinnassa aina kun sinut nään, mutta kun en ota sinusta selvää.
Tilannekaan ei ole mitenkään ideaali.
Joskus tuntuu että en JAKSA..syö naista tämä.

Äänestä
  • Juurikin näin... omalla tavallaan raskasta mutta hyvänolontunne, jonka vain toisen näkeminenkin aiheuttaa auttaa kummasti jaksamaan <3

    Äänestä

kysellä tota paskikselta?

Äänestä
  • Kovin tärkeää näyttää olevan sulle.

    Äänestä

Kuka tietää vastaako ja kuka tietää sitäkään oliko peukku oikeassa kohdassa joskin aina haluaisi tietty
positiivisen olevan itselleen vaikkei itse olisi aloituksessa niin positiivinen ollutkaan.

Äänestä
  • Ei ollut sinun aloitus.

    Äänestä

  • näreet kirjoitti:

    Ei ollut sinun aloitus.

    Juu ei todellakaan, minä olen sentään hivenen sivistyneempi mies kuin aloittaja.

    Äänestä

Realistisesti, harmittaa että kohtasimme.

Äänestä

Joka+hetki+kaipaan+sinua+,+läheisyyttäsi..Nukkumaan+mennessäni+,+aamulla+herätessäni..Päivät+menee+sinusta+haaveillessa.Vaikka+pääsisin+avaruusmatkalle+,+se+ei+tuntuisi+miltään+jos+sinä+et+olisi+vierellä.Mikään+ei+tunnu+miltään+kun+et+ole+jakamassa+elämääni+kanssani.+Raahaudun+vain+päivästä+toiseen+kun+ikävöin+sinua.Sydämen+tuska+on+oikea+sana.Tahtoisin+rakastaa+sinua+ja+saada+rakkautta+sinulta.Tämä+tilanne+ei+ole+helppo.Silti+minun+täytyy+olla+ja+jaksaa+,+hymyillä.Uskoa+että+jos+kumpikin+tuntee+samoin+,+tämän+rakkauden+on+mahdollista+toteutua.(Kirjoitan+kuin+hänelle+,+aloittajasta+kun+ei+voi+olla+100%+varma)

Äänestä

Eikö se paskaläjä tuoksunutkaan sun nenääs oikein?

Äänestä

Perustuu aika isoihin asioihin kuten toisen ihmisen arvostukseen ja kunnioitukseen, huomioonottamiseen ja hyvään kohteluun. Jäivätkö ne uupumaan.

Äänestä

Turha on hiiren haukotella kun kissan perseestä jalat näkyy. C'est la vie.

Äänestä

Harmittaahan se,mutta mulla on nyt uus käsikirjoitus ja sitoutuneemmat näyttelijät

Äänestä

Arvaa harmittiko, tililii, tilulii .. tilulittan ... ei vais, mitäpä kukaan pösilöllä tekis.

Äänestä

Aluksi harmitti, mutta ei enään. Haluat käsikirjoittaa oman elämäsi ja se ei enään sovi minulle.
Minulle arvokkainta on oma perhe ja heidän hyvinvointi. Haluan omalla tavallani tukea heitä.
Sinun arvomaailma on muita mielistelevä ja en oikein tykkää sellaisesta tekopyhyydestä. Haluat muuttaa ihmisiä omaan muottiisi, mutta ymmärrä jo ettei se onnistu.

Äänestä

paskaläjälle postia :>>>> ))

Äänestä
  • Ai täällä haukutaan jotain paskaläjäksi. Minä oon hienosti paskakasa😄😄😄

    Äänestä

Käsikirjoitus lähestyy loppuaan..

Äänestä

*heimoi* *kuulkaa*, tiesittekö, että DDR:ssä psykologinen väkivalta ja hallinta oli viety äärimmilleen? Ihmiset esim. kommunikoivat toisilleen kadulla ennalta sovittujen merkkien avulla *kröhöm* *niisk* *sukii hiuksiaan*. Väkivallan kohteina oli paljon ihmisiä, mutta kontrolloituja ja hallittuja olivat tietenkin myös IM:t, jotka noudattivat määräyksiä (vaikka varmaan saivat kiksejä kuvitellessaan hallitsevansa varsinaista kohde3tta ja olevan vähän tämän yläpuolella).
DDR ei ollut mikään hyvä systeemi.
Mä voin esmes kuvitella mielessäni Suomen, jossa ainoa sallittu musiikki on Cheek ja Jukka Poika, myöhempi tuotanto.

Äänestä

Ei. Asiat meni kuten kuuluikin. Se on katsos karmaa kun sä huutelet täällä perääni ja mä nautin uudesta kiihkeästä uroksesta.
Kun joku ovi sulkeutuu niin parempi aina avautuu.
Kiitos kaikesta. Opin sinulta elämässä tarvittavaa kovuutta ja tiedän minkälaista miestä en halua.
Kyttää sitä kenen perään lähdit. Montako vuotta olet jo siinä roikunut? Ai niin, se tietää mikä olet. Olin niin ystävällinen. Älä kiitä suotta. Pus!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunhan kirjoitti:

Harmittaako nainen sinua!
Ettei tämä edennyt sinun käsikirjoituksesi mukaan?
Mutta ei se minunkaan pirrustuksieni mukaan ole toteutunut.
Koska me emme ole yhdessä.
Olen silti sinuun pihkassa.
Tähän on turha kenenkään vastata.
Tuskin oikea henkilö tähän kuitenkaan vastaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu