Seontakanapäin

Kun ihminen ei mene siihen muottiin kun tahdot ja tee/ajattele robottimaisesti samallalailla niin alkaa haukkuminen.

Sellaisen ihmisen kanssa olisi vaikea elää.

Minä pääsin sellaisesta miehestä eroon hänen piirteensä tulivat puolen vuoden seurustelun aikana ilmi hän kyllä muita naisia ja heidän muodot mielessään masturboi ja sitten suuttui jos itse teki samaa mutta se takanapäin kun emme enää ole yhdessä. Tästä aikaa muutama vuosi.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Totta. Ihminen on onnellisimmillaan omana itsenään. Pysy vain juuri sellaisena kuin olet.

Äänestä

Kun et tajunnut toisen paskamaisuutta jo ennen kuin aloitit sen kanssa mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuorinainenolen kirjoitti:

Kun ihminen ei mene siihen muottiin kun tahdot ja tee/ajattele robottimaisesti samallalailla niin alkaa haukkuminen.

Sellaisen ihmisen kanssa olisi vaikea elää.

Minä pääsin sellaisesta miehestä eroon hänen piirteensä tulivat puolen vuoden seurustelun aikana ilmi hän kyllä muita naisia ja heidän muodot mielessään masturboi ja sitten suuttui jos itse teki samaa mutta se takanapäin kun emme enää ole yhdessä. Tästä aikaa muutama vuosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu