Nyt kun veneilykausi lähenee vauhdilla, olisiko kenelläkään tietoa jostain yrittäjästä joka laskisi toukokuussa Puotilassa pukeilla olevan n. 5 metrisen ja n. 300 kiloisen avoveneen mereen. Vene on tällä hetkellä talvisäilytyksessä ulkona pressun alla ja edellinen omistaja on muuttanut paikkakunnalta eikä enää ole avuksi. Noin pienen veneen laskemiseen/nostoon tuntuu nosturiautot vähän turhan isoilta ja Kallelta...
Vastaukset 4
- staagi
Tuohon aikaan eli huhtikuu - toukokuun puoliväli on Puotilassa lukuisia veneen vesillelaskuja meneillään. Kunhan hieman seurailee ilmoittelua rannassa niin saanee omansakin varmaan lasketuksi jonon jatkeena ihan kohtuu hinnalla. Voisin kuvitella jotta Puotilassa laskeminen maksaa jotain 60-90€ yhteislaskun ajankohtana.
Jos hinta tuntuu korkealta niin lainaa rannan traileria ja varaa mukaansa riuskan kaveriporukan avuksi niin humps niin vene on tuota pikaa vesissä.
Ykkös ja kakkosvaihtoehdon välillä tosin on ihan marginaalinen ero, eli kun laskemisen tekee ammattimainen firma, niin sekä vene, että ihmiset jotka osallistuvat laskemiseen ovat vakuutettuja koko siirto-operaation aikana. - Ilmaisia_vaihtoehtoja
Esim. asettaisin sen rullakon päälle, vetäisin rantaan ja laskisin sen luiskaa pitkin köyden päässä veteen.
- RantaTraileri
Hyviä ehdotuksia olet jo saanutkin. Kuinka olit aikonut toimia sitten syksynkorvilla?
Oletko aikaisemmin omistanut veneen? Nämä veneen siirtokysymyksest kuuluvat veneenomistamisen varjopuoliin.
Usein tarvitaan apua - fyysistä tai teknistä. Alaa ymmärtäviä kavereita olisi hyvä olla ja jos heillä on sopivaa kalustoa saatavissa, niin silloin vähävarasempikin voi pärjätä veneenomistajana.
Toivottavasti saat veneesi ajoissa vesille ja pääset nauttimaan myös siitä toisesta puolesta D - Opettaja_vaan
Kevät ei etene vauhdilla. Kevät etenee vauhdikkaasti. Myöskään venettä ei sidota huolella, vaan köydellä huolellisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 63594
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551