Masentaa

oon nuori nainen ja kärsin kovasti masennuksesta, joka alkoi jo lapsuudessa ja jatkuu yhä. muistan olleeni lapsena usein kipeä ja pelokas.

luottamukseni toisiin ihmisiin koki kovan iskun jouduttuani pahan henkisen kiusaamisen uhriksi. nuo koulu tapahtumat palaavat mieleeni yhä ajoittain ja tunnen syyllisyyttä niistä, vaikka tiedän etten saisi niin tehdä. häpeän itseäni ja sitä millaisen kuvan annoin itsestäni muille. nykyisin mulla on muutama kaveri, mutten näe heitä kuin koulussa ja harvoin vapaalla. :( enkä voi kehtaa puhua masennuksestani heille, vaan esitän normaalia, ja kotiin tullessa rojahdan väsyneenä sohvalle turauttaen katkerat kyyneleet ahdistuneena.

tunnen oloni väsyneeksi ja kroppaani kolottaa eri puolelta, aamuisin olen väsynyt ja tahtoisin vetää peiton korville, kun tuntuu ettei päivällä ole tarjota minulle mitään muutosta. välillä pelkään, että olen sairastunut johonkin vakavaan tautiin. kärsin lisäksi ajoittain paniikkikohtauksista, jolloin sydän hakkaa tuhatta, pyöryttää ja ilma tuntuu loppuvan. tunnen itseni niin kovin yksinäiseksi ja huonoksi, vaikka minun kuuluisi olla parhaassa vedossa.surettaa myös, etten ole löytänyt edes yhtä kunnon ystävää, jonka kanssa voisin jakaa asioita. en ole seurustellut koskaan ja sekin tuntuu kaukaiselta ajatukselta näin monen vuoden harmauden jälkeen.

en ole käynyt puhumassa tästä koskaan psykologilla, vaan olen sinnitellyt sisulla pahan olon yli liikkumalla, lukemalla ja puhumalla äidin kanssa. äiti on oikeastaan ainut ihminen, jonka kanssa olen voinut asiaa käsitellä. kaikki tuntuu niin ylitse pääsemättömältä ja vaikealta, tulevaisuus pelottaa tässä suorituskeskeisessä, täydellisen kauniita, itsevarmoja, menestyviä ihmisiä ihannoivassa maailmassa.
koitan hymyillä, vaikka kärsimys polttaa sisintäni ja näen maailman synkän sumun läpi. en tiedä jaksanko enää kauan...
6627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sama juttu paitsi että oon nuori mies ja elämän pitäisi juuri nyt hymyillä kaiken järjen mukaan koska sain juuri opiskelut päätökseen ja todistuksen kouraan. Työpaikkakin on melkein tiedossa mutta ei naurata, ei edes hymyilytä.

Synkkiä ajatuksia on ollut itselläkin päivät täynnä ja ens pe pitäis käydä psykologin luona vähän juttelemassa. En ole hirveän toiveikas tapaamisen suhteen, koska olen käynyt aiemminkin noissa istunnoissa ja niistä nyt ei hirveesti ole ainakaan mulle ollut mitään apua... Tosin silloin odotukset oli korkeella kun luulin että käynti poistaisi kaikki ongelmat. Nyt ei voi ainakaan pettyä kun suhtautuu vähän pessimistisesti.

Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, siitä johtuvasta paniikkihäiriöstä ja masennuksesta. Olenkin joskus muutamana iltana istunut viinipullon ja pistoolin kanssa miettimässä että kannattaako tätä murhenäytelmää enää jatkaa... No, näköjään ihan uteliaisuudesta olen keikkunut vielä toistaiseksi täällä muitten mukana...

Vielä on valopilkku tunnelin päässä kun en varmasti tiedä että voidaanko tätä "sairautta" parantaa, mutta heti kun totean tämän tilanteen mahdottomaksi niin sen jälkeen maapallolla on yksi suu vähemmän ruokittavana...

Tiedän, että perheenjäsenet varmaan jää kaipaamaan mutta se on loppupeleissä mun oma päätös että haluanko tätä elämää elää vai en. En ole pyytänyt syntyä tähän syrjivään, epäreiluun ja julmaan maailmaan.

Äänestä

Luitko nuo edellä olevat keskustelut foolihaposta?
Jos luit niin auttoiko se yhtään?
Jos et niin miksi et?

Äänestä
  • minuakin masentaa kokoajan. Mikään ei saa minua innostumaan. Ja jos saa, niin hetkellisesti.
    Vihaan päiviä. Haluaisin aina olevan aamu tai ilta. En jaksa lorvia päivällä yksinään, kun ei ole tekemistä. Ei edes jaksa tehdä mitään. Tuntuu, että olen ihan yksin, mutta en voi ottaa yhteyttäkään kehenkään, kun ahdistaa. Sosiaaliset tilanteet ovat tuskaisia ja saan niistä paniikkikohtauksia. Minulla ei ole mitään. Haluaisin elää unissa.

    Äänestä

Sinulla on jo apu.
Ihmisellä on kaikki se tieto ja taito mitä tarvitsee pysyäkseen terveenä ja iloisena.
Niin sinullakin. Otin itseäsi niskasta kiinni ja kirjoitit tänne pyytääksesi apua.

Seuraava askel on toteuttaa ne neuvot jotka ovat toteuttavissa.

Äänestä

Hei!

Kiusaamisen vakavuutta harvoin todella ymmärtää, ellei siitä ole kärsinyt. :( Huono itsetunto ja kiusaaminen on tuttua mullekin. Pikkutyttönä pidin itsestäni, mutta vähitellen kiusaaminen teki musta ujomman ja epävarmemman. Vasta viime aikoina olen tajunnut, että kiusaajat alentaa käytöksellään vain itseään. Me kaikki ollaan erilaisia mutta samanarvoisia. Meillä jokaisella on hyvätkin puolemme. Ristiriitaista kyllä, mietin silti joskus, miksi juuri mua kiusattiin. Tottakai olen myös epävarma itsestäni!

Ymmärrän kyllä, ettei tuollaisten kokemusten jälkeen ole helppo luottaa muihin. Toisaalta on monia hyviäkin, luotettavia ihmisiä. Se, ettei avaudu toisille, voi tuntua suojelevan, mutta estää läheisten ystävien saamisen. Tosi ystävyys nimittäin edellyttää rehellistä ajatustenvaihtoa.

Sinä todella ansaitset ja tarvitset apua kaiken kokemasi jälkeen. Älä häpeä etsiä apua, sillä tuskin kukaan kestää mitä vain vahingoittumatta.
Avun tarpeensa myöntäminen ei suinkaan ole noloa vaan rohkeaa ja tärkeää vaikeiden kokemusten jälkeen.

Toivottavasti sulla on kaikki tarpeellinen tuki! Kaikkea hyvää sulle!

Äänestä

Itse painiskelen masennuksen kourissa, elää näyttää harmaalta. Lapsuusdessa tapahtuneet asiat painavat mieltä päivittin. Kärsin ahdistuksesta, masenuksesta.. mikään ei kiinnosta. Kaverita ei turhan montaa ole eikä ne tiedä mitään mun ongelmista, eivätkä ole pahemmin kiinnostuneitakaan.. pitäisi kai hakeutua johonkin. elämästä ei tule yhtään mitään, pelkkää paskaa koko elämä. Aamusin saan rahdattua itteni ylös sängystä jollain ihmeen konstilla, mutta kaukana ei ole se päivä jolloin jään sinne pohjalle lopullisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anu kirjoitti:

oon nuori nainen ja kärsin kovasti masennuksesta, joka alkoi jo lapsuudessa ja jatkuu yhä. muistan olleeni lapsena usein kipeä ja pelokas.

luottamukseni toisiin ihmisiin koki kovan iskun jouduttuani pahan henkisen kiusaamisen uhriksi. nuo koulu tapahtumat palaavat mieleeni yhä ajoittain ja tunnen syyllisyyttä niistä, vaikka tiedän etten saisi niin tehdä. häpeän itseäni ja sitä millaisen kuvan annoin itsestäni muille. nykyisin mulla on muutama kaveri, mutten näe heitä kuin koulussa ja harvoin vapaalla. :( enkä voi kehtaa puhua masennuksestani heille, vaan esitän normaalia, ja kotiin tullessa rojahdan väsyneenä sohvalle turauttaen katkerat kyyneleet ahdistuneena.

tunnen oloni väsyneeksi ja kroppaani kolottaa eri puolelta, aamuisin olen väsynyt ja tahtoisin vetää peiton korville, kun tuntuu ettei päivällä ole tarjota minulle mitään muutosta. välillä pelkään, että olen sairastunut johonkin vakavaan tautiin. kärsin lisäksi ajoittain paniikkikohtauksista, jolloin sydän hakkaa tuhatta, pyöryttää ja ilma tuntuu loppuvan. tunnen itseni niin kovin yksinäiseksi ja huonoksi, vaikka minun kuuluisi olla parhaassa vedossa.surettaa myös, etten ole löytänyt edes yhtä kunnon ystävää, jonka kanssa voisin jakaa asioita. en ole seurustellut koskaan ja sekin tuntuu kaukaiselta ajatukselta näin monen vuoden harmauden jälkeen.

en ole käynyt puhumassa tästä koskaan psykologilla, vaan olen sinnitellyt sisulla pahan olon yli liikkumalla, lukemalla ja puhumalla äidin kanssa. äiti on oikeastaan ainut ihminen, jonka kanssa olen voinut asiaa käsitellä. kaikki tuntuu niin ylitse pääsemättömältä ja vaikealta, tulevaisuus pelottaa tässä suorituskeskeisessä, täydellisen kauniita, itsevarmoja, menestyviä ihmisiä ihannoivassa maailmassa.
koitan hymyillä, vaikka kärsimys polttaa sisintäni ja näen maailman synkän sumun läpi. en tiedä jaksanko enää kauan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu