Olympiakarsinta

Judoliiton strategiassa tavoite on kulta Tokiossa 2020. Miksi ei osallistuta olympiakarsintaan? Karsinta on kaksivuotoinen. Esim. Viro js Ruotsi osallistuu käytännössä kaikkiin gp-kisoihin ja ottelijat saavat voittoja ja sitä kautta pisteitä. Tavoitteellisesti ottelevat suomalaiset judokat ovat ihan samaa tasoa kuin vaikka viron Partelson. Jos ei osallistu ei voi voittaa. Strategian tavoiteesta on kai luovuttu kun ei edes yritetä.
1470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olen luovuttanut jo....
Euroopan Olympialaiset riittää.

Äänestä

Oliko porukkaa pariisissa?

Äänestä
  • Judoka ei voi ihan kaikkiin kisoihin osallistua, kymmenen tai vähän yli kilpailuja vuodessa voisi olla hyvä määrä.Oskari on otellut ja voittanut aina jotain otteluita, ei ole tainnut suomalaisista muut ,kun Laamanen Aatu voittanut jotain näissä kisoissa(Ei olymia komitean tukea).Pertelson taitaa kuitenkin olla jonkun verran edellä suomalaisia.Hyvä veli järjestelmä toimii, olympialaisiin pyrkii liiton johdon suosikit, ja jäädään ilman paikkaa.

    Äänestä

  • Niin no... IJF World tourin kisat ovat myös pirun kalliita, ehkä osa haluaa mennä mieluummin kisoihin joissa kehittyvät enemmän ja ovat myöhemmin valmiita kovempiin kisoihin?

    Äänestä

  • kiuy kirjoitti:

    Judoka ei voi ihan kaikkiin kisoihin osallistua, kymmenen tai vähän yli kilpailuja vuodessa voisi olla hyvä määrä.Oskari on otellut ja voittanut aina jotain otteluita, ei ole tainnut suomalaisista muut ,kun Laamanen Aatu voittanut jotain näissä kisoissa(Ei olymia komitean tukea).Pertelson taitaa kuitenkin olla jonkun verran edellä suomalaisia.Hyvä veli järjestelmä toimii, olympialaisiin pyrkii liiton johdon suosikit, ja jäädään ilman paikkaa.

    Niin Oskari ei ole vielä yhteenkään tämän ketjun aiheen kisoihin osallistunut.

    Äänestä

  • Kysymys on Oscar Pertelsonista,käy ilmi varmaan kirjoituksesta.

    Äänestä

  • jklö kirjoitti:

    Kysymys on Oscar Pertelsonista,käy ilmi varmaan kirjoituksesta.

    No joo nyt kun oikein nimen kirjoitit.

    Äänestä

Tämä judo on Suomessa ihan hyvä HARRASTUS...

Äänestä

Kilpajudo on tärkeämpää kuin Olympialaiset. Judokat on tärkeämpiä kuin liitto.
Aloitetaan uuden strategian tekeminen näistä?

Äänestä

Miten v..... sait liiton sotkettua tähän.
Jos aloitettas ihan seuroista ja seura toiminnasta.
Mitkä muut seurat pystyy tarjoamaan olosuhteet ( sali, valmennus, seurajohto eli talous, tuote) edes Eurooppa cup tasolle kuin Meidokan, Chikara, Hämeenlinna ja Tampere?
Ja nämäkään ei vie maailmalle seuran viemänä kovinkaan usein. Osa ei saa edes BSC.

Äänestä
  • Kyllä niitä on seuroja ,joissa toteutuu tuo kaikki ja vielä se .että viedään sinne maailamalle vaikka ,joka päivä jos tarpeellista!

    Äänestä

Mitä ajatuksia herätti tämä päivä?

Äänestä

Kadeteilla kalliita sekunteja ja aikuisilla hienoa puolustusta!

Äänestä
  • Oliko sulla aikaa päivystää kolmen kisan matsit vai tuloksistako tulkitset?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1kyu kirjoitti:

Judoliiton strategiassa tavoite on kulta Tokiossa 2020. Miksi ei osallistuta olympiakarsintaan? Karsinta on kaksivuotoinen. Esim. Viro js Ruotsi osallistuu käytännössä kaikkiin gp-kisoihin ja ottelijat saavat voittoja ja sitä kautta pisteitä. Tavoitteellisesti ottelevat suomalaiset judokat ovat ihan samaa tasoa kuin vaikka viron Partelson. Jos ei osallistu ei voi voittaa. Strategian tavoiteesta on kai luovuttu kun ei edes yritetä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu