Sinkkujen Suomi kakkosena Euroopassa

Tutkija: Yhä useampi sinkkumies ei löydä koskaan naista

Joka viides suomalainen asuu yksin.

Eniten sinkkuja on suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi turkulaisista ja helsinkiläisistä joka neljäs on naimaton, leski, eronnut tai ei elä rekisteröidyssä parisuhteessa tai avoliitossa.

Nopeimmin kasvaa lapsettomien sinkkunaisten määrä. EU:n tilastolaitos Eurostatin keväällä julkaiseman vertailun mukaan lapsettomien sinkkunaisten osuus on Suomessa suhteellisesti EU-maiden suurin: toissa vuonna jo lähes 23 prosentissa suomalaistalouksista asui lapseton nainen.

Myös sinkkumiesten kotitalouksia (16,5 %) on Suomessa selvästi EU-keskiarvoa (13 %) enemmän. Sinkkumiesten osuus on Suomea korkeampi vain Saksassa.

Osa yksin asuvista ei kaipaa parisuhdetta tai yhdessä asumista. Silti joukkoon mahtuu myös niitä, jotka seurustelisivat mielellään, jos sopiva kumppani löytyisi. Kun Think If Laboratories Oy selvitti asiaa parisen vuotta sitten, yksinasujista 57 prosenttia nimeää kumppanin löytämisen suurimmaksi toiveekseen.

"Aikaisemmin riitti, että miehellä on säännöllinen työ ja hän kykenee huolehtimaan itsestään ja perheestään.”
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat
  • No johan on Pattayalla asuva nössö tai homo jos asuu Pattayalla sinkkuna, jossa naistyrkytys on huippuluokkaa, ei siinä mitään tollasia uutisia tartte imuroida internetistä pönkittääkseen omaa alhaista itsetuntoansa.

    Äänestä

  • KinkkumiesOnJuntti2010 kirjoitti:

    No johan on Pattayalla asuva nössö tai homo jos asuu Pattayalla sinkkuna, jossa naistyrkytys on huippuluokkaa, ei siinä mitään tollasia uutisia tartte imuroida internetistä pönkittääkseen omaa alhaista itsetuntoansa.

    Artikkeli vuodelta 2011.

    Onhan sulla ongelma jutuissas.

    Äänestä

  • JepjepTaas kirjoitti:

    Artikkeli vuodelta 2011.

    Onhan sulla ongelma jutuissas.

    Tämä koskee lerppa sinuakin. Lopun elämääsi tulet olemaan sinkku ja sinkuksi jäät.

    Äänestä

Eniten sinkkuja suurissa kaupungeissa siis. Menee tässäkin taas sensein arviot peräkammarinpojista männikköön, kun maaseudulla pariudutaan hyvin mutta suurissa kaupungeissa osataan olla myös ilman.
Tätähän voi miettiä syitä, mutta sanoisin pyhässä yksinkertaisuudessa että urbaanin nykyihmisen kiireet, stressit, koulutukset, reissutyöt ja urapaineet ei jätä aikaa haaskattavaksi kumppanille. Harva tyytyy suhteeseen jossa tapaa harvoin. Se on miehenkin ura siinä jos heittäytyy koti-isäksi tehokkaimmilla työvuosilla, jolloin pitää tehdä rahaa että saa kämpät maksettua.
Sinkkunaisilla tikittää biologinen kello siihen malliin että karkuunhan niitä on juostava vielä tässä keski-iässäkin, kun omat lapset on isoja.

Äänestä
  • Mistä näitä sensein arvioita johon viittaat on luettavissa, vai rakennatko itsellesi mielikuvituskommentteja saadaksesi kirjoitella tuollaista ?

    Äänestä

  • Juntit käy reissutöissä kaupungeissa ja esimerkiksi Helsingin asukkaista moni on maalta muuttaja.

    Maalla ei paljon kämppiä maksella kun asutaan perintötilalla.

    Äänestä

  • Ole hyvä ja linkitä tai kopioi väitteesi, koska minä en ole samaa huomioinut.
    Sen sijaan olen huomioinut useita senseikloonikirjoituksia.

    Äänestä

  • Selventäisitkö kirjoitti:

    Ole hyvä ja linkitä tai kopioi väitteesi, koska minä en ole samaa huomioinut.
    Sen sijaan olen huomioinut useita senseikloonikirjoituksia.

    Hih hih hii, Senseinä olen etuoikeutettu vastaamaan, miten haluan, koska olen Sensei ja siksi saan myös palstalle tulla monilla eri varastetuilla klooninimimerkeillä, hoitsutkin sanoi niin ja vielä lisäsivät, ettei vanhalta köyhältä hölmöltä saa haaveita viedä pois ja ne on oikeita koulutettuja hoitajia, niiden sanaa pitää teidän myös uskoman.
    Apukolussakin mua aina sanottiin hölmöksi, jotta tuo hoitsujen vastaus toi taas kotoisan olon tänne Hiekkaharjuun.
    Välillä sekoilen näissä jutuissani kuten tuossa äskeisessä Selventäisitkö nimimerkissäni, eihän tuossa ollut mitään selvennettävää, koska jatkuvasti esim. KrunikanVilinä täällä valehtelen ja teen aloituksia, mutta hoitajat ovat sen hiljaisesti siunanneet.

    Äänestä

Naisia on Suomessa vielä enemmän sinkkuina kuin miehiä. Kun noita 35-50 vuotiaita sinkkunaisia katselee, niin en yhtään ihmettele. Jos ei vedetä masislääkkeitä niin sitten vedetään jotakin aineita tai ollaan muuten vaan epänaisellisia raivottaria.

Äänestä
  • Onko tänään suomalaisia naisia kohtaan katkeruuspäivä Pattayan matkailupalstalla vuorossaan?

    Äänestä

  • SinkkunaisenKatsoja kirjoitti:

    Onko tänään suomalaisia naisia kohtaan katkeruuspäivä Pattayan matkailupalstalla vuorossaan?

    Miksi kukaan olisi katkera siksi ettei huoli niitä suomalaisia sinkkunaisia? Äläs höpsi amalia.

    Äänestä

  • amaliakamaliaan kirjoitti:

    Miksi kukaan olisi katkera siksi ettei huoli niitä suomalaisia sinkkunaisia? Äläs höpsi amalia.

    Mikä sitten saa aikaiseksi kyseisen aloituksen ja kommentit joista ilmenee katkeruus?

    Tuo amaliakirjoittelu ei ole aikuisen terveen kirjoittelua, vaan ylitse pursuavan sairaan ja katkeran kirjoittelua.

    Äänestä

  • niin suomalais naiset viettää 20-30 vuoden siideriä lipittäen ja käyttäytyen kusipäisesti.

    sitte muka odottaa 30v saavansa hyvää käytöstä osakseen..

    Äänestä

  • 123f123123f kirjoitti:

    niin suomalais naiset viettää 20-30 vuoden siideriä lipittäen ja käyttäytyen kusipäisesti.

    sitte muka odottaa 30v saavansa hyvää käytöstä osakseen..

    Ei suomalaisnaiset tätä palstaa lue, täällä vain neidit haukkuu suomalaisnaisia katkerana kun känny väsyy ja vasenkaan ei enää tunnu vieraalta.

    Äänestä

Aloitus oli vain kommentti siitä että vakituinen parisuhde ei ole enää niin yleinen eikä välttämättömyys. Täällähän on syyllistetty yksinäisiä miehiä ja luokiteltu heidät lähestulkoon epänormaaleiksi. Jotkut voi kärsiä siitä yksinäisyydestä jos yksinäisyys ei ole vapaaehtoista, niin ei ole kiva että heitä sitten vielä härnätään lisäksi. Sitä voi olla myös ihan ylpeästi sinkku nykypäivänä. Ei tarvi olla tilivelvollinen kellekään.

Äänestä
  • Joo ei saa härnätä.

    Äänestä

  • Metsä.......

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kinkkumies kirjoitti:

Tutkija: Yhä useampi sinkkumies ei löydä koskaan naista

Joka viides suomalainen asuu yksin.

Eniten sinkkuja on suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi turkulaisista ja helsinkiläisistä joka neljäs on naimaton, leski, eronnut tai ei elä rekisteröidyssä parisuhteessa tai avoliitossa.

Nopeimmin kasvaa lapsettomien sinkkunaisten määrä. EU:n tilastolaitos Eurostatin keväällä julkaiseman vertailun mukaan lapsettomien sinkkunaisten osuus on Suomessa suhteellisesti EU-maiden suurin: toissa vuonna jo lähes 23 prosentissa suomalaistalouksista asui lapseton nainen.

Myös sinkkumiesten kotitalouksia (16,5 %) on Suomessa selvästi EU-keskiarvoa (13 %) enemmän. Sinkkumiesten osuus on Suomea korkeampi vain Saksassa.

Osa yksin asuvista ei kaipaa parisuhdetta tai yhdessä asumista. Silti joukkoon mahtuu myös niitä, jotka seurustelisivat mielellään, jos sopiva kumppani löytyisi. Kun Think If Laboratories Oy selvitti asiaa parisen vuotta sitten, yksinasujista 57 prosenttia nimeää kumppanin löytämisen suurimmaksi toiveekseen.

"Aikaisemmin riitti, että miehellä on säännöllinen työ ja hän kykenee huolehtimaan itsestään ja perheestään.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu