Pohjois-Pohjanmaan tuulivoimakiima

huolestunut100

Kiima on hankala tila. Silloin tilanne saattaa lähteä käsistä. Mielestäni näin on käynyt Pohjois-Pohjanmaalla.

Miten kiimaa pitäisi tässä tapauksessa hoitaa?

19

81

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huolestunut100

      Turvallisinta ja myös moraalisinta on hoitaa kiimaa vakikumppanin kanssa. Tuulivoimakiimassa kuitenkin koitetaan ja hässitään lähes joka kukkulaa. Tähän pitäisi saada nopea ryhtiliike.

    • megaw

      Luottamusyhteiskunnassa oletuksena on se, että kaikki osaavat hillitä itsensä. Onko nyt kyseessä myös luottamusyhteiskunnan loppu tietyiltä osin?

    • kirjasex

      Kalle Isokalliolta on ilmestynyt kirja Vaalikiimaa Impivaarassa. Siis erilaisia kiiman muotoja on liikkeellä. Kirjoittaisikohan Isokallio kirjan tuulivoimakiimasta, nimeksi esim. Tuulivoimakiimaa Pohjanmaan lakeuksilla.

    • qpdleow

      Mikä ihmeen kiima??

      • Tuulivoimasumentaa

        fi.wiktionary.org /Tässä yhteydessä aika hyvä määritelmä kiimalle on:
        "(kuvaannollisesti) innostus, joka syntyy jostakin ja esiintyy tiettyyn aikaan; intomielinen jonkin asian kannatus tai ajaminen."
        "(eläintiede) useimmilla nisäkäsnaarailla esiintyvä seksuaalisen aktiivisuuden tila aikana, jolloin munasolun hedelmöittyminen on mahdollista"
        "voimakas seksuaalinen halu"


    • qpdleow

      Mutta hei, järjenjättiläinen, miten se tuulivoimaan liittyy mitenkään ??

      • Tuulivoimakiima

        Ei hyvänen aika...
        Intomielinen jonkin asian kannatus tai ajaminen, kuten tuulivoiman.


    • Tule muistaa kuitenkin, että kateus voittaa kiiman. Naapurin pyloni ei saa olla korkeampi kuin omalla tontilla on.

      • huolestunut100

        Niin, tuossa saattaa olla pointtia. Eli tuulivoimakiimaiset kadentivat niitä toisia tuulivoimakiimaisia, jotka ovat onnistuneet vehkeilemään itselleen suurempia tuulivoimaloita.

        Kyllä nämä tuulivoimakiimaiset pitäisi saada kuriin ihan Suomen asuttavuuden tähden.

        Kiitos tästä kateuskortin esiintuomisesta.


    • wödukc

      Kyllä on joku amiksen käynyt keksinyt "mahtavan sanan" käyttöönsä, ressukka! No, täällä on tätä porukkaa ja suurinosa, jonka kirjoitus- , luku- ja lukemansa ymmärtäminen on vaikeaa.

      Sitten keksitään jänskä sana, kuin nyt esim. "kiima", jota on jänskä sitten kirjoituksiinsa pistää ja saada siten huomiota, mikä sinänsä on tietenkin säälittävääkin.

      • huolestunut100

        Mitä vikaa ammattikoulutuksessa on? Vaikutat ylimieliseltä ja ilmeisen ajattelemattomalta tyypiltä. Mikä on oma koulutuksesi?

        En voi mitään sille, jos aloituksen aihe on sinulle hankala.


      • mäkinkäynytamiksenjoskus

        Noh, kun olet niin oppinut, niin heitäppäs sopiva sana tilalle ja vielä sellainen sana, joka ei ole uskonnollisesti saati poliittisesti liikaa värittynyt.


    • olenpersu

      onse niin hirveä hiilijalanjälki ennenkuin mylly on pystyssä ja tekee ekosähköä,ajatelkaa immeiset,

    • pääps

      Entäs mikä hiilijalanjälki se ylityperässä ja epäonnistuneessa Pyhäjoen ydinvoimala työmaalla olla?

      Pitäkäähän vähän pienempää suuta, kun ette mistään mitään ymmärrä!

      • huolestunut100

        Sorruit whataboutismiin, joka on yksi tapa johtaa keskustelu sivuraiteelle. Nyt keskustellaan tuulivoimasta, ei ydinvoimasta. Mutta tosiaan, jos verrataan ajattelematonta tuulivoimarakentamista ja ydinvoimarakentamista, niin kyllä ydinvoimarakentaminen on järkevämpää. Yksi tai kaksi ydinvoimalaa tuottaa sähköä yhtä paljon kuin ties kuinka valtava määrä tuulivoimaloita, joiden rakentamisen hiilijalanjälki on valtava kuten toisesta ketjusta ilmenee.


    • lljjhhhgh

      Miten käy Suomen lähdevesien, kun valtavia öljysäiliöitä ripotellaan satojen metrien korkeuteen pitkin metsiä ja asutusalueita?!

      Yksi kaunis päivä puhtaat vedet ovat muisto vain. JÄRKI KÄTEEN!

      Jokainen, joka hyväksyy valtavat tuulimyllyt (lue: helvetin koneet) syyllistyy elinolosuhteiden poistoon.

    • lkhgfff

      Tähän auttaa lääkkeeksi vain kiimankatkaisupiikki (lehmille käytetään, jos kiima pitkittyy)!

    • fiatlux

      Heitetäänpä tämäkin aloitus alkuun, kun kiiman käyttö ilmastoasioissa näyttää yleistyneen.

    • fiatlux

      Huhtikuun aurinko nousee. Ihanaa herätä, kun huomaa, että järki on palaamassa suomalaiseen ilmastokeskusteluun.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1511
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1134
    3. 82
      992
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      800
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      705
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      601
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      592
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      581
    17. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      522
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      518
    Aihe