Onko kukaan ihmetellyt, että kaupunki tekee todella kallista omakotialuetta Kokkoon, mutta kaikki myytävät tontit myy Paloheimo? Näinkö meidän verorahat käytetään?
Kaupunki rakentaa Paloheimon hyväksi
Onneliannelinen
30165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Tätä olen ihmetellyt jo 30 vuotta.
Eikö kaupunki voi katkaista tätä napanuoraa.
Paloheimon kohdalla voitaisiin käyttää pakkolunastuspykälää maa-alueiden ostoon.
Nyt kaupunkilaiset maksavat ja Paloheimo korjaa hyödyn.
Olisi jo todellakin aika Sulkon kaataa tämä Paloheimon "ikiaikainen oikeus".
Kaupunki ei ole enää Paloheimosta riippuvainen kuten joskus ennen.
Paljonkohan saavat kaupungilla Paloheimolta henkilökohtaista hyvää kirjanpidon ohi, kun sallivat tuollaista...
Epäiletkö rikosta? Jos näin on, ei muuta kuin rikosilmoitusta kehiin 👍
Pari miljoonaa siirtyy kaupungin rahoja Paloheimon laariin.
Vanhat kokoomusjäärät ovat ikuisesti kiitollisuuden velkaa Paloheimolle.
Sieltä juontavat asian juuret.
Onpas kokoomuslaiset ja demarit kovin hiljaa. Taitaa muuten rahahanat sulkeutua .
Eihän sitä maata voi ostaa kuin sellaisilta, jotka sitä omistavat.
Nyt ei olla persu-yhteiskunnassa, jossa porukka lähipubissa nuolee yhtä kaljatuoppia tuntikausia.
Rixussa on kyllä demari äijät jotka ovat koko ikänsä litkineet kaljaa ja vika on yhteiskunnassa.
Prisman käytävillä näitä musta pipoisia äijä maleksii päivittäin.
kyllä ne on perussuomalaisia ja sinisen tulevaisuuden kannattajia, jotka siellä notkuvat
Eihän tyypilliseltä demarilta voida viedä kuin osakekirja homeisessa betonilaatikossa joka on vielä rakennettu vuokratontille.
Muilta maanomistajilta se pakkolunastetaan.
Tuntuu ,että kirjoittaja elää kokoomus-yhteiskunnassa - mulle kaikki.
Kaupunki voisi jo ennakoida ja pakkolunastaa Riihimäen ja Hyvinkään väliset alueet radan länsipuolelta.
Ympäristökatselmuksessa kaupunki voisi määrätä Paloheimon siivoamaan Mattilan nurkat. Kaatopaikka sisääntulotien varrella.
Minulla on muistissani muutaman vuoden takaa se, että tuolloin oli puhetta kaupungin "tonttivelasta" Paloheimolle. Eräs tuttavani selvitti tätä ja ihmetteli, että niitä ei oltu kunnolla kirjattu keskushallinnon asiakirjoihin. Taisi olla niin, että vain tekninen puoli oli niistä tietoinen. "Tonttivelka" oli ilmeisesti syntynyt erilaisissa maavaihdoissa/kaupoissa, lunastuksissa. Oletan, että nyt on kyseessä tämä "tonttivelan" maksu Paloheimolle. Ei siitä tuolloin kovin monesta tontista ollut kyse.
Jotain tällaista kiitollisuuden velkaa hommassa tuntuu olevan,
Vielä täytyy vaihtua kaupungin päättäjäsukupolvi,ennenkuin homma korjaantuu.
Kaikilla paikkakunnilla on omat ongelmansa, Riihimäellä se on Paloheimo.
Kauhea kohkaaminen jostain muutaman tonnin liputuksesta ja samaan aikaan kaupunki lahjoittaa parilla miljoonalla infrarakentamista Paloheimolle. Mehän sen maksamme. Lisäksi urakka myöhästyy pahoin ja siinä on kaupungille määrätty järkyttävä viivästyssakko. Paloheimohan hyötyy siitä. Rahaa tulee viivästyksen takia ja ei heillä kiirettä niitä tontteja ole myydä, kun sama maa-alue on ollut siinä heidän omistuksessaan jo kymmeniä vuosia.
Eipä paljon Sulkkoa kiinnosta.
Tässä olisi melkoinen lyömäase vaaleihin.
Kalliita tontteja tulee Kokkoon. Ei varmasti saada koskaan sijoitettuja rahoja takaisin sinne rakentavilta.
Todennäköisesti kokoomuksen kaulus köyhälistöä.
Ei varmasti saada rahoja, kun tonteista rahat menevät Paloheimolle. Pelkkää kulua, kun kaupunki rakentaa tai rakennuttaa maaston, tiet, veden, sähkön ja telekomunikaation alueelle.
Kokonkadulle tulee kuulemma Suomen kallein pyörätie.
Eija Aittolalta järkevä aloite,ettei yksityistä raakamaata kaavoitettaisi.
Koskisi juuri esim tapausta Paloheimon maiden kaavoituksesta.
Miksi paloheimo saa näin julkisesti kupata kaupunkia eikä kukaan puutu asiaan ?
Ainakin kauheassa kunnossa Kokonkatu on. Ajoin johonkin työmaakuoppaan, joka oli koko tien halki ja keulasta puskurin alta muovi halki. Korvaako kaupunki?
Sulkko herätys,että saisit ensimmäisen sulan hattuusi.
Katkaise tällaiset vanhat kalliit perinteet.
Tietääkseni ei kaupunki sitä rakenna vaan ulkopuolinen urakoitsija.
Mistä kuvittelet ulkopuolisen urakoitsijan rahoituksen tulevan?
Lopullinen maksaja on tonttien ostajat niinkuin kaikkialla muuallakin.
Kyllä euro nauraa jälleen Paloheimon kukkarossa,
Ei voi kuin todeta.että tyhmiä ovat Riihimäen päättäjät jotka ovat sopimuksen aikanaan tehneet.
Kävekääpä muuten Kokon alueella,niin huomaatte homman järjettömyyden.
Loppujen lopuksi tulos saattaa kaupungin ja veronmaksajien kannalta olla hyvinkin positiivinen. Se edellyttää, että Paloheimo onnistuu myymään kaikki kaavoitetut tontit ja niille nousee uusia omakotitaloja tai rivitaloja. Näin saamme uusia asukkaita, joilla on toivottavasti myös verotettavia tuloja. Siis lopputuloksena saattaa olla se, että kaupungin infrainvestointi maksaa itsensä vähitellen takaisin. Väkilukuhan on jo muutaman vuoden laskenut, joten toivottavasti tämä kaavoitus osaltaan auttaa väkilukuamme noususuuntaan.
On kyllä niin kallis alue, että asukkaiden pitää asua kymmeniä vuosia, ennen kuin tuosta alueesta tulee voitollinen. Ihan käsittämättömän kallis ja kohtuullisen pieni alue. Erikoisuutena absoluuttisesti kaupungin kalleimmat 2 omakotitonttia, jotka tulevat sen vanhan kadun varteen. Niiden myymisen takia on tehty kai puolella miljoonalla maanrakennusta ja infraa. Ja siis kaupunkihan ei saa senttiäkään.
Loppujen lopuksi laskut maksavat Riihimäkeläiset veronmaksajat.
Kaupunki maksaa ja Paloheimo korjaa hyödyn. Näinhän se käyttännössä menee.
Koettakaa nyt Riihimäen päättäjät luopua tästä sopimuksesta!