Haluaisin kysyä teiltä ,jotka ootte tehny abortin,niin kauan teillä kesti päästä yli siitä.Itellä ei ole kulunu kauan aikaa siitä,mutta tunne on kumminkin,että en pääse siitä ikinä yli.
PÄÄSENKÖ IKINÄ ABORTISTA YLI?
life
92982
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ei siitä pääse koskaan yli. Vuosipäivät seuraa mukana hautaan asti. mutta sen kanssa oppii elämään, joten se on osa sun elämää loppuun asti.
Jos olet varma silloin kun teet toimenpiteen, olet jo päässyt tuskan yli. Ei mitään omantunnon pistoksia ole ollut ikinä, koska tietää, että vaihtoehtoja ei ollut. Siis ei ollut minkäänlaista suruaikaa henkilökohtaisesti. Se kai riippuu kuinka asian otat; oletko tappanut mielestäsi elämän, vai jatkanut omaasi.
Mennyttä ei saa tekemättömäksi ja miksi pitäisikään? Elämä jatkuu joka tapauksessa, märehti menneitä tai ei, miksi siis vaivata päätään. Joka tapauksessa sitä kokee nyt olevansa vahvempi ja suvaitsevampi kuin kuunaan, joka sitä ei ole kokenut ei pysty kertomaan kuinka rankka paikka se on. Yli kuitenkin pääsee, mikäli et ole päätökseen heppoisin perustein sortunut.
Olen itse tehnyt abortin 2 kertaa. ensimmäisellä kerralla se oli ehkä enemmänkin raskauden keskeytys, sillä lapseni oli vakavasti sairas ja päädyimme ottamaan sen pois. Toinen kerta sitten kaivelee varmasti minua koko loppuelämäni, sillä abortoin lapsen tilanteessa jossa mies jätti minut, enkä kokenut pystyväni hommaan yksin.
Mielestäni asiasta ei voi, eikä pidä koskaan päästä yli. Vaan tämän asian kanssa on opeteltava elämään. En minä joka päivä asiaa itke, mutta takaraivossa on aina muistutus siitä että minulta on mennyt jo 2 lasta. Katson asiaa niin, että kaikki tapahtuu jostain syystä. Ja niiden lasten ei olisi hyvä olla maan päällä. Parempi taivaassa:) Haluan joku päivä lapsia ja toivon vain että niitä joskus saan pahoista teoistani huolimatta.
Jaksamista sinulle:) Kyllä sinulla on oikeus hymyillä ja nauttia elämästäsi vaikka olet tehnyt abortin. Tietenkin tuomitsijoita riittää, mutta mielestäni kellään joka ei ole ollut samassa tilanteessa ja sitä tehnyt, ei voi sanoa mitään asiaan. Jokaisen tilanne on ainutkertainen, eikä sitä voi lähteä arvostelemaan.
oppia elämään sen kanssa ajan myötä, mutta sitä tuskin voi koskaan unohtaa. Mun abortista on noin 4 vuotta aikaa, kriittisin aika on takana. Mutta tiedän etten pääse siitä koskaan 100% ylitse...sen verran rankka kokemus se oli. Enkä oletakaan, että sen pitäisi unohtua. Pääasia että tietää tehneensä oikean ratkasun ja on sinut sen kanssa. Muulla ei merkitystä.
Jos olet voinut itsellesi perustella miksi teit sen niin kyllä olosi varmasti siitä helpottuu ajan myötä. Itselläni oli abortin jälkeen tunne, että elämä loppuu tähän...en voinut iloita mistään. Mutta aika on mun kohdalla kääntänyt suunnan kohti parempaa. Varmasti selviät, kun annat ajan kulua...etkä jää yksin miettimään.
Voimia sulle!
Olen havaitsevinani edellisissä kommenteissa katkeruutta. Itse en ole katkera kenellekkään abortista enkä koe syyllisyydentuntoa alkion takia. Suren lähinnä sitä, etten tiedä, olisiko avoni todella halunnut meille yhteisen lapsen, vaikka hän suostui päätökseeni. Olin erittäin järkyttynyt raskaudestani, kaikki tapahtui huolimattomuuttamme. Mutta avoni tuki minua upeasti koko keskeytysprosessin ajan. Suren myös sitä, että eräs läheiseni ei voinut hyväksyä minua minuna ratkaisuni takia. Tietenkin sitä miettii ja miettii, tekikö oikein
-se on ihmisen luonne.
Itse en siis aio synnyttää ja olen kokenut vauva-ahdistusta, kun ystävillä on vauva-kuume. Olen usein pohtinut, miksen täytä perinteistä naiselta odotettua/toivottua käytöstä. Miksi minä en halua synnyttää, miksi en ole valmis? Vastauksia ei välttämättä ole olemassa.
Raskaus tai raskauden keskeytys on naisen oma, henkilökohtainen valinta. Jos et pidä itseisarvona lasten hankintaa ja ehkä harkitset vapaaehtoisesti lapsettomuutta, asian hyväksyy asiana. Me käsittelemme asioita kukin omalla vauhdilla ja tavalla ja niin sen on oltava. Kun asiaa on riittävästi läpikäynyt, muut asiat ottavat surulta paikan.
mulla on jo 8 vuotta aikaa kun tein abortin enkä pääse siitä ikinä yli. ehkä johtuu siitä että mulla oli viikko aikaa tehdä päätös ja sillonen mies periaatteessa pakotti aborttiin ja lupaili kuut ja tähdet. viikko keskeytyksen jälkeen mies lähti. jos olisin saanut aikaa pysähtyä miettimään ja edes joltain ihmiseltä tukea olisin pitänyt lapsen.
Minulle tehtiin abortti 6 viikkoa 5 päivää sitten, joten asia on minullekin aika tuore. Olen pohtinut samaa asiaa kuin sinäkin, että pääseeköhän abortista koskaan yli. Luulen etten voi koskaan unohtaa ja aina lasketun ajan vuosipäivänä abortti palaa viimeistään mieleen.
Kuluneet viikot abortin jälkeen ovat olleet melkoista vuoristorataa. Välillä olen ihan maassa ja tunnen hirvittävää syyllisyyttä teostani. Kadun aborttia ja toivon, että saisin tehdyn tekemättömäksi. Tällaisina päivinä ei mikään huvita. Mietin, että hätiköinkö aborttipäätöksen kanssa. Ajattelen, että minun olisi pitänyt miettiä vielä pidempään. Toisena päivänä tuntuu, että kyen elämään normaalia elämää ja abortti voi unohtuakin.
Abortin jälkeen on tuntunut, että televisiossa ja muualla on paljon enemmän lapsia kuin aikaisemmin. Olen alkanut ajatella, etten enää koskaan tee aborttia olipa elämäntilanne tms. mikä tahansa. Toisaalta tuo tunne voi johtua pelkästä syyllisyydestäkin. Vaikka raskaus sai alkunsa ehkäisypillereistä huolimatta koen valtavaa syyllisyyttä. En pysty hyväksymään tapahtunutta.
Koskaan en varmasti pysty tekemääni unohtamaan, mutten tiedä haluankokaan sitä. Elämään kuuluu osana tuska, mutta siitäkin pitäisi pystyä päästämään irti. Jaksamisia sinulle ja meille kaikille, joilla syystä tai toisesta on vaikeaa.
Itse taidan edustaa sitä toista ääripäätä tässä henkisen ylipääsemisen kohdalla. Minun abortistani on kohta 1kk ja olen jo päässyt siitä suurinpiirtein yli. En unohda asiaa, mutta en ole katunutkaan. En ole tunteeton, tai muuten henkisesti "sairas", mutta minun kohdallani päätös vaan oli se ainut oikea ja minun mielestäni silloin pääsee helpommin siitä yli.
Minun mielestäni ne jotka surevat pitkänkin ajan päästä aborttiaan ovat niitä, joilla päätös ei ole ollut kovin varma, tai siihen on vaikuttanut negatiivisesti joku toinen henkilö.
Tämä on siis vain minun "honest opinion"
ei siitä pääs yli..itsellä abortista aikaa 1½ vuotta ja kadun asiaa paljon..ja asiaa ei yhtään helpota pikkusiskon raskaus..