Tunnen monia ihmisiä, naisystäviä. Kovin harva heistä pitää yhteyttä minuun. Olen ollut itse aktiivinen, mutta nyt olen alkanut kyllästyä. Onhan minullakin kaikenlaista muuta tekemistä, enkä kaikkeen seuraa tarvitse. Ilmeni myös jonkun kaverin kanssa jatkuvaa perumista kun olimme sopineet tapaamisen. Tätä tapahtui yleensä silloin kun minä olin ehdottanut jotakin. Itselleni lähes poikkeuksetta sopi se mitä hän oli ehdottanut.
Olen aika vaativainen ystäviäni kohtaan, en hyväksy ikävää käyttäytymistä, vaan muutamat "ystävät" ovat muuttuneet entisiksi. Elämä on lyhyt enkä halua tuhlata sitä keljuilevien ihmisten seurassa.
Olen aika vaativainen ystäviäni kohtaan, en hyväksy ikävää käyttäytymistä, vaan muutamat "ystävät" ovat muuttuneet entisiksi. Elämä on lyhyt enkä halua tuhlata sitä keljuilevien ihmisten seurassa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Huomasin tässä taannoin kuinka yksipuolista tuo ystävyys oikeastaan on. Sydäntä viilsi.
Kaikki yhteydenpito oli ollutkin minusta kiinni. Kun minä en enään kulkenut kylässä, ni koko yhteydenpito melkein katkesi. Surullisinta oli, että ystäviä oli useampi. Tulin vain yhteen tulokseen: En ole ystävyyden arvoinen. Minun seuraani ei yksinkertaisesti kaivata. Kyllä koskee.
Olet oikeassa.
Ei ihmisessä mitään erityistä "vikaa" tarvitse olla, riittä kun on muuten vaan tylsä tyyppi.
Jouduin pois töistä burnoutin ja masennuksen takia kohta 8 vuotta sitten. En nyt siinä kuonnossa ollut, etteikö työkavereiden kanssa jutella olisi voinut. Kuitenkaan kukaan heistä ei kertaakaan ole soittanut minulle, minä olen se, joka joskus oon soitellu joillekin! Olen tainnut tulla samaan tulokseen kuin Sinäkin.
Surullista!
Minä olen se joka soittaa, tekstaa, yrittää sopia tapaamisia, joudun itse aina liikkumaan (ja maksamaan siitä). Yleensä kun soitan puheluihini ei vastata..ja sitten kun on vastattu niin siellä on niin tympääntynyt ääni. että kyllä vihlasee kun lopetin itse yhteydenotot eikä mitään ole toiselta puolelta kuulunut.
Vai haluammeko me silti olla yksin. Onhan kivaa töllöttää telkkaria ja täällä netissäkin pörrätä, ei siihen tarvitse seuraa. Siis mikä on tärkeintä?
Erääseen ystävään kyllästyin, koska lähes aina kun yritin soittaa hänelle, oli hänellä joku tärkeämpi saippuasarja TV:ssä meneillään. Aiemmin kutsuin kavereita kylään ja tarjosin joskus ruokaakin, mutta kyllästyin olemaan itse aina se tarjoaja. Nykyisin tapailen ihmisiä lähes poikkeuksetta jossakin kodin ulkopuolella. Mutta pidetään me "tylsät tyypit" ikävää yhdessä näin netin välityksellä?!!!
minä pidin yhtä kaveriani tosi kaverina,kunnes yksi kaunis päivä huomasin,että hän ei koskaan kuuntele mitä minulla on sanottavaa.hän suoltaa omia juttujaan niin nopeasti etten ehdi sanomaan mitään,ja jos jotain saan väliin sanottua,niin hän ei korviaan lotkauta vaan jatkaa taas omaa asiaansa.olen ajatellut laittaa välit poikki,mutta en tiedä miten ja välillä kyllä mietin onko se edes fiksua ku ei kavereita ole koskaan liikaa..
Itse ainakin panostan enemmän ystävien laatuun kuin määrään. On kannattanut.