mitä tehdä

Olen kolmekymppinen sinkkumies. Juon runsaasti viikottain, lähinnä mietoja alkoholijuomia. raitistumista olen miettinyt, mutten keksi mitään syytä olla juomatta. olen kokeillut yhtäsuntoista, mutta mikään ei tuo intoa. työntekokaan ei kiinnosta, vaikka olenkin töitä tehnytkin jonkunverran. itseasiassa työttömyys on aikaisemmin nuorena innostanut liikkumaan, mutta myöhemmällä iällä ei vaan kiinnosta. lievää ylipainoa on kertyny, joten sinkkumarkkinoillakaan en menesty....
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Nyt kun ikää tullut ja aikuinen, niin ymmärtää miksi ihmiset addiktoituu osa siis erilaisiin asioihin. Syy päihteiden käyttämiselle joku, mikä kenelläkin, itsellä ei ole ( vielä ainakaan) alkoholin nauttimine ollut koskaan ongelmallista.

Yleensähän se motivoituminen päihteistä irti, lähtee omasta itsestä, ei edes omaiset ja läheiset voi sitä päätöstä puolesta tehdä.

Jos, tai mikäi käyttö ongelmallista, hoitoon hakemutuminen, onhelman myöntäminen tai ainakin käytön vähentäminen itse, sillä ainakin vois kokeilla.

Niin... se motivaatio, sepä se liikunta mun mielestä auttaa melkeinpä aina, pieninäkin annoksina aloitettuna =)

Äänestä

Se, kun parempi olo selvinpäin. Pää toimii paree.
Aamulla HYVÄ olo.
.

Äänestä

Yhden "runsas" on toiselle vähän!
Kun lisäät määriä ja otat väliin vahvempia aineita niin, ennemmin tai myöhemmin alkaa elimistösi huomauttelemaan asiasta.
Oma verenpaineeni oli reippaalla lääkityksellä eikä sekään tehonnut. Eivät myöskään muut ilmiöt mutta hieman alle 6-kymppisenä alkoi mieskuntoni heikkenemään niin se sai aikaan muutoksen. En raitistunut täysin mutta olen rytmittänyt siten, että kosteat kaudet ovat harvassa ja korkeintaan kuukauden mittaisia.
Joten, kyllä ajastaan tulee totuus vastaan.

Erään 4:n viikon jakson aikana kertyi vaimoni keruukulppaan 141 oluttölkin nipsutinta. Kyse oli A-oluesta. Vaimoni taivasteli määrää. Eihän tuo ole oikeastaan mitään. Viitisen tölkkiä / päivä. En viitsinyt sanoa, etteivät siinä ole kaikki.
Samoissa oloissa, viime kevätkesällä, kuumaan aikaan, join päivittäin San Miquelia -10 tölkkiä ja muut alkot siihen lisäksi. Tuo alkoi minusta olemaan ainakin riittävästi.

Äänestä
  • Juot VAIN kuukauden kerrallaan.
    Onneksi olkoon!
    Kuulut parhaaseen a-kerhoon.

    Äänestä

  • Juopporatti kirjoitti:

    Juot VAIN kuukauden kerrallaan.
    Onneksi olkoon!
    Kuulut parhaaseen a-kerhoon.

    Selvyyden vuoksi. Noita 4 - 6:n viikon kuureja on vuosittain vain kaksi.
    Niiden lisäksi on vuosittain 2 - 3 viikon tai kahden irtiottoa.
    Väliajat kuntoillaan ja pudotetaan maksa-arvoja.
    Kuukauden kuurista, joka alkaa päivittäin aamuisin 9:ltä reilulla brandypaukulla, maksan toipuminen vie 6 - 8 viikkoa mutta siinä lienee mukana jo ikälisää.

    Äänestä

  • 7570 kirjoitti:

    Kas kun ei haima ole jo sanonut poks.

    Äänestä

  • ennakoitulevaa kirjoitti:

    Kas kun ei haima ole jo sanonut poks.

    Ilmeisesti siedättäminen on auttanut. Annoin sisäkaluille 3:n vuoden siedätyskuurin ikävälillä 57v > 60v. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta päivittäistä, puolen päivän tietämissä alkanutta siedädystä. Poikkeuksia oli ehkä 1 tai 2 päivää kuukaudessa

    Vaimoni sai aikanaan siedätyshoitoa allergiaansa. Minä toteutin samaa periaatetta sisäkaluihini.
    Muutama tuttavani ovat olleet soveltumattomia siedätykseen. Rauha pois menneiden muistolle.
    Eräs kaverini joka ei hoitanut siedätystä kunnolla, kuoli jo tpiseen haimatulehdukseen reilun vuoden raittiin kauden jälkeen.
    Kaksi muuta kaveriani saivat lääkärin määräyksen täyteen raittiuteen. Molemmat uskoivat ohjeeseen osittain. Toinen elää vieläkin.

    Seuraava 5:n viikon kuuri alkaa 16.04.

    Äänestä

Alkoholistin itsepetoksiin kuuluu keksiä kokoajan syitä, miksi juoda. Jopa siedätyshoidon nimissä, jossa kohtaa meikä repesi. Nuo Viinapirun juonet kumpuaa alitajunnastasi. Jotkut kutsuvat sitä Luciferiksi, jotkut Saatanaksi.

Äänestä
  • Entä tilanteet joita syntyy kun ei ole perusteltua syytä olla juomatta?

    Äänestä

  • 7570 kirjoitti:

    Entä tilanteet joita syntyy kun ei ole perusteltua syytä olla juomatta?

    Syytä olla juomatta ei tarvitse perustella!

    Äänestä

  • Kylmät_kädet__ kirjoitti:

    Syytä olla juomatta ei tarvitse perustella!

    Ei perustelua vaan perusteltua = syytä = aihetta?
    Aivan vastaavasti on tilanteita joissa ihminen kokee juomisen perustelluksi.

    Äänestä

  • 7570 kirjoitti:

    Ei perustelua vaan perusteltua = syytä = aihetta?
    Aivan vastaavasti on tilanteita joissa ihminen kokee juomisen perustelluksi.

    Ryyppäämisen kokeminen perustelluksi on juuri sitä alkoholistin itsepetosta, joihin itsekin lukeudun. Alennun siihen joka ikinen päivä ja siksi sorrun välillä saarnaamaan asiasta Alkoholi-palstalla.

    Äänestä

  • Kylmät_kädet__ kirjoitti:

    Ryyppäämisen kokeminen perustelluksi on juuri sitä alkoholistin itsepetosta, joihin itsekin lukeudun. Alennun siihen joka ikinen päivä ja siksi sorrun välillä saarnaamaan asiasta Alkoholi-palstalla.

    Kommenttini koski syytä ryyppäämättömyyteen. Syitä saattaa olla lukemattomia. Itse asiassa, niitä on niin paljon, ettei tule ajatelleksikaan.
    Minun syyni 15 vuotta sitten olivat hiipuva mieskunto, heikkenevä terveys ja noiden korjaamisen vaatinut elämäntavan muutos jonka osana on puntti-/kuntosali 6krt/vko.
    Tuosta se alkoi ja muuttui melko nopeasti luonnolliseksi elämäntavaksi. En ole absolutisti mutta olen tilannesidonnainen, tai sitten en.

    Tilannesidonnainen kuulostaa samanlaiselta viilungilta, kuin jos minä kutsuisin itseäni roturealistiksi, kun yhteiskunnan silmissä kuitenkin olen rasisti.

    Sellaista tilannetta tuskin on olemassa, jossa et voisi kieltäytyä alkoholista, sanomalla: "ei kiitos". Jos on pakko ottaa esim. maljankohotuksessa shampanjalasi käteen, kaada sisältö viemäriin hetken jälkeen.

    Äänestä

Hullut paukahdukset kajahtivat aamuyöstä. Peitto levitoi puoli metriä sängyn yläpuolella

Äänestä
  • Kyseessä on unihalvaus. Täysin harmiton kohtaus, mutta sitäkin karmivampi. Yleensä sen aikana et voi liikuttaa kuin silmiäsi ja hengittää raskaasti. Kovat äänet, painontunne rintakehällä ja muut hallusinaatiot kuuluvat asiaan.

    Tiesittekö muuten, että alun perin sana: "painajainen" tarkoitti nimenomaan unihalvauskohtausta.

    Äänestä

Tosi masentavaa, että trollaukseni käsitellään nykyään asiallisesti ja analysoidaan. Jotenkin homman juju on se, että joku sontis taas menettää hermonsa koprojuttuihin ja alkaa esittää järkyttynyttä vuoden perheenisää 😄

Äänestä
  • Muut pitkäaikaiset vakiot kyllä tunnistavat trollauksen, mutta vittuilessaan vastaavat sulle asiallisesti. Lisäksi tuo täsmää todellakin unihalvauksen hallusinaatioihin, oli sitten kuinka trollausta tahansa.

    Äänestä

Taas halot molskahtavat posliinin korvia huumaavalla äänellä mahtavan örinänkera, joka kaikuu pitkin neukkukuutiossa seiniä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

evvk88 kirjoitti:

Olen kolmekymppinen sinkkumies. Juon runsaasti viikottain, lähinnä mietoja alkoholijuomia. raitistumista olen miettinyt, mutten keksi mitään syytä olla juomatta. olen kokeillut yhtäsuntoista, mutta mikään ei tuo intoa. työntekokaan ei kiinnosta, vaikka olenkin töitä tehnytkin jonkunverran. itseasiassa työttömyys on aikaisemmin nuorena innostanut liikkumaan, mutta myöhemmällä iällä ei vaan kiinnosta. lievää ylipainoa on kertyny, joten sinkkumarkkinoillakaan en menesty....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu