Säännöt - muuttuivatko ne?

Tuliko tiukempi linja naisten pukeutumiseen ja ehkäisyyn, kun esikoislestadiolaiset erosi valtionkirkosta? Missä ja miten ero näkyy konkreettisesti?
4892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Minulle on turha väittää, että sääntöjä ei ole, kun kasvoin liikkeessä. Olisi kiinnostavaa tietää, mikä on muuttunut oikeasti.

Omat vanhemmat ovat jo edesmenneet, sukulaisten kanssa ei ole tekemistä. Mutta ovatko suvut hajonneet kahtia tämän jaon vuoksi?

Äänestä
  • Kysymykseessi tuliko muutoksia, ei tullut.
    -

    Äänestä

Esikoislestadiolainen rigorismi ja pöntöistä julistettava valhepropaganda henlvetin tuomioineen vaikuttaa Esikoiset ry ja Esikoislestadiolaiset ry jäsenten välisiin henkilösuhteisiin, - henkilöistä ja suvuista riippuen. Isommissa suvuissa olen kuullut esimerkkejä, että uskonasioista ei keskustella, vaikka henkilösuhteet muuten hoidetaan.

Mutta mitään yhtäläisyysviivaa ei voi vetää, esikoislestadiolaisisakin on suvaitsevaisia henkilöitä. Veikkaisinpa että jopa enemmistö saattaa olla. Esikoisten seuroihin harva esikoislestadiolainen uskaltaa tulla, kun saa kuulla eriseura haukkumista ja helvetin tuomioista sen jälkeen.

Minulla Esikoiset ry:n jäsenenä ei ole ollut mitään asiaa heidän seuroihinsa, puheet ovat niin vakavasti yhdistys- keskeisillä ihmisopeilla saastutettuja. Odotimme jo pitkään ratkaisua, kun julistus alkoi mennä yhä enemmän plörinäksi jo kauan ennen hajaannusta.
Sinänsä liikkeen jäseniä vastaan ei ole mitään, ruotsalainen johto siellä ensiksi hunningolle meni, ja vei paljon porukkaa perässään omiksi orjikseen.

Äänestä
  • hyvä kirjoitus. Vaikka en ole liikkeessä ollut mukana kymmeniin vuosiin, tunnen kirjoituksesasasi rehellistä ja todelliasta viestiä siitä mistä on kyseisessä "herätysliikkeessä" ollut kysymys nyt tähän 2016 hajaannukseen liittyen,
    Ihmiset on ihmisiä kumpaan leiriin sattuivat päätymäänkin, "hyviä" ja "pahoja" löytyy vieläkin molemmista.

    Taivaaseen pääsijöistä ei kumpikaan porukka päätä, eikä ole "avaimia" taskussa, vaikka toisessa joka pyhä niin seurakunnalle uskotellaan.

    Äänestä

  • eiköpä_näin_ole kirjoitti:

    hyvä kirjoitus. Vaikka en ole liikkeessä ollut mukana kymmeniin vuosiin, tunnen kirjoituksesasasi rehellistä ja todelliasta viestiä siitä mistä on kyseisessä "herätysliikkeessä" ollut kysymys nyt tähän 2016 hajaannukseen liittyen,
    Ihmiset on ihmisiä kumpaan leiriin sattuivat päätymäänkin, "hyviä" ja "pahoja" löytyy vieläkin molemmista.

    Taivaaseen pääsijöistä ei kumpikaan porukka päätä, eikä ole "avaimia" taskussa, vaikka toisessa joka pyhä niin seurakunnalle uskotellaan.

    Sikäli yllättävää, tuollainen tuomariksi heittäytyminen, kun Raamatusta tosiaan löydy tukea lainkaan ihmisen toimimiselle tuomarina toiselle ihmiselle.

    Sen sijaan vakava ja ehdoton kielto tuomitsemiselle löytyy.

    Tällaista tyhjää kiistelyä ja toisten tuomitsemista näyttää olevan muillakin uskovien palstoilla.

    Maailma on tätä nykyään täynnä. Jatkuvasti etsitään syyllisiä, löydetään ja tuomitaan.

    Jeesus tahtoo vapauttaa omansa tällaisesta oravanpyörästä. Hän on kärsinyt rangaistuksen koko maailman syntien tähden. Häneen uskovat ovat tuomiosta vapaita.

    Eivät toki vapaita tekemään syntiä. Jeesukseen uskovat elävät lainkuuliaisina tässä maailmassa.

    Äänestä

  • Sinun ongelmasi on näköjään,että et halua ottaa pyhitysoppia, et halua sovittaa elämääsi Jumalan tahdon mukaan.
    Selitä, selitä ja taas selitä, mutta niin se näyttää olevan.

    Äänestä

  • Vurjuu kirjoitti:

    Sinun ongelmasi on näköjään,että et halua ottaa pyhitysoppia, et halua sovittaa elämääsi Jumalan tahdon mukaan.
    Selitä, selitä ja taas selitä, mutta niin se näyttää olevan.

    Kristuksen Jeesuksen pyhittämä olen. Hän kykenee myös pyhittämään minun elämäni, lähes 70 vuoteen kaiken on Kristus pyhittänyt elämässäni.

    Kaiken itsepyhityksen hylkään syntinä, ihmisen itsetekoinen vanhurskaus ja pyhitys on jumalanpilkkaa. Sen kyllä näkee runsaista valheviesteistäsikin.

    Äänestä

  • MiksiPetätItseäsi kirjoitti:

    Kristuksen Jeesuksen pyhittämä olen. Hän kykenee myös pyhittämään minun elämäni, lähes 70 vuoteen kaiken on Kristus pyhittänyt elämässäni.

    Kaiken itsepyhityksen hylkään syntinä, ihmisen itsetekoinen vanhurskaus ja pyhitys on jumalanpilkkaa. Sen kyllä näkee runsaista valheviesteistäsikin.

    >Eli palaat rapakolle kuin pesty sika tekee, niinkö sinun ns "pyhityksesi toimii arjessa"?

    JUmalako se estää,... sinua eipä näy estävän noit asinun vähemmän pyhittyneitä kirjoituksiakaan, kenenkähän tehtävä se mahtaa olla naulita liha ristille, onko tietoa siellä osastolla moisesta asiasta?

    Äänestä

Kiitos! Mietin, että olisikohan käynyt niin, että konservatiivisimmat erosivat kirkosta?

Harmi, kun itsellä olisi iso suku eikä ole mitään tekemistä kenenkään kanssa. Enkä uskaltaisi olla tekemisissä, kun se ns. raamatulla päähän lyöminen olisi todennäköisempää kuin sukulointi "normaalisti".

Muinoin 80-luvulla oli housujen pitäminen tai huivittomuus naiselta iso rike. Naisiahan aina enemmän kontrolloitiin, niin se jäi itselle naisena mieleen. Ja varmaan ehkäisyä ei edelleenkään saisi käyttää, luulisi että yhteisön kuihtumisen pelossa saarnattaisiin että lapsilukua ei saa rajoittaa. Toivottavasti ei, ihan niiden naisten vuoksi.

Äänestä
  • " Kysyjä "
    -
    Joku sanoi, että on suuri sukusi juuri turha juttu.
    -

    Äänestä

Aivan selkeästi esikoislestadiolisetkin käyttävät perhesuunnittelua. Jokunen pariskunta voi vielä olla joukossa. No kaikkihan eivät saa lapsia, tai saavat vain esimerkiksi yhden tai kaksi.

Naisten kontrolloiminen on tiukkaa, kun puhujat ovat miehiä kaikki, niin kuinkas muutoinkaan. Siellähän se synti asuu, miestä kiihottavassa naisessa. Okei, onhan tänä aikana nähty kaikkialla maailmassa, miten naisia on seksuaaliobjekteina kohdeltu, usein jopa tuhottu, jo lapsesta saakka. Kiihottava pukeutuminen ja seksikäs vartalo lisää riskiä tulla kohdelluksi kaltoin miesten taholta. Tämä on puolestaan ristiriidassa naiseuden kanssa. Näillä nyt on kuitenkin mentävä.

Äänestä

Tuli mieleen tehän voisitte tehdä sellaisen suomiversion siitä elokuvasta hyvät pahat ja rumat !

kun nyt jaksaisitte selvittää kuka olisi mitäkin lajia, siis veeällät ja kaks porukkaa esikoisia, olisko lipputuloilla lähetysmiehiä paljonkin pitkin suomineitoa.

Äänestä

Asioita sivusta seuranneena ja vähän jälkiviisaanakin voisin sanoa, ettei ole perusjulistukseen tarvinnut tulla kiristyksiä yhtään. Nyt vain on käynyt niin, että joukosta on poissa määrätty osa väkeä ja saarnaajat ovat jakautuneet vakaumuksensa mukaan. Linja voi olla nyt puhtaampi ei siis sivuääniä. Kummankaan oikeellisuuteen en ota kantaa.

1Äänestä

Mutta mitä siis on se puhtaampi - mikä erottaa nämä linjat? Itselleni oikea/väärä -pohdinta on samantekevää, en ole määrittämässä sitä.

Mietin tuota yhtä aikaisempaa kommenttia, jossa perusteltiin naisten rajoittamista. Se antaa miehistä kuvan, että käyvät naisten kimppuun, ellei naisia "piiloteta". Aika kauheaa, jos se olisi todellisuus miesten suhteen. Onneksi suurin osa on ihan normaaleja ihmisiä, jotka eivät käyttäydy holtittomasti, vaikka naisella olisi lyhyt hame.

Äänestä

Musta olisi joskus kiva myös kuulla keskustelua ilman, että kaikki suodattuu raamatun läpi. Ihan suoraan vaikka voitaisiin keskustella siitä, mikä tekee juuri naisista niitä, joita pitää rajoittaa? Miksi ei rajoiteta miehiä, jos he kerran ovat niin rajattomia, että käyvät päälle, jos nainen ei ole suurinpiirtein hunnutettu?

Tiedän kyllä, että turha luulo. Naisten heikompi asema suhteessa miehiin on tässäkin yhteisössä se todellinen syy kontrolliin. Miehet eivät tosiaan ole mitään hillittömiä eläimiä, joiden takia naisten pitäisi pukeutua peittävästi. Jos kokee itsensä sellaiseksi, suosittelen hakemaan apua ongelmiinsa.

Jos joku voisi suoraan myöntää että kyllä, yhteisössä mies nähdään naista tärkeämpänä ja naisen yläpuolella olevana ja siksi naisia määrätään, olisi ainakin rehellistä. Itsehän poistuin yhteisöstä jo 35 vuotta sitten todettuani, että naisena olen aina kakkosluokan ihminen. Se ei kelpaa minulle.

Äänestä
  • Miksi naisen pitäisi pukeutua paljastavasti ja kiusoittelevasti maailman muodin mukaan? Mitä sillä haetaan?

    En tarkoita, ettei voisi housuja käyttää tmv. asiallista sopivan peittävää.

    Äänestä

  • KysyväInen kirjoitti:

    Miksi naisen pitäisi pukeutua paljastavasti ja kiusoittelevasti maailman muodin mukaan? Mitä sillä haetaan?

    En tarkoita, ettei voisi housuja käyttää tmv. asiallista sopivan peittävää.

    Ei uskomaton ihminen osaa tuohon vastata mitään, ja siksi otetaan käyttöön vasta-.argumentteja kuten, miksi pitää oll aniin vanhanaikainen, miksi miksi ja miksi rakennetaan olikukkoja ja sitten niitä sohitaan mukanykyaikaisella jollain jota ie osaa kukaan selittää!

    Miksi eivät ole kokonaan ilman vaatteita kun selvästi siihen on mielihalua ja se olisi sitten jotain sivisrtynyttä olevinaan hah mitä typeryyttä.

    Äänestä

Vihne

"Asioita sivusta seuranneena ja vähän jälkiviisaanakin voisin sanoa, ettei ole perusjulistukseen tarvinnut tulla kiristyksiä yhtään. Nyt vain on käynyt niin, että joukosta on poissa määrätty osa väkeä ja saarnaajat ovat jakautuneet vakaumuksensa mukaan. Linja voi olla nyt puhtaampi ei siis sivuääniä. Kummankaan oikeellisuuteen en ota kantaa."

Kyllähän hylkäämisellä ja kadotustuomiolla uhkailemalla rivit suoriksi ammutaan. Seurailemalla esim fb sivuja huomaa helposti näyttelemisen. Ruksalla hurskaita siviilissä tavallisia suomalaisia ihmisiä. Tämä päällenäkyvä, asusteisiin ja kodinsisustamiseen perustuva hurskaus, luo vahvan toimivan pohjan kahdenlaiselle elämälle.

Kaikkinäkevän Kristuksen silmien alla vaeltava vaeltaa rakkaudessa Kristukseen, ja Kristuksen kautta Jumalaan. Tämä JUmalan rakkaus saa uskovan kantamaan rakkaudesta tulevia hedelmiä. Pakottajat, määräilijät, ukailijat, sääntönikkarit ja komentelijat ovat joukosta poissa. On han vapaus Kristuksessa ihanaa, se tuo myös vastuun, - koko elämään. Vastuun lähimmäisistä. Silloin voi kohdata kaikenlaisia ihmisiä, heitäkin joilla ei vielä ole pelastavaa uskoa, mutta joiden edestä Jeesus Kristus on kuollut.

Äänestä

Emme+eronneet+valtionkirkosta.+En+ainakaan+minä.+Mutta+mutta,+kun+tulisi+uhrata+Jumalalle,+niin+kyllä+galgulaattori+nopeasti+osaa+tyhmässä+pääkopassani+laskeskella+mikä+kannattaa+ja+mikä+ei.Jos+vaikka+vero+olisi+1,5%+tekee+se+50+000€+vuositulolla+750€+ja+joka+vuosi.Koko+elämänsä+aikana+työssäkäyntiaikana+se+tekisi+ehkä+noin+35+000€+Sen+jos+uhraisi+seurakunnalle+tuon+summan+ja+jos+työssäkäyviä+jäseniä+olisi+seurakunnassa(esim.+Lahti+400henk)+tulisi+tuosta+loppusummaksi+Lahdessa+14+Milj.+€Kyllä+pakostakin+ajattelee,+että+olisi+kannattavaa+lähteä+valtionkirkosta+rahoittamasta+tuota+kuollutta,+raskasta+organisaatiota.+Ja+uhrata+Jumalalle+tuokin+summa.No+meillä+esikoislestadiolaisilla+tilanne+on+tämä+ja+mahdollinen,+mutta+esikoisilla,+jotka+ovat+siellä+suolana+ja+valona,+ei+taida+tuo+uhraaminen+olla+mahdollista.

Äänestä
  • Mitäköhän matematiikkaa myös harrastava teuta011 tähän sanoo, etten paremmasti sano.

    Äänestä

  • Padasjoella+1,75%+teuta,+ole+hyvä.

    Äänestä

  • Tuo on täyttä valhetta että suomen ev.lut. kirkko olisi kuollut kirkko. Tuhansin verroin elävämpi se on kun esimerkiksi omaan looshiinsa telkeytynyt esikoislestadiolaisuus.

    Äänestä

  • nonytlykkäsit kirjoitti:

    Mitäköhän matematiikkaa myös harrastava teuta011 tähän sanoo, etten paremmasti sano.

    " no nyt lykkäsit "
    -
    Tuskin, 50,000 e tienaa monikaan vuosi tulonakaan
    uskon sen jäävän monella 35 ,000 e ansion tasoon ,
    siitä olisi kirkollisvero aika paljon pienempi .n.525 e/vuosi
    ja se olisi 525/ 12= n. 43.75 e / kk
    -
    Jos sen tautta eroaa, niin pieni on Kristuksen tarve .
    -

    Äänestä

  • HäpeäValehtelija kirjoitti:

    Tuo on täyttä valhetta että suomen ev.lut. kirkko olisi kuollut kirkko. Tuhansin verroin elävämpi se on kun esimerkiksi omaan looshiinsa telkeytynyt esikoislestadiolaisuus.

    Soittele sitä kitaraa sitten

    Äänestä

  • HäpeäValehtelija kirjoitti:

    Tuo on täyttä valhetta että suomen ev.lut. kirkko olisi kuollut kirkko. Tuhansin verroin elävämpi se on kun esimerkiksi omaan looshiinsa telkeytynyt esikoislestadiolaisuus.

    Kirkko on ihan läpeensä mätä Homoparit kukoistaa 60>pappeja vihkineet sateenvarjo :D pareja

    Äänestä

  • Pitäkäätunkionne kirjoitti:

    Kirkko on ihan läpeensä mätä Homoparit kukoistaa 60>pappeja vihkineet sateenvarjo :D pareja

    Valehtelet. Kirkko on miljardit Jumalan lapset. Homoparin vihkinyt on uskostaan luopunut luopio, ei mitään tekemistä kirkkomme kanssa.

    Äänestä

  • MiksiValehtelet kirjoitti:

    Valehtelet. Kirkko on miljardit Jumalan lapset. Homoparin vihkinyt on uskostaan luopunut luopio, ei mitään tekemistä kirkkomme kanssa.

    Niin, vaikka onkin MRD lapset, ei kaikki pelastu,
    kuinka paljon pelastuu ? Vain joka 7 - 33 ei useampi.
    -

    Äänestä

  • teuta011 kirjoitti:

    Niin, vaikka onkin MRD lapset, ei kaikki pelastu,
    kuinka paljon pelastuu ? Vain joka 7 - 33 ei useampi.
    -

    Jeesukseen uskovat häneen kastetut pelastuvat.

    Äänestä

  • HäpeäValehtelija kirjoitti:

    Tuo on täyttä valhetta että suomen ev.lut. kirkko olisi kuollut kirkko. Tuhansin verroin elävämpi se on kun esimerkiksi omaan looshiinsa telkeytynyt esikoislestadiolaisuus.

    kerro+yks+esimerkki+siitä+elämästä,+yksikin+riittää+!!!kun+jäsenistö+muodostuu+99%++kaljankittareista+ja+hpukeista,+eli+missä+se+elämä+on+häh'++??

    Juuri oikein kirjoitat. Mutta sokea ei sitä näe. Hengellisesti lapinuskolla sokaistu raukka.

    Äänestä

  • voihyvänenaika kirjoitti:

    kerro+yks+esimerkki+siitä+elämästä,+yksikin+riittää+!!!kun+jäsenistö+muodostuu+99%++kaljankittareista+ja+hpukeista,+eli+missä+se+elämä+on+häh'++??

    Kaljankittari tai hpukkiko on huonompi Jumalan silmissä kuin sinä?

    Rehellisyyttä nyt?

    Äänestä

  • EiPelastusautomaattia kirjoitti:

    Jeesukseen uskovat häneen kastetut pelastuvat.

    Jos vaan uskoo mutta ei ole kastettu? Miten käy hänelle?

    Äänestä

  • EiOleSelvääVastaustako kirjoitti:

    Jos vaan uskoo mutta ei ole kastettu? Miten käy hänelle?

    Niistä päättää Jumala. Kuten kaikista jotka pelastuvat. Tuomio on erehtymättömissä käsissä.

    Äänestä

  • kerroJo kirjoitti:

    Kaljankittari tai hpukkiko on huonompi Jumalan silmissä kuin sinä?

    Rehellisyyttä nyt?

    Ethän sinä ole Jumala. Älä siis kirjoittele mitään Jumalan silmistä.

    Äänestä

Elävä usko on ainut joka pelastaa

Äänestä

Joka uskoo evankeliumin ja kastetaan, se pelastuu. Älkää alkako Kristuksen sanaa vääristelemään.

Äänestä
  • Mitä raamattu sanoo se tie on kaita joka vie elämään ja harvat ovat jotka sen löytävät

    Äänestä

  • Menkääpoistekirotut kirjoitti:

    Mitä raamattu sanoo se tie on kaita joka vie elämään ja harvat ovat jotka sen löytävät

    Joo ei ollu tJeesusen seurassa kaljankittareita, siellä oli vain opetuslapset ja ne jotka uskoivat ja elivät sen mukaan.

    mutta ei kaitaa tietä tarvitse kaventaa yhtään, se on jo valmiiksi riittäv'än kapea.
    ei ota kravatinsolmu ovenpieleen, hyvin sopii kun suorassa kävelee.

    1Äänestä

  • järkijahenki kirjoitti:

    Et sitten ollut kirkossa ,
    minä huomaan .
    -

    Äänestä

  • järkijahenki kirjoitti:

    Joo ei ollu tJeesusen seurassa kaljankittareita, siellä oli vain opetuslapset ja ne jotka uskoivat ja elivät sen mukaan.

    mutta ei kaitaa tietä tarvitse kaventaa yhtään, se on jo valmiiksi riittäv'än kapea.
    ei ota kravatinsolmu ovenpieleen, hyvin sopii kun suorassa kävelee.

    Jäin oikein pohtimaan näin naisena, kumpi henki sen kravatin vaatisi, Jumalan vai sielunvihollisen?

    Äänestä

  • naikkone kirjoitti:

    Jäin oikein pohtimaan näin naisena, kumpi henki sen kravatin vaatisi, Jumalan vai sielunvihollisen?

    Asuvalinnat on ihmisen oma asia. Ei minkään hengen asia.

    Äänestä

  • naikkone kirjoitti:

    Jäin oikein pohtimaan näin naisena, kumpi henki sen kravatin vaatisi, Jumalan vai sielunvihollisen?

    Normaalisti ihmillä on jonkinasteiset etiketit kuinka missäkin tilanteessa pukeudutaan, ei siihen pidä mitään henkiä sekottaa, näin ihmisenä ajattelen.

    en ole vielä kirkon pappiakaan nähnyt virkaansa hoitamassa uikkareissa enkä kumisaappaissa, tiedä sitten mikä henki sen lienee vauikuttanut.

    Äänestä

  • järkihoipalaatakaisin kirjoitti:

    No sen hengen ymmärtää tyhmäkin?

    Kirkossa voit päästä kohta senkin näkemään, odota hetki... Siellä kaikki on kohta hyväksytty, paitsi kristillisyys, joka lopunajoilla jää yksin ja pysyy maailman loppuun asti

    Äänestä

  • RäteisJaLumpuisUskosi kirjoitti:

    Asuvalinnat on ihmisen oma asia. Ei minkään hengen asia.

    En ole oppikirjasta, raamatusta saanut ihan sellaistakaan ymmärrystä. Kun luen vaikkapa paavalia tai pietaria, niin huomaan että niiden on tarvinnut opettaa näissäkin.
    Tosin siinä olen kanssasi samaa mieltä, että on ihmisen oma asia haluaako lukea Jumalan sanan ohjeet säädyiksi ja ottaa maailman vallan, loppujen lopuksi hyvin ankarat säätyjen noudattamiset omikseen.
    Oikeastaan olen ajatellut että kun ei seuraa maailman mallia, saa olla huokean vapaa ja nauttia; emme ole velkapäät lihan jälkeen elämään. Sen asenteen saa löytää Jumalan sanasta, rakkaana. Siltin missään raamatussa en vielä ole löytänyt että pyrkiessäni hylkäämään silmänpyynnön ja sen mikä maailmasta on, toisi vanhurskaudekseni kuuliaisuuden Jumalalle.
    Miksi sanoin pyrkimiseksi? Koska Liha sotii henkeä vastaan, ja takuulla olen joka hetki ansioton ilman kristuksen ansiota.

    Oletko sinä juutalainen nainen?

    Nämä Paavalin pukusäädökset ja hius-säädökset sun muut säädökset koskivat vain juutalaisia naisia. Kannattaisi opiskella tuntemaan Raamattua ja kristinuskon historiaa muutamaa jaetta laajemminkin. vink vink ;)

    Ap. t. 15:24 Koska olemme kuulleet, että muutamat meistä lähteneet, joille emme ole mitään käskyä antaneet, ovat puheillaan tehneet teidät levottomiksi ja saattaneet teidän sielunne hämmennyksiin,
    Ap. t. 15:25 niin me olemme yksimielisesti nähneet hyväksi valita miehiä ja lähettää heidät teidän tykönne rakkaiden veljiemme Barnabaan ja Paavalin kanssa,
    Ap. t. 15:26 jotka ovat panneet henkensä alttiiksi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen tähden.

    Ap. t. 15:27 Me lähetämme siis Juudaan ja Silaan, jotka myös suusanalla ilmoittavat teille saman.

    ***) -> Ap. t. 15:28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi,
    ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
    Ap. t. 15:29
    1. että kartatte epäjumalille uhrattua
    2. ja verta
    3. ja lihaa, josta ei veri ole laskettu,
    4. ja haureutta.

    -> Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

    Ap. t. 15:30 Niin heidät lähetettiin matkalle, ja he tulivat Antiokiaan; siellä he kutsuivat koolle seurakunnan ja antoivat heille kirjeen.

    Ap. t. 15:31 Ja kun he olivat sen lukeneet, iloitsivat he tästä lohdutuksesta.
    Ap. t. 15:32 Ja Juudas ja Silas, jotka itsekin olivat profeettoja, kehoittivat veljiä monin sanoin ja vahvistivat heitä.
    Ap. t. 15:33 Ja heidän viivyttyään siellä jonkin aikaa veljet laskivat heidät rauhassa palaamaan niiden tykö, jotka olivat heidät lähettäneet.

    Judaistiset voimat ovat edelleen aivan valtavia pakanakansoista kristityiksi kääntyneiden parissa, vaikka näillä juutalaisten säädöksillä ei ole ollut mitään arvoa enään taman Antiokian ensimmäisen kirkolliskokouksen jälkeen.

    Erityisesti kristittyjä naisia ahdistellaan näillä juutalaisilla puku- ja käyttäytymis- säädöksillä.

    Äänestä

Tämä itseruoskinnalla saavutettava vanhurskaus kiehtoo edelleen kovasti ylpeätä lihaa.

Armon alle ei alistuta, eikä Jumalan pyhyyttä ja vanhurskautta tunnusteta. Jumalalle eivät kelpaa ihmisten vaatteet, eivätkä ihmisten parhaimmatkaan teot. Niillä ei voi koskaan JUmalan vaatimaa vanhurskautta saavuttaa, turha koittaa pettää kaikkinäkevää Jumalaa, siinä pettää vain itseään. Jumalalle kelpaa ainoastaan Jeesuksen Kristuksen uhri, joka on uhrattu Jumalalle, meidän syntiemme sovitukseksi. Jeesuksessa Kristuksessa me tulemme siksi vanhurskaudeksi joka kelpaa Jumalalle, ei missään muussa. - Jeesus on tie!

1Äänestä
  • " Miksi "
    -
    Olen kanssasi samaa mieltä,
    Jeesus on tie totuus ja elämä.
    -

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kysyjä kirjoitti:

Tuliko tiukempi linja naisten pukeutumiseen ja ehkäisyyn, kun esikoislestadiolaiset erosi valtionkirkosta? Missä ja miten ero näkyy konkreettisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu