Janakkalan Vesi korotti taksojaan

Janaakkala

Taitaa olla kunnalla rahat loppu kun Janakkalan Vesi päätti korottaa perusmaksua 60%. Tämähän on piiloveroa koska Janakkalan Vesi on tuloutusvelvollinen suoraan Janakkalan kunnan pohjattomaan kassaan.
Tiedotteessaan vuodelle 2019 Janakkalan Vesi ilmoitti korottavansa hintoja 5-8% mutta todellinen korotus olikon sitten 60%. Siinä jää kyllä Carunat ja Eleniat toiseksi ahneudessaan.
Että näin Janakkalassa toimitaan. Saa siinä sitten ihmetellä miksi muuttotappiota syntyy kun kunnan verot ja maksut nousee kiihtyvällä tahdilla.
Mennään pois niin jääpi rahaa itsellekin eikä tarvitse kaikkia tienaamiaan rahoja kunnan loputtomaan kitaan kaataa.

24

397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JostainOtettava

      Oiskohan kyse uusien asuinalueiden kunnallistekniikan rakennuskustannusten kattamisesta. Varsinkin jos tonttikauppa ei oikein vedä niin jonkun on kuitenkin kulut maksettava. Kun sais niitä kouluja pystyyn, niin alkais kiinnostamaan tämäkin kunta lapsiperheitä ja tonttikauppakin vetäisi.

      • Janaakkala

        Tontit on ylihinnoiteltuja, siksi ei käy tonttikauppa käytännössä lainkaan.


      • Robotti1

        Ilmaisia ämpäreitä tontin ostajille eikun paljuja. Mitä hel.. Kyllä nyt kannattaa lähteä ostoksille..


      • Minäkinmeen

        Ihan tosi, onko? Nyt äkkiä kaupoille, kyllä kannattaa.


      • Voihyväthyssykät
        Robotti1 kirjoitti:

        Ilmaisia ämpäreitä tontin ostajille eikun paljuja. Mitä hel.. Kyllä nyt kannattaa lähteä ostoksille..

        Luulin että palju oli vitsi, eikä edes ole aprillipäivä.
        Sallikaa mun nauraa, kellä on oikein leimahtanut pään yläpuolella ja saatu tällainen idea. Voi hyvät hyssykät sentään mitä markkinointia kun hinta se on joka kiikastaa, siinei mitkään paljut auta.
        Ja se kunnan veroprosentti äkkiä alemmas niin on jonoksi asti tulijoita kuntaan,


    • Jgfgjklvx

      Silti halpaa vettä, jossain kunnissa hinta lähes tuplat.

      • KohtaExJanakkalalainen

        Ei muuten pidä paikkaansa. Esim veden hinta alv0% Janakkala 1,35, Hs-vesi 1,17 ja HSY 1,17. Jätevesi alv0% Janakkala 2,22, Hs-vesi 1,74, HSY 1,41.
        Perusmaksu/kk omakotitalo (keskikoko) Janakkala 11,16, Hs-vesi 11,75, HSY 8,67.
        Janakkalassa tullaan korottamaan tulevina vuosina rajustiperusmaksuja jotta hintarakenne on perusmaksu50% ja käyttömaksut 50%.
        Perusmaksuja siis korotetaan 50/50 tilanteen saavuttamiseksi ja jo valmiiksi korkeita käyttömaksuja ei tulla alentamaan jolloin kustannusrakenne alkaa olla yhtä kestämätön kuluttajalle kuin sähkön hintarakenne.

        Nyt kannattaisi päättäjien puuttua pikaisesti tähän vesimaksujen hintakehitykseen mikäli halutaan kilpailla asukkaista naapurikuntien kanssa. Piiloverokin on veroa ja Janakkala voisikilpailla asukkaista alentamalla kunnallisveroa jopa rajustikin. Näin saataisiin ne kuuluisat myymättömät tontit täyteen ja sitä kautta asukkaita ja parempi verokertymä pienemmällä kunnallisveroprosentilla. Asukkailla jäisi enemmän rahaa käytettäväksi joka myös sitä kautta parantaisi kunnan elinkeinelämää ja toisi veroeuroja kunnan kassaan.


      • Jnhfyiklölkj

      • YksTerva

        Viittaamasi vertailu on tosi vanha, vuosien takaa. Hintoja on keretty korottaa jo useita kertoja tuohon vertailuun.


      • Tahtotila

        Monopoli takaa aina hyvän tuoton ja mielivaltaisenkin hinnoittelun. Hyvä Janakkala onnistuit upeasti pilaamaan maineesi piiloveroittajana.


    • Terva7

      Hintoja on korotettava että pystytään tulouttamaan Janakkalan kunnan pohjattomaan kaivoon. Tänäon sitä piiloverotusta ja ei näy kunnallisveroprosentissa.

    • Kuipako

      Yksi asia mistä kunnan pitäisi päästä eroon on tyhjäpäiset kitisijät. Ei täällä ole pakko asua. Aina joku helvetin kitinä

      • Fifu

        Oikeassa olet, siipeilijät joutas muuttaa pois kunnasta niin verotuloja tuovatkinnpysyis kunnassa. Kyllästyttää maksaa kymmenientuhansien verot kuntaan ja elättää niitä jotka makailee kotonaan joutavana eikä ees yritä elättää itteään.
        Ja vielä nämä piiloverot sen kunousee, alkaa tulla mitta täyteen verojen korotuksia.
        Ja aivan kyllä täältä pois pääsee mutta kukas sitte elättää kun isommassa määrin paljon veroja maksavat päättää ”nostaa kytkintä” Teslastaan ja kurvata pois taakseen katsomatta.
        Kyllä kannattaisi kunnan herätä ja pyrkiä pitämään kunnassa ne jotka tuovat verotuloja.


      • Pimeydenydin

        Ei täällä kyllä kannata asua hyvätuloisen. Veikkaan, että kun vähän vielä verotusta nostetaan muuttaa moni pois. Verojahan on pakko nostaa sillä koulukeskusten rakentaminen, Assisairaala, kiertoliittymiä kuntakeskus täyteen ym, ym. Kunnan suuret suunnitelmat pakottavat verojen korotukseen.
        Huonosti on hoidettu kunnan taloutta. Uutta ja suurta ollaan paljon rakentamassa mutta väkiluku sen kun vähenee. Tällaisessa kehityksessä lopputuloksia voi olla vain yksi, konkurssi.
        Joten hyvä, hyvä Janakkalan päättäjät saitte sitten Janakkalan kunnan tarun loppumaan.


      • paljunrahnaa

        Seuraava valtuuston kokous pidetään paljussa. 11 miltsin rahakylvyssä.


      • Exx

        Kyllä, velka kasvaa ja kohta huimasti sen verta oli suuret suunnitelmat. Kyllä pitää Janakkalan Veden hintoja vielä moninkertaistaa että riittää päättäjillä millä mällätä. Ja veroprosentti ehdottomasti 30% tai enemmänkin, kyllä me haaskataan kaikki toteaa Janakkalan virkamiehet ja poliittiset päättäjät.
        Paetkoon ken vielä voi 😢.


    • Joesta vesi , putsaa , keitä....on ilmaista.
      Oma valinta.
      Kyllä niitä lähteitäkin on ja vanhojen talojen pihoilla kaivoja.
      Vai onko liika kiire juosta oravanpyörässä että saa laskut maksettua?

      • Nonniin

        Non niin, juosta oravanpyörässä että saa laskut maksettua. Siinähän se kiteytyikin juuri tämä ongelma mistä avausviestissä puhutaan. Ylihinnoittelu on aina pahasta kunnan monopoleissa. Jää rahnaa pois muusta kulutuksesta ja elinkeinoelämä kärsii.
        Oottakaapa kun jätemaksut kohta määrätään kunnan puolesta ja et itse enää saa kilpailuttaa niin siinä se riemu repeääkin. On kaukana Kolmenkierron kilpailuttamista hinnoista.


      • Nonniin kirjoitti:

        Non niin, juosta oravanpyörässä että saa laskut maksettua. Siinähän se kiteytyikin juuri tämä ongelma mistä avausviestissä puhutaan. Ylihinnoittelu on aina pahasta kunnan monopoleissa. Jää rahnaa pois muusta kulutuksesta ja elinkeinoelämä kärsii.
        Oottakaapa kun jätemaksut kohta määrätään kunnan puolesta ja et itse enää saa kilpailuttaa niin siinä se riemu repeääkin. On kaukana Kolmenkierron kilpailuttamista hinnoista.

        Menee biot pihalle , metallit/lasit lähimpään keräykseen ja muovit sun muut nuotioon tai takkaan :)
        Vesi kun tulee kaivosta niin on jätemaksut ja vesimaksut omaa luokkaansa .
        Ei kannata elää niin leveästi että kertyy laskuja paljoa...ei tartte juosta töissä vaan voi "harrastaa" töitä ;)


      • Jamaailmapelastuu

        Älä polta muovia ja muuta nuotiossa tai takassa, kuuluu kierrätykseen. Takassa poltetaan vain puuta. Vaikka vain harrastatkin niin älä hyvä ihminen tuolla tavalla.


      • Jamaailmapelastuu kirjoitti:

        Älä polta muovia ja muuta nuotiossa tai takassa, kuuluu kierrätykseen. Takassa poltetaan vain puuta. Vaikka vain harrastatkin niin älä hyvä ihminen tuolla tavalla.

        Tulee muovia n. Muovikassi 3 viikossa ja varmasti poltan nuotiossa


    • OnkoSelvä

      Jätemaksu laitettaan jokaiselle savulle tuli jätettä tai ei!

    • Pelottavaapiiloverotusta

      Just näin,. Ja tapahtui niinä päivinä, ettäJanakkalan kunnalta kävi käsky, että kaikki janakkalalaiset oli mielivaltaiselle jätemaksulle pantava. Tämä jätemakullepano oli ensimmäinen pakollinen ja tapahtui Taposen ollessa Janakkalan valtuuston puheenjohtajana. Ja jätekoordinaattori kirjasi kaikki jätemaksulle pantaviksi, kukin omaan Janakkalan kunnan jätemaksurekisteriin.
      Ja niin saatiin Janakkalan kuntaan taasen uutta piiloveroa kerätyksi Janakkalan veden vesimaksujen kunnan kassaan tuloutusten lisäksi.

    • Anonyymi

      Muuta pois! Ai niin... ei kukaan osta ylihintaista asuntoasi, kun lehdistössä on pitkään hekutettu Janakkalan tulevia investointeja... siis investointeja, jotka tullaan tekemään lainarahalla. Ja lainarahan maksaa pois kunnan asukkaat.

      Ai että tulee persnettoa tekemään moni, joka pois haluaa! Tai sitten vaan on tyydyttävä elämään siinä asunnossa, johon on rahansa sijoittanut... niin ja maksutkin on vaan maksettava...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      50
      3364
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      552
      2078
    3. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      84
      1976
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1960
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1588
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1528
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1386
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1307
    10. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      48
      1230
    Aihe