Suksi väsähti!!!

KuningasKläbö

Krista Pärmäkoski kertoo naisten pannukakuksi menneestä viestistä että hiihtäjä ei väsähtänyt mutta suksi väsähti. Siis suksi väsähti!!! Hiihtäjiltä on kuultu paljon selityksiä mutta tätä ei aikaisemmin ole vielä kuultu: ) Suksi väsähti!
Myös päävalmentaja haavistolta tiedusteltiin syitä heikosti menneestä viestistä, mies meuhkasi suksihuollon epäonnistuneen.
Kun suksista kyseltiin muilta naishiihtäjiltämme,he eivät osanneet vastata. He öyhöttivät että olivat joutuneet hiihtämään yksin koko matkan, joten he eivät tienneet luistiko suksi vai ei.
Kun katselee suomen uutta yli miljoonan maksanutta luksus suksirekkaa mistä mm. löytyy yli 100 neliön tilat suksihuoltoa varten, valtavaa suksi määrää,sitä työntekijöiden määrää ja sitä työn määrää minkä he tekevät maamme hiihtäjien suksien hyväksi.
Kerro meille Matti hyvä, miten sinä viitsit suoltaa meille suomalaisen hiihdon ystäville tuollaista sontaa, että suksihuolto on taas alisuorittanut, että suomalaisten suksi taaskaan ei luistanut.
Matti taisi luulla että hän tulee Seefeldin kisoihin vain päävalmentajana mitaleita pokkailemaa ja kertomaan miten hyvä valmentaja hän on.
Nyt asiat kuitenkin on menneet päinvastoin. Mitalisadetta ei tullut niin kuin meille suomalaisille hiihdon ystäville luvattiin.
Kenties päävalmentajan pitäisi kyetä nyt myös ottamaan vastuu epäonnistuneista kisoista. Mäkihypyssä viimeisen kymmenen vuoden aikana joka vuosi päävalmentaja on saanut kenkää, minä odotan vastaavaa myös hiihdon puolella. Näiden kisojen jälkeen se lienee itsestäänselvyys.

0

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Sannan kirja USA:n bestseller!

        "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
        Maailman menoa
        84
        10921
      2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

        Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
        Yrittäjyys
        145
        10254
      3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

        ...ei tykänny Sanna Marinista
        Maailman menoa
        25
        8001
      4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

        Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
        Maailman menoa
        177
        6444
      5. Metsäalan rikolliset

        Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
        Sotkamo
        44
        5401
      6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

        Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
        Ikävä
        73
        5011
      7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

        Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
        Maailman menoa
        139
        4291
      8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

        Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
        Maailman menoa
        19
        4183
      9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

        Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
        Maailman menoa
        44
        3934
      10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

        Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
        Maailman menoa
        131
        3554
      Aihe