Ja taas nostan tämän iänikuisen vanhan keskustelunaiheen, eli jos jollakulla on oikeasti kokemuksia, niin hyviä kuin pahoja, niin kertoilkaas.
Tässä mun tarina: (siis tositarina)
Olemme molemmat aikuisia ihmisiä, ja lapsiakin jo siunaantunut molemmille. Olemme myös eronneita.
Meillä on aina ollut läheiset välit lapsesta asti, ja nyt näin "aikuisena" ne ovat aina vain lähentyneet.
Nyt sitten tapahtui jotain, eli olimme viettämässä iltaa kaveriporukassa, ja jatkoille menimme tämän serkkuni luokse. Kuinka ollaakkaan, nukahdin hänen luokseen, ja kun aamuyöstä heräsin, niin muut olivat jo lähteneet, ja serkkuni oli tullut viereeni. Siinä sitten aloimme suutelemaan ja hyväilimme toisiamme. Mitään muuta ei tapahtunut. (olisin kyllä ehkä halunnut =)
Nukuimme sylikkäin aamuun, Ja seuraavana päivänä sitten juttelimme tästä asiasta ihan suoraan, järkevästi ja selvinpäin.
Totesimme molemmat, että olemme olleet ihastuneita toisiimme jo kauan.
Siitä olimme varmoja, että kukaan sukulaisistamme ei koskaan saa tietää tästä. Olimme myös tyytyväisiä, että mitään sen suurempaa ei tapahtunut. Myönsimme kuitenkin, että haluamme molemmat toisiamme, emmekä ole ollenkaan varmoja, kauanko voimme pitää tunteet kurissa.
Nyt vaan on kyse, että kuinka "sairasta" tämä oikeasti on.
Haluan häntä ihan toivottoman kovaa, mutta jotenkin tuntuu, että se olisi väärin.. Ei ehkä lain mukaan?, Mutta moraalisesti kuitenkin.
Puhuimme myös siitä, että jos ja kun jotain joskus tapahtuu, niin se pidetään meidän salaisuutenamme, eli emme missään nimessä voi ruveta seurustelemaan. Emmekä ottaa sitä riskiä, että "jäämme kiinni"
Meillä oli sinä yönä todella hyvä olla molemmilla, ja se tuntui oikealta, vaikka olikin väärin.
Olen oikeasti ihan rikki tämän asian kanssa, ja olisi kiva kuulla, onko muilla samoja kokemuksia, ja kuinka kaikki päättyi.. Vai päättyikö.
Asiallisia kommentteja kiitos, ja toivottavasti jaksoit lukea tämän loppuun =)
Tässä mun tarina: (siis tositarina)
Olemme molemmat aikuisia ihmisiä, ja lapsiakin jo siunaantunut molemmille. Olemme myös eronneita.
Meillä on aina ollut läheiset välit lapsesta asti, ja nyt näin "aikuisena" ne ovat aina vain lähentyneet.
Nyt sitten tapahtui jotain, eli olimme viettämässä iltaa kaveriporukassa, ja jatkoille menimme tämän serkkuni luokse. Kuinka ollaakkaan, nukahdin hänen luokseen, ja kun aamuyöstä heräsin, niin muut olivat jo lähteneet, ja serkkuni oli tullut viereeni. Siinä sitten aloimme suutelemaan ja hyväilimme toisiamme. Mitään muuta ei tapahtunut. (olisin kyllä ehkä halunnut =)
Nukuimme sylikkäin aamuun, Ja seuraavana päivänä sitten juttelimme tästä asiasta ihan suoraan, järkevästi ja selvinpäin.
Totesimme molemmat, että olemme olleet ihastuneita toisiimme jo kauan.
Siitä olimme varmoja, että kukaan sukulaisistamme ei koskaan saa tietää tästä. Olimme myös tyytyväisiä, että mitään sen suurempaa ei tapahtunut. Myönsimme kuitenkin, että haluamme molemmat toisiamme, emmekä ole ollenkaan varmoja, kauanko voimme pitää tunteet kurissa.
Nyt vaan on kyse, että kuinka "sairasta" tämä oikeasti on.
Haluan häntä ihan toivottoman kovaa, mutta jotenkin tuntuu, että se olisi väärin.. Ei ehkä lain mukaan?, Mutta moraalisesti kuitenkin.
Puhuimme myös siitä, että jos ja kun jotain joskus tapahtuu, niin se pidetään meidän salaisuutenamme, eli emme missään nimessä voi ruveta seurustelemaan. Emmekä ottaa sitä riskiä, että "jäämme kiinni"
Meillä oli sinä yönä todella hyvä olla molemmilla, ja se tuntui oikealta, vaikka olikin väärin.
Olen oikeasti ihan rikki tämän asian kanssa, ja olisi kiva kuulla, onko muilla samoja kokemuksia, ja kuinka kaikki päättyi.. Vai päättyikö.
Asiallisia kommentteja kiitos, ja toivottavasti jaksoit lukea tämän loppuun =)
Vastaukset 11
Vanhimmat
ja ymmärrän kympillä tuota tunnetta,olettehan tunteneet jo pienen ikänne ja joskus se vaan natsaa oli sukua tai ei.Itsekin olin todella ihastunu nuorena serkkuuni,vietettiin kaikki lapsuuden kesät yhdessä!!!!!
en arvostele,oikeastaan kannustan teitä koska olette jo oikeestiaikuisia.
Vastenmielistä. Ymmärrän toki tunteesi, mutta silti.
Mikään laki ei teitä kiellä. Saatte mennä naimisiin, saatte tehdä lapsiakin, jos haluatte.
En ymmärrä, missä tässä se ongelma on. Jos ette halua seurustella julkisesti, seurustelkaa salaa. Mikään omantunnonkysymys tämä ei mielestäni ole, kun kenellekään ette mitään pahaa tee.
samaa verta virtaa suonissanne.voit alkaa inhoamaan itseäsi-tai häntä.minä en tekisi sitä,en mistään hinnasta,itseni tähden.
Minä tunnen kaksi avioparia, jotka ovat siis serkuksia keskenään. Ei näyttänyt olevan pariskunnilla ongelmia.
Jos lapsia keskenänne meinaisitte saada, sitä miettisin tarkasti. Lähisukulaisten keskenhän saattavat jotkut piilevät ominaisuudet tai sairaudet helpommin tulla ilmiasuun.
Mutta jos teillä lapset on jo tahollanne hankittu, ei teitä mielestäni mikään estä olemasta toistenne kanssa.
kuningatar ja sen mies on kans serkkuja keskenään!:)
jumankeka mä en voi käsittää teitä ihmisiä!!! maailmassa miljoonia ihmisiä ja sukulaista on hoonattava?? YÖK!!!!!!!!!! voiko oksettavampaa olla??
eikö se ole päivänselvää että on läheiset välit jos kerran lapsesta asti on paljon tekemisissä oltu?? mutta se EI tarkoita sitä että kyse olisi mistään rakkaudesta tai parisuhteesta!!
eikö nyt kannattais kuitenkin miettiä tota sun ihastumiseksi nimittämääsi tunnettakin?? mitäköhän se oikeasti on?? meinaan kuulostaa enempi siltä et kun molemmat on eronneet ja parisuhteessa pettyneet, ni totta se on ihmismielelle luonteenomaista että pelottaa uuden suhteen luominen vastakkaiseen sukupuoleen.
läheisyyden tarve ja tarve tulla pidetyksi hyvänä ei katoa kuitenkaan mihinkään, niinpä sitä pitää jotenkin päästä purkamaan. onko sopivampaa kohdetta kuin ihminen joka on tuttu ja koetaan "turvalliseksi". alitajunta kun huutaa: toi on katellu mua kakarasta asti, se ei ainakaan tuota mulle pettymystä. sikshän niin moni "hengailee exääkin, jopa sekstaileekin".
mut kyseessä ei kuitenkaan oo hei todellakaan mikään oikea ihastuminen, vielä vähemmän rakastuminen. ja oikeessa oot: ei tuu sukulaiset kattoon hyvällä. meidän suku ainakin pistäis kaikki välit poikki tollaseen pariin. ja mieti nyt oikeesti lapsiannekin. haluutko todella laittaa heidät noin ahdistavaan tilanteeseen???
ihan neuvona vaan: unohda. enkä tarkoita mitään välien katkasemista, vaan normaaliin kanssakäymiseen palaamista. ja nenä kohti elämää, suakin varten on olemassa joku. mut se joku ei oo sulle sukua, usko mua.
Minun mielestäni suhde serkkunsa kanssa on täysin ok. Ymmärrän toki ulkoiset paineet asian suhteen, mutta muut kyllä soputuvat aikanaan, eri asia on kuinka te kestäisitte parina mahdollisen vastarinnan aluksi.
Jokainen on varmasti ollut serkkuunsa joskus ihastunut, niin minäkin. Veri on vettä sakeampaa sanotaan, ja se täsmää mielestäni tässäkin aika hyvin. Jollain kummalla tavalla tuntuu, että hän joka on samaa sukua, jonka kanssa on yhteinen historia ja mahdollisesti jopa rinnakkainen kasvu aikuisiksi... tuntuu läheiseltä ja on läheinen ihminen.
Minun neuvoni on, että aikuisina teillä on lupa päättää miten elämänne elätte. Lapset ovat onnellisimpia onnellisten vanhempien kanssa.
Suomen lain mukaan serkun kanssa voi mennä naimisiin.
Moraali ym. käsitykset ovat sitten eri juttu.
Ympäristö asettaa rajoja ja luo paineita, vaikka laki sallisi seurustelun ym.
Toinen tälläinen moraalinen kiistakapula on ikäerot parisuhteessa!
Mielestäni ainoat rajoitukset asettaa Suomen laki ja se, että viihdytte toistenne seurassa.
vapaita nyt,tällä vuosisadalla.sukurutsaa se on.
en voi mitään mutta mua oksettaa.eikö siinä joku haraa vastaan?ehkä on liian haasteellista ja turvatonta teille ottaa joku ihan n o r m a a l i ihmis-suhde.
En myöskään näe mitään pahaa asiassa, sillä olen ollut ihastuneena serkkuuni.
Jos kaverit/sukulaiset ei hyväksy, niin he ovat sitten vaan vääriä kavereita/sukulaisia, silloin täytyy päästä eroon kyseisistä ystävyyssuhteista ja äkkiä!
Tehkää niin kuin parhaaksi näette, te sen tiedätte mikä on parasta teille!