Kuulin tänään uskomattomalta kuulostavan kertomuksen eräältä pienessä Viitasaarelaisessa erikoisliikkeessä asioineelta henkilöltä. Mielensä pahoittanut-, asiakkaana ollut herrasmies kertoi kauppiaan haukkuneen häntä jankuttajaksi, kun hän oli yrittänyt kuvailla tuotetta joka hänellä oli ollut aikomus hankkia. Itsekkin ymmärsin mistä tuotteesta oli kyse kun hän minulle kuvaili tuotettaan hyvin selkeästi esittäen. Kyseinen asiakas kertoi säilyttäneensä malttinsa ja rauhallisuutensa kauppiaan aiheuttamasta mielipahasta piittaamatta. Rautalangasta mallin vääntäen, kotoaan vastaavan tuotteen kauppiaalle malliksi hakien, asiakas oli saanut kauppiaan ymmärtämään puoli väkisten mistä tuotteesta oli kyse. Asiakkaana ollut herrasmies kertoi peittäneensä mielipahan ja loukatuksi tulemisen, Vastaisuudessa asianomaisen erikoinliikkeen ko. herrasmies aikoo hankkia Äänekoskelta tai Jyväskylästä.
Onko meidän rakkaan ja kauniin Viitasaaren asiakaspalvelijoina toimivilla yrittäjillä varaa haukkua asiakkaitamme jankuttajiksi? Pohdimme asiaa kahvikupin äärellä ja tulimme porukalla siihen lopputulokseen että ei meillä ole varaa unohtaa asiakasta mikäli mielimme menestyä alalla kuin alalla täällä pienellä Viitasaarella. Yksi kaupunkimme asiakaspalvelualojen suurimmista heikikkouksista ja puutteista on se että emme osaa tai emme jaksa palvella asiakkaitamme asikaspalvelulähtöisesti.
Aurinkoista kevään odotusta ja jaksamista asiakspalvelussa!
OLISIKO YRITTÄJÄN TARPEEN KERRATA ASIAKASPALVELUN AAKKOSET?
7
351
Vastaukset 7
- WanhaTotuus
Yrittäjän kaksi pahinta riesaa ovat asiakkaat ja työntekijät.
Järjestys vaihtelee vähän toimialoittain ja paikkakunnittain. - kiitos.aloittajalle
Asiakas on tärkein menestyvän yrittäjän kulmakivi, jota ei pidä unohtaa. Etenkin asiakspalvelualoilla on syytä kiinnittää huomiota asiakaspalvelun laatuun.
Paha kello kauas kantaa, joten ei ihme jos asiakkaat hakevat tarvitsemansa palvelut muualta ja pieni kylä kuihtuu kuihtumistaan.- Ihmesakkia
Asiakas on aina oikeassa vaikka ei olikaan.
Kyllä näihin hankaliin asiakkaisiin törmää esim kassalla.
Pysykööt kotonaan jos ei edes tiedä mitä ostaa. - JEE.JEEE.JEEEEEEEEEEEE
Ihmesakkia kirjoitti:
Asiakas on aina oikeassa vaikka ei olikaan.
Kyllä näihin hankaliin asiakkaisiin törmää esim kassalla.
Pysykööt kotonaan jos ei edes tiedä mitä ostaa.Tuo on just sitä tyyliin Viitasaarelaista asiakaspalvelijoiden ajattelua.Lopputuleman voi jokkaine arvata.
- ElämmeSuhteellisiaAikoja
Vain maksava asiakas on oikeassa. Asiakaspalvelussa törmää kaikenlaisiin ääliöihin, mutta niin on myös tiskin toisella puolella. Palvelussa vaaditaan kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä, mutta huutoa, kiroamista ja rähjäämistä ei tarvitse sietää. Herrasmies ei tosin huuda ja rähjää, vaatii kyllä oikeuksiaan.
Myös väärässä oleva asiakas noudattaa kaavaa, jossa hyvä kello kauas kantaa, mutta huono kello vielä kauemmas. Hyvästä tuotteesta ja palvelusta kerrotaan keskimäärin kolmelle muulle, mutta huonosta kymmenelle. Some tosin on tehnyt asiasta aivan mahdottoman, sillä yksikin "äkämystynyt" asiakas saattaa saada koko yrityksen polvilleen. Ja riippumatta siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut. - huomattu-ollaan
Viitasaarella on oikeesti vähän asiakaspalvelukykyisiä/ haluisia palvelualojen työntekijöitä. Paskaa osataan kyllä puhua ja kylän asioista juoruta. Tämän alan mestareita löytyy kylläkkii. Nooo...omien jalkojen altahan ne ammattitaidottomat syövät maata.
- muutoksella.menestykseen
Kyl Viitasaarelaiset saa kattoo peiliin ja syyttää itteääm vallitsevasta tilanteesta. Yleensä päättäjät ovat poikkileikkaus kuntalaisista. Ittensä näköiset ja kykyiset henkilöt päättää Viitassaren asioista. Valtuustossa ja viranhaltijoissa ei liene montaakaan sellaista henkilöö jotka kykenevät älykkyytensä ja osaamisensa vuoksi hoitelemaan niitä tehtäviä edes välttävästi, jotka heille on uskottu.
Mitä sanoisin tämän otsikon aloittajalle, niin olen kyl kauan puhunut siitä et tääl ei ole edes vähäisiin asiakaspalvelutaitoihin kykeneviä asiakspalvelijoita. Olet kirjoituksessasi oikeassa ja kiitos että olet nostanut kissan pöydälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411573- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi300827- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
- 60597
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571