Kyllä ilmeisesti on lähihoitajilla erittäin hyvät ansiot, kun Maisa matkustaa pikkuisen lepäämään Nykkiin ykkösluokassa ja upea Chanel- laukkukin on nostettu näytille. Turha kaiketi enään kenenkään todistella, ettei lähäreillä olisi hulppeita ansiomahdollisuuksia, sillä Maisahan maksaa itse omat matkansa ja laukkunsa, näin on vakuutellut eri haastatteluissa ja Maisahan puhuu aina totta. Rallikuskin rahoilla ei maisan ja rallikuskin mukaan ole mitään tekemistä tässä suhteessa.JM on haastattelussa sanonutkin, että ovat kyllästymiseen saakka kuulleet Maisan olevan hänen kanssaan rahojen takia.
Maisa matkustaa
manitooks
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
J-M maksaa. Ihan sama mitä Maisa vakuuttelee. Ei Maisalla ole rahaa opiskelijana lennellä ykkösluokassa tai ostella Chanelin laukkuja. Käsittääkseni ei tee edes mitään töitä, mistä voisi mitään tienata.
Ei myöskään opiskele mitään, nimittäin ulkomailta käsin se on täysin mahdotonta.
Maisa on kyllä niin ansainnut tuon pidennetyn viikonlopun ahkeroinnillaan työelämässä. Onneksi tienaa jo sen verran hyvin, että tuollainen matkustelu lähes uupumukseen johtaneiden ylitöiden vuoksi on mahdollista. Se nyt vielä puuttuisi, että noitakin matkoja ja tavarahankintoja tehtäisiin Latvalan rahoilla.
Kyllä loma varmaan on paikallaan. On raukka varmaan ihan uupunut kun edellisestä lomasta on aikaa jo puolitoista kuukautta. Ai mut olihan sillä viime viikko hiihtolomaa. Mut tää alkuviikko on ollu vissiin rankka.
Maisahan ei ole töissä missään, vaan työharjoittelussa. Lähäreiksi opiskelevat ei saa siitä palkkaa. Mut varmaan säästöillään matkustelee, kun on aina ennen ollu niin hyvin tienaava.
Työharjoitteluista ei voi olla poissa, koska se jakso arvioidaan ja siitä saa numeron ja siinä on myös näyttö, joka on saatava läpi.
Helpoin koutus ikinä , kuka vaan läpäisee nuo tutkinnot
Kyllä Maisa voi. Instassa kertoi, että oli tehnyt oikein ylitöitä harjoittelussa saadakseen tämän pitkän viikonlopun. Kyllä on varmasti suuri helpotus vaatimattomista oloista tulleelle Maisulille, että on saanut itselleen takuuvarman tulolähteen, millä kustantaa ihan kaiken,mitä vain haluaa. Ei tarvitse elää enään epävarmuudessa siitä, että meneekö raskauskiristykset miehille läpi ja miettiä minkälaiselle ruutupaperille kirjoittaa raskaustodistuksen, iso-vai pieniruutuiselle.
Eli siis kaikki hoitoalan huonoja palkkoja valittavat, ottakaa oppia Maisasta. Hän ahkeruydellaan ja toki suurella peruspalkallaan on ostanut puolikkaan talosta Pohjois-Helsingistä, puolikkaan tontista Puumalassa ja rakennuttanut sinne hienon mökin ja saunan, mistä jo laittoikin kuvat (meidän möksä), matkustaa luksusreissuja Keniaan ykkösluokassa ja piipahtaa Nykissä pikku huililomalla. Merkkilaukut toki ostetaan myös, sillä tuloillaan tietenkin normielämän maksujen jälkeen jää rahaa niihin
Maisan tulothan olivat 2017 ihan mitättömät. Tuskinpa on asia viime vuonna korjaantunut. Miksi sen pitää esittää pärjäävänsä omilla rahoilla, kun asia ei todellakaan niin ole? J-M maksaa kaiken.
Tänään alkoi uusintana Foxilla Alanyan sankariohjelma, missä Maisa esitteli kumitissejään ja -huuliaan ainakin eka jaksossa. Miksi naisen pitää pilata ulkonäkönsä tuolla tavalla.
Irkuissa kiljutaan poliisia paikalle kaiken pärjäämisessä.
Milloin tämä eukko on valmistunut lähihoitajaksi ja mikä firma ottaa tuommoisen töihin ja miten voi tehdä alan töitä, jos ei ole valmis lähihoitaja. Onko äijä ostanut sille leikkityöpaikan. Kiva olis nähdä tämä naikkonen oikeissa töissä, mitä ei ole tehnyt päivääkään, miten muka joku ottaa tuon töihin, kun ei ole mitään työkokemusta miltään alalta, paitsi siltä yhdeltä. Missä "lähihoitajaopiskelija" paiskii "ylitöitä", joku tässä mättää!
Huhuu luetun ymmärtäminen!!!! Maisa on työharjoittelussa ja tehnyt "ylitöitä", että sai vapaapäiviä. Eli on siis tehnyt tunnit sisään. Ei saa harjoittelusta palkkaa.
Ja TAAS on mieli pahoittunut, kun miehen siivellä elävän menoja (ja tuloja) ihmetellään.
Sieppi ja Torppa aina loukkaantuu, kun joku mainitsee tästä tosi asiasta. Molemmat tyrkyt ihan miesten hyväksikäyttäjiä! Samoin meidän Jassukka, tosin vähän vaatimattomammin. Aika törkeitä.
Maisan loma pilattu, rallikuski ostaa varmasti uuden laukun lohdutukseksi. Ai niin siis Maisa ostaa kaiken alkaen puolikkaasta talosta, tontista, kesämökistä, huonekaluistaan ihan omilla rahoillaan. Älkää sius hoitoalan ihmiset kitiskö keinoista palkoistanne. Kyllä sillä ostellaan enemmän, kuin monen muiden liksoilla. Maisahan on hoitoalan keulakuva ja haluaa tuoda julkisuuden myötä hoitoalaa esille. Hienoa, että tämä suuret ansiotulot nyt on tullut esille. Some on Maiskun mukaan vain harrastus.
Maisa ei ollut viime vuonna (2018) yhdessäkään rallissa "tukemassa" miestään ja voin lyödä vetoa että sama homma jatkuu tänä vuonna. Maisalla ei ole mitään tuloa Toyotalla tänäkään vuonna (2019), kuten ei viime vuonnakaan. Sinähän J-M ostaa lohtu laukkuja, kun totuus liian monien tiedossa.
Missä Maisa toimii lähihoitajana, Hesassako?
Miten hänelle on kertynyt tuota lomaa jostain "työpaikasta", kun on vasta "valmistunut". Ilmankos vanhukset on hoitamatta, kun "hoitajat" on jatkuvasti parinviikon lomalla Dubaissa tai jossain. Millä ansioilla saa työpaikan, kun on sieltä koko ajan poissa. Hoitotyötä ei voi suorittaa etänä ulkomailta, niinkuin nuo opintonsa hoiti.