Olen 20 v. jos sillä on jotain merkitystä.
En osaa oikein kunnolla ihastua keneenkään.
Sen sijaan tavallaan "ihastun" muihin tyttöihin. En ajattele mitään romanttista, seksuaalista tms. ihastukseni kohteista. Sen sijaan heistä tulee "idoleitani". Sitten kuvittelen mielessäni kaikenlaista heistä kuten että olemme kävelyllä jossain, halaamme, olen sylissä, hän lohduttaa kun itken jne.
Tulen hirveän onnelliseksi heidän näkemisestään, olen kirjoittanut päiväkirjaani heistä ja päivän kohokohta on heidän näkeminen.
Olen ikään kuin ihastunut, mutta silti en haluaisi seurustella, mutta haluaisin olla koko ajan lähellä.
Nämä ihmiset ovat jotain tyttöjä samasta koulusta ja sitten jotain julkkiksia.
Olen lesbo, ja on minulla joskus "romanttinen ihastuskin", mutta suurin osa on noita "idoleitani".
Olen tuntenut tällä tavoin jo ala-asteelta lähtien, ehkä jo alle kouluikäisenä.
Lisäksi minusta tuntuu, että aistin, että jos joku tuntee minua kohtaan tällä tavoin. Itselleni herää silloin hirveä tarve käyttäytyä "emomaisesti" ja "suojella" häntä. Heistä en ajattele samoin kuin "idoleistani". Tämä yleensä kohdistuu itseäni nuorempiin tyttöihin, omat "ihanteeni" taas ovat yleensä itseäni vanhempia tai vahvemmassa tai "suositummassa" (koulussa) asemassa, esim. itseäni paljon sosiaalisempia jne.
Onko kenelläkään kokemuksia, kommentteja, mitään sanottavaa?? Onko tämä normaalia ja mistä voisi johtua?
En osaa oikein kunnolla ihastua keneenkään.
Sen sijaan tavallaan "ihastun" muihin tyttöihin. En ajattele mitään romanttista, seksuaalista tms. ihastukseni kohteista. Sen sijaan heistä tulee "idoleitani". Sitten kuvittelen mielessäni kaikenlaista heistä kuten että olemme kävelyllä jossain, halaamme, olen sylissä, hän lohduttaa kun itken jne.
Tulen hirveän onnelliseksi heidän näkemisestään, olen kirjoittanut päiväkirjaani heistä ja päivän kohokohta on heidän näkeminen.
Olen ikään kuin ihastunut, mutta silti en haluaisi seurustella, mutta haluaisin olla koko ajan lähellä.
Nämä ihmiset ovat jotain tyttöjä samasta koulusta ja sitten jotain julkkiksia.
Olen lesbo, ja on minulla joskus "romanttinen ihastuskin", mutta suurin osa on noita "idoleitani".
Olen tuntenut tällä tavoin jo ala-asteelta lähtien, ehkä jo alle kouluikäisenä.
Lisäksi minusta tuntuu, että aistin, että jos joku tuntee minua kohtaan tällä tavoin. Itselleni herää silloin hirveä tarve käyttäytyä "emomaisesti" ja "suojella" häntä. Heistä en ajattele samoin kuin "idoleistani". Tämä yleensä kohdistuu itseäni nuorempiin tyttöihin, omat "ihanteeni" taas ovat yleensä itseäni vanhempia tai vahvemmassa tai "suositummassa" (koulussa) asemassa, esim. itseäni paljon sosiaalisempia jne.
Onko kenelläkään kokemuksia, kommentteja, mitään sanottavaa?? Onko tämä normaalia ja mistä voisi johtua?
Vastaukset 3
Vanhimmat
mitä kuvasit, on nimenomaan romanttista ihastumista. Miksi ajattelet, ettei se olisi sitä? Tunteet kehittyvät pikkuhiljaa ajan myötä. Mielikuvissa voi käydä läpi erilaisia tilanteita, joihin liittyy vaihtelevia tunteita. Todellisessa elämässä kohtaat nämä asiat oikeasti. Kun tapaat jonkun, johon ihastut ja rakastut, huomaat, että tilanne ei ole yhtä hyvin hallittavissa kuin päiväunelmissa, sillä suhteessa on aina se toinenkin osapuoli omana itsenään. Haaveet ja kuvitelmat ovat tärkeitä nekin henkisessä kehityksessä, näin uskon. Ehkä sitä kautta ihminen oppii tuntemaan ensisijaisesti itseään, kun oma tunne-elämä tulee tutummaksi. Toinen ihminen tulee kuitenkin aina yllätyksenä, sillä me ihmiset emme ole samanlaisia, vaikka olisimme samaa sukupuolta.
Minä olin samanmoinen haaveilija koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Voi jee, mitä kaikkea kuvioita pääni kehittelikään, mutta enpä ollut yksinäinenkään; olihan mulla se koko haavemaa.
Muutaman vakavemman "Todellisen" seurustelun jälkeen hiukka vanhempana; se fantasiamaailman tarve väheni nollalukemiin.
Mut näin jälkeenpäin ajateltuna, se kaikki pelko ja ahdistus omaa seksuaalisuutta kohtaan ja oman erilaisuuden vaistoaminen; olis varmaan oikeasti hajoittanut mut ilman niitä haaveita. Mulla ei nimittäin ollut ketään, jonka kanssa edes puhua itsestäni.
Ne haaveet tavallaan olivat pakoteitä mun omasta "vankilasta", sain tuntea vapauden....
ja olla omanlaiseni.
Sinun tuntemuksesi viittaavat tunneriippuvuuteen (emotional dependency), josta itsekin kärsin. Aiheesta löytyy tietoa mm. seuraavista linkeistä:
http://www.missionsandmarriages.org/ED.html
http://www.truefreedomtrust.co.uk/EmotionalDependency.html