Koiran ulosteet

Joo, ei ole iso murhe universumin mittakaavassa, mutta vastenmielistä on tarpoa ulostevedessä näin kevään edetessä. Vaikuttaa siltä, että aika monet pitävät asiasta puhumista nipottamisena tai ainakin vähän huvittavana. No, huvittavaa se ei kuitenkaan ole esimerkiksi päiväkodin työntekijästä joka joutuu näitä paskoja pesemään ja jatkuvasti varomaan. Hupi loppuu usein myös silloin, kun itse tai joku läheinen saa ulosteperäisen loisen, bakteerin tai viruksen. Asiantuntijoiden mukaan riski on pieni, mutta jos se omalle kohdalle sattuu, niin eipä se paljon lohduta.
Koiraharrastus on hieno asia ja koira on monelle todella tärkeä. Ei minulla sen asian kanssa ole ongelmaa. Haluaisin kuitenkin mennä ulos kävelemään ja virkistäytymään. Se on minun harrastukseni. Haluaisin, että myös siihen annettaisiin mahdollisuus, ilman tätä "kakkaharmitusta".
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


PienetYmpyrät kirjoitti:

Joo, ei ole iso murhe universumin mittakaavassa, mutta vastenmielistä on tarpoa ulostevedessä näin kevään edetessä. Vaikuttaa siltä, että aika monet pitävät asiasta puhumista nipottamisena tai ainakin vähän huvittavana. No, huvittavaa se ei kuitenkaan ole esimerkiksi päiväkodin työntekijästä joka joutuu näitä paskoja pesemään ja jatkuvasti varomaan. Hupi loppuu usein myös silloin, kun itse tai joku läheinen saa ulosteperäisen loisen, bakteerin tai viruksen. Asiantuntijoiden mukaan riski on pieni, mutta jos se omalle kohdalle sattuu, niin eipä se paljon lohduta.
Koiraharrastus on hieno asia ja koira on monelle todella tärkeä. Ei minulla sen asian kanssa ole ongelmaa. Haluaisin kuitenkin mennä ulos kävelemään ja virkistäytymään. Se on minun harrastukseni. Haluaisin, että myös siihen annettaisiin mahdollisuus, ilman tätä "kakkaharmitusta".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu