Olisi kannattanut panna imuauto katupölyy imemään sadepäivinä

Aina kaupunki aloittaa liian myöhään katuhiekan poiston, viikollakin olisi sadekeleillä ollut hyvä alkaa putsaamaan ainakin pääkadut talven hiekoista kun sade kasteli monta päivää hiekkaa.
Kaupunki odottaa kuivia kelejä jolloin katupöly on pahimmillaan ja aina puollustelee niitä yöpakkasia jolloin ei voi katuja putsata, imekää kiuiviltaan.
Onko niin saatanan vanhoja imuautonne jotta kuiviltaan vaikka öiseen aikaan ei voi edes pääkatua puhdistaa, aina odotetaan kunnon kuivaa kevätilmaa jolloin koko salon keskusta katupölystä sakeana.
Taitaa olla aika uusia koko imukalusto, kun vasta kesäkuussa kadut puhtaana on - miksi siis ei edes isoimpia imetty pois sadekeleillä, ei olisi tarvinnu kastella, perkele.
1578
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kaupunkimme työntekijöillä menee jo viikko pohtimiseen siinä mitenkä työkoneen edestä se lumiaura poistetaan ja siihen asennetaan se katuharjakone.
Pitäisi lisätä yksityisiä urakoitsijoita jotka hoitaa homman, hoitaa homman ilman kuukausien saikkulomaa (joks sää oot kaikki saikkulomat pitäny tälkaudelta? - "En toki kaikkia, mut viikonpäästä menemme muijankanssa viikoksi Viroon ja aion ottaa sakku siksi ettei talvilomani tuhoudu, heh.

On tämä helppoa kun on Salon kaupungin duunissa, ei saisi saikkuu Viron ryyppyreissuille yksityiseltä työnantajalta näin helposti, soitto vaan pomolle ja sanoo että nyt nenu hiukka vuotaa ja viikko saikkuu pamahtaa heti, heh,olemme etuoikeutetussa asemassa.

Niinpä, ilmankos se katupöly jää poistamatta,,,kaikki kaupungin duunarit on SAIKULLA, viros ryyppäämässä.

Äänestä

Ei ole muuttunut mikää, olin ja kaupunkimme palveluksessa vuonna 1998 ja vasta laivalla muistin etten ollut soittanut pomollenei nenän niiskutuksesta ja soittaessani sitten laivalta sattui kuulutus "Toinen kattaus alkamassa", pomoni siihen vastasi että mennään samaan pöytään, minäkin olen saikulla samalla laivalla.

Äänestä

Salon kaupungin palkkalistoilla olevat ovat suojatyöpaikassa. Eipä siellä tarvii hirveesti rehkii ja suurinosa suhteitten kautta saaneet paikan.

1Äänestä

Ei hän ne kaupungin työn tekijät koskaa tehnee mitään vaan turvanneet tausta tiedot

Äänestä
  • Ja pois voi töistä olla ihan miten lystää. Ei siihen edes tarvitse sitä nenän niiskutusta.

    Äänestä

Niin no joo en tiedä tuosta muusta asiasta. Mutta kun olen katsonut kun se siivouskärry eli pluuka auto on ajanut toripäivän tai -illan jälkeen torin maantason siivouksen niin on ensin kastellut sen hiekkaosankin ja muun maantasolta(mielestäni se vesi tulee sen luutapyörän eteen ja luutaosa on iso pyörivä osa, jossa jossain kohdassa jälkiosassa myös hyvä imu joka imee kaiken irtolian myös hiekan tankkiin) ja sitten lakaissut torin maan tason että kyllä kai se samanlainen kostuttava lakaisuautolaite on keväisinkin nyt käytössä?. Mulla ei ole kauheasti valitettavaa Salon lakaisuista ainakin joku vuosi se tehtiin kiitos jo mielestäni ennen pääsiäistä. Kiitti tekijöille vaan! Ehkä tänäkin vuonna tehdään lakaisu aikaisin kevyen liikenteen väylillä. Ja täytyyhän ne ajotietkin lakaista.

Äänestä

Keskustassa tänäänkin sakeana katupölystä, missä ne imuriautot luuhaa, köh, köh, köh,
pitää varmaan kohta panna suun eteen hengityssuojain kun asioin keskustan liikkeissä.

Äänestä

sais se imuauto imee salonjokilaaksonkin kun kirjoitti kaupungin talousjohtajasta joka haluaa saloon lisää asukkaita? rouva itse ammentaa ajatuksensa raisiosta?? monenlaista virkamiestä meillä salossa!

Äänestä

saloon kerätään rupusakkia turusta ja raisiosta ei ne tänne muuta!
vain rahastus meiltä ja auton kanssa salo-turku rallia!
kyllä on egolookista?

Äänestä

Kaupungin työntekijöille vaan harjat kouraan.

Äänestä

Onneksi pian pääsee torikahvioon

Äänestä

Niin, tuossa kun tulimme kavereidenkanssa Tallinnasta sillä pakulla lasti täynnä heräs naapurini kilinään ja kolinaan sairaana ja kiroili kun pitää taas mennä sinne sorvin ääreen kuumeisena.
Kiros että kyllä teidän kaupunkiduunareiden kelpaa, kun taas tallinnassa viikon kännäsitte, ihmeteli myös miten kaupunkimme talous kestää kun koko ajan puolet ootte saikulla, perkele.
- "Voi kuules, älä sinä veikkonen huolehdi suotta, kyllä siihen aina keinot keksitään ja on keksittykin - Inna nostaa kiinteistöveroa ja taas me samme olla jopa puolet duuniajasta saikulla, voi tätä helppoa elämää".
Ojensin naapurille wiruwalkia pullon ja samassa sanoin jopa häpeillen että kun saikkuni päättyy, alkaa mulla kahden viikon talviloma, heh.
- On tää helppoa elämää ja nyt tuleekin jo mieleeni ne torin kesäiset tunnin kaffepaussit, kait silloin ainaki pitää mennä taas töihin, hetkeksi vain, hetkeksi,,,sitten alkaakin 6: viikon kesis, kauhiaa, kuin voikin olla tää elämä helppoa, olenko etuoikeutettu?

Äänestä
  • Mää kans haluan tollaasen työpaikan ja mitenkä sinne pääsee?

    Vaikka en ole Breilin sukunimeltäni, voinko silti pääst sinne kaupunkityöläisten joukkoon?

    Äänestä

  • "Ei se ole niin välii kun on kaupungin palkkalistoilla. Voi olla ihan milloin vain pois töistä eikä kukaan kysele "
    Näinhän se on jos kerran sanotaan.

    Äänestä

Kyllä ne sunnuntaisin tulevat, oli sää mikä tahansa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pikkaraisenluutaheilumaa kirjoitti:

Aina kaupunki aloittaa liian myöhään katuhiekan poiston, viikollakin olisi sadekeleillä ollut hyvä alkaa putsaamaan ainakin pääkadut talven hiekoista kun sade kasteli monta päivää hiekkaa.
Kaupunki odottaa kuivia kelejä jolloin katupöly on pahimmillaan ja aina puollustelee niitä yöpakkasia jolloin ei voi katuja putsata, imekää kiuiviltaan.
Onko niin saatanan vanhoja imuautonne jotta kuiviltaan vaikka öiseen aikaan ei voi edes pääkatua puhdistaa, aina odotetaan kunnon kuivaa kevätilmaa jolloin koko salon keskusta katupölystä sakeana.
Taitaa olla aika uusia koko imukalusto, kun vasta kesäkuussa kadut puhtaana on - miksi siis ei edes isoimpia imetty pois sadekeleillä, ei olisi tarvinnu kastella, perkele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu