viime yönä istuin sängylläni ja kuuntelin kun lapseni (alle vuoden) itki. En jaksanut mennä saatikaan halunnut. Suututti ja itketti. Itkinkin. Onneksi minun ihana mieheni meni, mutta lapsi ei kelpuuttanut isäänsä vaan huusi kahta kamalammin. Loppujen lopuksi raahauduin lapseni luo. Tunsin jopa vihaa sillä hetkellä. KAMALAA: Nyt aamulla tuntuu kaikki paremmalta ja tiedän rakastavani lastani, mutta pelottaa se vihan tunne....
normaaliako
maukka
101664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Nuo tuntemuksesi ovat vaan väsymystä, kun itku ja vaatimus vauvan suunnalta hellittää, tulee itsellekin parempi olo.Jälkeen jää vain huono omatunto ja pelko tulevista tilanteista.
Mutta nämä tuntemukset ovat ihan luonnollisia, koita vaan kahlata niiden läpi.
Ja jos mahdollista, pyydä joskus apua lapsesi hoitoon.Hyvä kun sinulla on mies, joka myös auttaa.
Pieni lapsi vie voimia, mutta tuo myös niitä.
Välillä tuntuu, että ihan tahallaan vaan huutaa, minua ärsyttääkseen ja väsyttääkseen. Ja välillä sorrun huutamaan takaisin. Ja kun lopulta on nukahtanut suloiset pitkät ripset pulleilla poskilla, niin tulee huono omatunto, itku ja syyllistys. Miksi en pysty, jaksa olla aikuinen ja lohduttaa ja tukea pientä kasvavaa siementä. Mistä tämä ylenmääräinen väsymys ja sen nostattamat epätodelliset tunteet tulevat? selviääkö tästä lopulta? Päivät tuntuvat niin pitkiltä ja yöt, unet niin lyhyiltä.
Yritän muistaa, että se on väsymystä ei todellista vihaa. Kunhan vain saisin maltettua mieleni, enkä hermostuisi niin helposti. Voimia sinulla, on kai näistä muutkin selvinneet ja varmasti selviämme mekin.
Minä olen väsynyt myös. Olen varma, että poika huutaa vain tahallaan. Ei hänellä mitään hätää ole, on vain tottunut nukkumaan tissi suussa kaiken yötä. Ja heräilemään vähän väliä.
Yritin opettaa poikaa nukahtamaan ilman tissiä, epäonnistuin. Se tuntuu niin pahalta, kun ei pysty olemaan aikuinen ja luja vanhempi. Tuo pieni pentu pompottaa meitä miten tahtoo, enkä minä voi mitään. Tuo piru on väsyttänyt minut niin totaalisesti, että enää en jaksa olla luja sitä vähääkään mitä tähän asti.
En todellakaan enää rakasta tuota pentua. Mikään ei tunnu niin pahalta kuin se ettei pysty rakastamaan lastaan. Vihaan ja inhoan tuota huutavaa ihmisen alkua.
Kaikki vakuuttavat, että kyllä me tästä selvitään. Toivotaan niin...
Varmasti selviätte, mutta nyt on avun hakemisen paikka. Vauva tarvitsee kokemusta rakkaudesta, jokainen päivä hän rakentaa suhdettaan itseensä ja maailmaan. Se, että olet noin uupunut, vaikuttaa siis vauvaan syvästi. Vauvahan ei pompota eikä tahallaan, ilkeyttään huuda.
Syyllisyyttä on turha kantaa tai tilannetta hävetä, tärkeintä on nyt avunsaanti. Ota yhteyttä paikkakuntasi lastensuojeluun(ei tarkoita huostaanottoa tms.) ja kerro tilantesta ja tunteistasi. He ohjaavat sinua eteenpäin ja saat tukea.
Toivon sinulle rohkeutta olla hyvä äiti ja tunnustaa avuntarpeesi. Hyvää jatkoa sinulle ja vauvallesi.
Olen ollut äiti yli 5 vuotta. Ja melkein kooko sen ajan väsynyt. Kun kerran tiedät, niin kerro mistä sitä apua saa? Neuvolan, perheneuvolan ja sukulaiset/ ystävät olen nyt kolunnut läpi. Yrittänyt ottaa vastuuta omasta vanhemmuudestani aikuisen tavoin, turhaan. En vain jaksa ja siksi lapseni kärsii. En nytkään jaksa hoitaa häntä, käyttää ulkona, kuunnella. Pelkään että lyön häntä, kovaa. Olen täynnä nieltyä vihaa, mutta kukaan ei ota minua tosissaan. Pitääkö minun hakata lapseni henkihieveriin ennenkuin saan jostain oikeasti apua???
Olen aivan varma, että saat apua jos kerrot tuntemuksistasi esimerkiksi sosiaalityöntekijälle.Paikkakunnallasi saattaa esimerkiksi olla tukiryhmiä uupuneille ja masentuneille äideille. Vaihtoehtoja löytyy kyllä,vaikka ymmärrän , että tuntuu raskaalta etsiä apua kun on väsynyt.Hyvä kun jaksoit kirjoittaa tänne.
Jos tilanteesi on sellainen, että tarvitset intensiivistä tukea ja tunnet olevasi masentunut, tilaa nopeasti aika terveyskeskuksesta niin voit yhdessä lääkärin kanssa tehdä arvion omasta jaksamisestasi, ja pääset eteenpäin.
Tärkeintä on olla rehellinen itselleen ja muille.On hienoa että tunnistat avuntarpeesi.
Tilanteen ei tosiaankaan tarvitse mennä siihen, että pahoinpitelet lastasi.Kun huomaat, että tilanne alkaa luisua vaaralliseksi , hae apua mistä vain,sukulaisilta tai vaikka naapurista, jotta et tekisi mitään peruuttamatonta.
Tärkeintä on tietenkin,että saat apua elämäsi ja itsesi uudelleen rakentamisessa.
Tässä sinulle muutama neuvo, oikein hyvää jatkoa.
Väsymyksestä kärsivät äidit! Ottakaa yhteyttä kuntanne perhetyöhön, puhelinnumero löytyy sosiaalitoimen alta. Ainakin isommilla paikkakunnilla löytyy perhetyötä, jonka tarkoituksena on olla koko perheen tukena.
kun on rehellinen sosiaalitädille tuntemuksistaan, lapsi laitetaan sijaisperheeseen. niin minulle kävi, vasten tahtoani.
Ethän lietso tuollaista ilmapiiriä. Lapsia ei oteta vastentahtoisesti huostaan noin vain. Sinun kannattaa vielä kerran käydä sosiaalityöntekijän kanssa läpi syitä jotka johtivat huostaanottoon, varmasti avohuollon toimenpiteitä kokeillaan niin kauan kun mahdollista.
niin hanki korvatulpat - niin minäkin tein, pakko oli itse saada nukkua! Eikä se lapsi siihen kuole (ei niillä tulpillakkaan KAIKKEA saa deletoitua). Meillä tytön isä heräs kolmantena yönä....